Finlandia-voittaja Jussi Valtosen mukaan maailma on monimutkainen. Kaiken tietotulvan keskellä hän myöntää itsekin ihmettelevänsä, minne olemme menossa ja miten se lisää ihmisten välistä ymmärrystä.
Terävä katse aikaamme
Maailman monimutkaisuus hämmentää tuoretta Finlandia-voittajaa Jussi Valtosta, joka luotaa romaanissaan syvällisesti ihmissuhteita ja koko tätä aikaa.
Teksti Marjo Kytöharju
Kuva Sirpa Päivinen
Alussa on nuoripari, suomalainen Alina ja hänen neurotieteen tutkijana toimiva amerikkalainen miehensä Joe. Suomeen sijoittunut pariskunta on saanut vauvan, mutta ei vaikuta onnelliselta. Pian tilanne kärjistyy niin, että Joe lähtee paremman työpaikan saatuaan takaisin Yhdysvaltoihin ja Alina jää lapsen kanssa kotimaahansa.
Tämän piti olla Jussi Valtosen novellikokoelman ensimmäinen novelli, mutta kokoelma jäi puolitiehen. Alinan ja Joen hahmot olivat jääneet vaivaamaan mieltä, joten Valtonen päätti laajentaa heidän tarinaansa. Kuusi vuotta kestäneen pakerruksen jälkeen tuloksena on liki 600-sivuinen aikalaisromaani He eivät tiedä mitä tekevät, jossa liikutaan kahdella mantereella ja aikatasolla.
– Minulla oli ollut haaveena tehdä laaja yhteiskunnallisen näkökulman sisältävä romaani. Olin saanut innoitusta leveämpää yhteiskunnallista kaistaa kulkevasta amerikkalaisesta nykykirjallisuudesta. Myös Tolstoin Sota ja rauha oli tehnyt samasta syystä vaikutuksen.
Kolmannella romaanillaan Finlandia-palkinnon voittanut Valtonen sanoo olonsa olevan pökertynyt, kiitollinen ja epäuskoinen.
– Palkinto kuuluu mielessäni toiseen todellisuuteen – sellaiseen, jossa elää oikeita kirjailijoita, niitä, joiden teoksia olen lukenut ja ihaillut.
Kirjailija kertoo, että hän otti laajamittaisen romaanin kirjoittamisessa tietoisen riskin sekä teki sen vuoksi tuhat kertaa enemmän työtä kuin aiemmin.
– Kirjan henkilöt ja kuviot pyörivät mielessä jatkuvasti. Olisin halunnut päästä niistä edes hetkeksi eroon.
– Kirjoittamisprosessi on osittain mystinen: silloin tekstiä saa ikään kuin lahjaksi. Toinen puoli on proosallista työntekoa, joka vaatii sinnikkyyttä ja pään hakkaamista seinään.
Romaanin tapahtumat ja eri-ikäiset henkilöhahmot tuntuvat uskottavilta, vaikka kirjassa ajaudutaan hyvinkin äärimmäisiin tekoihin. Jussi Valtosen mukaan ne perustuvat havaintoihin, joita hän pyrkii tekemään mahdollisimman tarkasti ihmisistä ja maailmasta.
Amerikkalainen henkilöhahmo Joe oli luonteva valinta, koska Valtonen asui Yhdysvalloissa tehdessään neuropsykologista tutkimusta nyt viimeistelyvaiheessa olevaa väitöskirjaansa varten.
– Kokemukset Jenkeistä vaikuttavat taustalla. Sinne meneminen oli kulttuurisokki, mutta niin oli myös paluu takaisin Suomeen. Tätä aihepiiriä ei ole mielestäni vielä liikaa käsitelty kotimaisessa kirjallisuudessa.
– Joen tutkimusala on kuitenkin eri kuin itselläni. Silti se on riittävän lähellä, jotta uskoin pystyväni bluffaamaan lukijaa uskottavasti.
Tarina nuoresta parista kasvaa vähitellen monitasoiseksi kuvaukseksi ihmissuhteista ja koko meidän ajastamme. Yksilötasolla henkilöhahmot kamppailevat uusperhekuvioiden ja työelämän paineissa. Samaan aikaan yhteiskunta yrittää vastata teknisen kehityksen ja ympäristön saastumisen tuomiin haasteisiin.
Alinan ja Joen Samuel-poika kiinnostuu eläinten oikeuksista ja ympäristöasioista ja ryhtyy radikaaleihin toimiin. Joen tytär Rebecca toisesta avioliitosta puolestaan innostuu testikäyttöön saamastaan tulevaisuuden huippulaitteesta iAmista, joka pystyy ohjailemaan käyttäjänsä ajatuksia ja tekemisiä.
– Romaaniani voisi kuvata satiiriseksi dystopiaksi, jossa pyrin ironisoimaan nykyistä elämäntapaamme. Haluan kysyä, mitkä siihen liittyvistä uhkakuvista voisivat toteutua vai ovatko ne jo toteutuneet.
Kirjailija sanoo olevansa itse jatkuvassa hämmennyksen tilassa.
– Maailma on niin monimutkainen. Kaiken tietotulvan keskellä ihmettelen, minne olemme menossa ja miten se lisää ihmisten välistä ymmärrystä, Jussi Valtonen pohtii.
– Tiedon jakaminen on myös vallankäyttöä. Joillekin yhteiskunnan toimijoille on joissakin tilanteissa etua siitä, millaista tietoa vaikkapa lääke- ja neurotieteen tutkimustuloksista julkaistaan. Monen ihmisen ajatukset objektiivisilta näyttävistä tutkimustuloksista saattaisivat muuttua, jos he tietäisivät, kuinka paljon valintoja tutkimukseen liittyy ja missä tieteellisen tiedon rajat tulevat vastaan.
Valtonen toteaa erityisesti Will Potterin ympäristöaktivismia käsittelevän Green Is the New Red -teoksen mullistaneen hänen ajatusmaailmaansa. Sen vuoksi He eivät tiedä mitä tekevät -romaanikin meni puolivälistä eteenpäin uusiksi.
Romaanissa käsitellään jonkin verran myös uskon asioita. Alina oli saanut rippikoulussa jonkinlaisen kosketuksen hengellisyyteen, mutta kun hän ei saa myöhemmin seurakunnasta apua ahdistukseensa, hän eroaa kirkosta. Joella on muodollinen suhde juutalaiseen taustaansa, vaikka hän alkaakin vieraassa ympäristössä kaivata tuttuja uskonnollisia perinteitä.
– Molempien suhde uskontoon on kompleksinen, eivätkä he löydä luontevaa tapaa suhtautua siihen. Pitkät kulttuuriset juonteet eivät silti häviä, vaikka niistä ei puhuta samoilla sanoilla, Valtonen sanoo.
– Ihmiset ovat pohjimmiltaan aina samanlaisia, toiveineen ja ratkaisemattomine ristiriitoineen. Erilainen retoriikka toimii eri aikoina, ja nykypäivänä esimerkiksi neurotieteen toivotaan tarjoavan ratkaisuja ongelmiin, jotka ovat sukua uskonnollisille tarpeille.
Lisätty 28.11. Jussi Valtosen kommentit Finlandia-palkinnon voittamisen jälkeen.
Jaa tämä artikkeli: