Tervetuloa
Kotiinpaluu. Vieläkö otetaan vastaan?

Kotiinpaluu. Vieläkö otetaan vastaan?

Tervetuloa

Itsensä kadottaminen on mahdollista, sen huomaaminen raskasta: niin paljon hukattuja vuosia.

Sunnuntain teksti kertoo tutun tarinan pojasta, joka tuhlaa perintöomaisuutensa vierailla mailla, kunnes totuuden hetki on edessä. Vuorossa on yritys palata kotiin. Jospa isä vielä tuntisi ja tunnustaisi?

Juhannuksen jälkeisellä viikolla vietettiin Helsingissä Pride-viikkoa. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt kysyivät ystäviensä kanssa oikeuksiaan tasavertaiseen elämään. Viikkoon mahtui myös paljon iloa ja elämän juhlaa.

Kysymykset tasa-arvosta ja ihmisten yhdenvertaisuudesta lain edessä eivät koske vain vähemmistöjä, vaan meitä kaikkia. Jos minkä tahansa ryhmän oikeuksia ei tunnusteta eikä sen kokemusta elämästä kuulla, se vähentää kaikkien yhteistä ihmisyyttä ja kaventaa elämän rikkautta.

Jumalan suuri lahja ihmiselle on vapaus. Vapaus olla sitä, mitä on. Vapaus elää sellainen elämä, joka tekee onnelliseksi – tietysti kaventamatta muiden yhtäläistä oikeutta onnelliseen ja vapaaseen elämään. Jotta se olisi mahdollista, tarvitaan tosiasioiden tunnustamista, itsensä näkemistä ja ennen muuta itsensä hyväksymistä.

Ympäristön asenteet, sanat ja teot ulottuvat ihon alle. Siksi ne ovat niin voimakkaita ja tuhoisia. Ne sulkevat elämää, katkovat ihmissuhteita, mutta myös vahvistavat, antavat voimaa ja avaavat lukkoja.

Jumalalle on olemassa vain yhdenvertaisia ihmisiä. Kaikille kuuluu sama viesti: Tervetuloa kotiin. Minä rakastan sinua.

Marja Kuparinen

4. sunnuntai helluntaista

Kadonnut ja jälleen löytynyt
Väri: vihreä
Valo: kaksi kynttilää
Teksti: Ps. 32: 1–2, 5–8, Hoos. 12:6–7 tai Jes. 61:10–11, Room. 4:1–8, Luuk. 15:11–32

Jaa tämä artikkeli:


Minuutissa mystikoksi

Villi city