Terveydenhuollossa päästävä tasa-arvoon
Kiitos artikkelista Rahat tai terveys (K&k 11.12.). Työssäni huomaan eriarvoistumisen kouriintuntuvasti. Vaikka työskentelen erikoissairaanhoidossa (julkisella puolella), suurin osa hoitoa vaativista ”helpoista” potilaistani on niin sanottuja huono-osaisia (vakuutuksettomia), ja vasta vaikeammissa tapauksissa luokkaerot tasoittuvat.
En tiedä, onko ongelma, että vaihtoehtoja on – etenkin kun julkiselle puolelle perusterveydenhuoltoon ja ajoittain erikoissairaanhoitoonkin on perheitten vaikea saada aikoja. Kuitenkin mielestäni on väärin väittää, että monikanavainen rahoitus- tai hoitojärjestelmä tulee yhteiskunnalle edullisemmaksi.
Artikkelin esimerkkitapausten kulut taisivat mennä perheiden kannalta joka tapauksessa aika samoihin. Molemmissa esimerkeissä tuntui kertomusten perusteella olleen ”ylihoitoa”, ja toisessa myös ”hoitamattomuutta” eli ongelman siirtämistä eteenpäin. Totuus toki lehtijutuissa aina hämärtyy enkä syyttelisi ketään.
Mielestäni tasa-arvo pitäisi palauttaa maahamme myös terveydenhuollon osalta. Se vaatisi radikaaleja ratkaisuja päättäjiltä. Onko heistä siihen? Nykyjärjestelmä on jo siinäkin epäoikeudenmukainen, että suurimmassa osassa maata ei ole edes mahdollisuutta laajamittaisesti päästä yksityisen puolen hoitoon, koska palveluja ei ole. Muun muassa tämä asia tekee sote-uudistuksen suunnittelusta hankalaa.
Onko yhtenäisten sääntöjen luominen koko maahan edes mahdollista? Silti toivoisin yhtenäistä, tasa-arvoista systeemiä kaikille. Olen ehdottomasti yksikanavaisen rahoitusmallin kannalla – mikä se sitten onkin.
Henri Visuri
Jaa tämä artikkeli: