Tervetuloa
Tervetuloa Helsingin vetreän seurakuntayhtymän jäseniksi kaikki espoolaiset, vantaalaiset, kauniaislaiset ja sipoolaiset. Täällä on oikein hyvä olla ja vielä mukavampaa on, kun meillä on teidän kanssanne yhdessä enemmän tulivoimaa. Suuressa ja mahtavassa seurakuntayhtymässä evankeliumin asia menee kohisten eteenpäin.
Tekeillä oleva kuntauudistus säästää kirkolta paljon vaivaa ja rahaakin, jos hyvin käy. Pienet seurakuntataloudet ovat nyt hätää kärsimässä. Väkeä ei riitä pitämään yllä edes peruskiinteistöjä ja -henkilökuntaa. Uudistuksen myötä voidaan lopettaa sen pohtiminen, miten pienet seurakunnat pelastetaan.
Kirkolle annetaan tuhannen taalan paikka. Talousrakenteet saadaan kerralla kuntoon. Lain mukaan saman kunnan alueella olevat seurakunnat muodostavat yhteistalouden. Tulevaisuuden kirkko muodostuu omillaan toimeen tulevista, taloudellisesti vahvoista seurakuntayhtymistä.
Lisäksi seurakunnille avautuu mahdollisuus ottaa uutta roolia todellisina paikallisidentiteetin ylläpitäjinä. Ne voivat jäädä paikallisiksi eläviksi toimijoiksi, vaikka suurten kuntien kokoisissa talousyksiköissä hoidetaankin kustannustehokkaasti hallinnon perusasiat. Palvelut pysyvät lähellä ihmisiä. Kirkossa siis tykätään kuntauudistuksesta ja toivotetaan sille menestystä, ellei peräti siunausta.
Metropolialueella oma kirkollinen erikoiskysymyksensä on hiippakuntajako. Nythän Helsinki, Vantaa ja Sipoo kuuluvat yhteen, Espoo ja Kauniainen taas toiseen hiippakuntaan. Alueen ruotsinkieliset kuuluvat vielä omaansa. Vähän hömppää olisi, että saman suuren yhtymän sisällä touhuaisi kolme piispaa.
Parasta olisi muodostaa Helsingistä oma hiippakuntansa ja siirtää muun Uudenmaan piispanistuin Lohjalle tai Tuusulanjärven kulttuurimaisemaan. Helsingin piispa saisi sitten keskittyä vain metropolin seurakuntien ja ihmisten asioihin. Siinä vasta todellinen metropoliitta.
Voimavarojen kokoamisesta olisi kiistattomia hyötyjä. Hyvä esimerkki on, että voitaisiin tehdä vain yhtä yhteistä kiinnostavaa ja laadukasta kirkollista lehteä. Niin leviäisi hyvä iloisen ja letkeän kristinuskon sanoma myös Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Sipoon koteihin. Tervetuloa lukijoiksi.
Seppo Simola
päätoimittaja
Jaa tämä artikkeli: