null Tervettä kasvua

Pälvi Ahoinpelto. Kuva: Esko Jämsä.

Pälvi Ahoinpelto. Kuva: Esko Jämsä.

Tervettä kasvua

Sanaparista terve kasvu on kiteytynyt talouspolitiikassa mantra. Sanalla terve on positiivinen kaiku ja kasvukin kuulostaa hyvältä.

Talouden kasvu on usein tervettä ja tervetullutta. Se saa kuitenkin tärkeimmän oikeutuksensa siitä, että syntyvää suurempaa jakovaraa käytetään mahdollisimman tasapuolisesti yhteiseksi hyväksi. Tasapuolisuus ei tässä tarkoita, että kaikkien pitää saada yhtä paljon. Toiset nimittäin tarvitsevat enemmän saadakseen saman kuin muut. Suurimman osan yhteisistä varoista tarvitsevat ne, joiden elämisen eväät ovat heikoimmat.

Kasvun terveyttä on sekin, että toimitaan eettisesti ottaen mahdollisimman hyvin huomioon muun muassa luonnonvarojen rajallisuus ja työvoiman oikeudenmukainen kohtelu.

Kasvu voi olla myös epätervettä. Epäterve kasvu näyttäytyy keskenkasvuisena oman edun tavoitteluna, oman osuuden loputtomana paisuttamisena. Epäterve kasvu on sitä, ettei mikään riitä.

Huolenpito heikoimmista on olennaista, sen varmistaminen, että kaikki pysyvät riittävän hyvin mukana yhteiskunnan kehityksessä. Muutamien kroonistuva osattomuus satuttaa lopulta meitä kaikkia, mutta hädässä olevien auttaminen lisää yhteiskunnan vakautta, mikä koituu kaikkien parhaaksi. Yksikään ihminen ei ole saari.

On tarpeen huolehtia hyvin omista asioistaan, mutta myös vilkaista, miten naapuri jaksaa. Joskus voi auttaa toisen nousemaan jaloilleen ja vaikka vielä kappaleen matkaa eteenpäin. Hyväntekijä on ihmiselle ihminen, ja auttaessaan toista auttaa myös itseään.

Terveeseen kasvuun kuuluu työnteko ja vaivannäkö paremman tuloksen saavuttamiseksi mutta myös oman itsensä arvostaminen ja toisten kunnioittaminen. Aina ei toista ihmistä voi ymmärtää tai hänen toimiaan ja ratkaisujaan edes hyväksyä, mutta häntä voi kunnioittaa saman Jumalan luomana, yksilöllisenä olentona ja saman maailman kansalaisena.

Syvemmin ajateltuna terve kasvu on ihmisen kasvua kohtuullisuuteen, kasvua aikuisen vastuullisuuteen paitsi itsestä myös lähimmäisistä ja koko luomakunnasta. Terve kasvu onkin oppimista itsekkään ihmisluonnon vastaiseen toimintaan ja tyytymistä vähempään.

Pälvi Ahoinpelto
palvi.ahoinpelto@kirkkojakaupunki.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.