null Testasimme: Miltä maistuvat kaupungin lähijäätelöt?

Lähellä tehtyjä jäätelöitä myydään enimmäkseen puolen litran pakkauksissa. Hinnat eivät pärjää tavallisille, mutta moni uskoo, että jäätelössäkin laatu korvaa määrän.

Lähellä tehtyjä jäätelöitä myydään enimmäkseen puolen litran pakkauksissa. Hinnat eivät pärjää tavallisille, mutta moni uskoo, että jäätelössäkin laatu korvaa määrän.

Hyvä elämä

Testasimme: Miltä maistuvat kaupungin lähijäätelöt?

Lähiruokabuumi on tuonut uusia pientuottajia jäätelöalalle. Kokeilimme lähijätskejä.

Tänä kesänä viileistä herkuista voi valita jäätelön ja sorbetin lisäksi myös gelatoa, artesaanijäätelöä, luomua, lisäaineetonta ja käsintehtyä.

Uusia pientuottajia on syntynyt parin vuoden aikana monia. Ne palvelevat valikoivaa, vaihtelunhaluista ja laatutietoista kuluttajaa. On luonnonmukaista, käsintehtyä, väriaineetonta, lähijätskiä ja italialaistyyppistä gelatoa. Osa pienistä jäätelötehtaista valmistaa klassikkomakuja, osa kehittelee uusia yhdistelmiä kuten kardemumma-mustikka tai kookos-suklaa.

Valomerkki testasi muutamia lähijäätelöitä suurten markettien valikoimista. Testiryhmälle valittiin monenlaisia makuja maidottomasta sorbetista kermaiseen suklaakeksijäätelöön. Aikuisikäiselle ryhmälle parhaiten maistuivat selkeät, mutta pehmeät maut.   


Laatua tötteröön

Jäätelö tuli Helsinkiin 1800-luvulla. Nykyisin suomalaiset ahmivat jäätelöä eniten Euroopassa. Viimeaikainen jäätelötrendi tarkoittaa kuluttajille myös uusia lajityyppejä. Gelatoksi sanotaan italialaistyyppistä maitopohjaista jäätelöä. Sen maku on usein voimakas ja koostumus tiivis. Gelato on vähärasvainen ja kermajäätelöä painavampaa.

Artesaalijäätelö taas tarkoittaa ei-teollisesti tehtyä jäätelöä. Jäätelömestari valitsee jäätelönsä raaka-aineet ja pyrkii välttämään makujauheita ja muita teollisia ainesosia. Artesaanijäätelöä tehdään myös pienemmissä erissä kuin tavallista jäätelöä.

Espoossa italialaisella reseptillä 1990-luvulta asti valmistettu Pappagallo on yksi testiryhmän suosikeista. Pappagallo tekee gelatoa ja sorbetteja. Kilpailu on yhtiön mukaan kasvanut eli uusia alan pientuottajia on tullut viime vuosina useita.

–Eletään jäätelöbuumia, joka varmaan liittyy laajempaan kehitykseen, niin kuin se, että yhä useammat haluavat pienpanimoiden oluita, Pappagallolta arvioidaan.


Kalliilta odotetaan käsintehdyn tuntua

Kaikki lähellä tehdyt laatujäätelöt eivät poikenneet niin paljoa perusjäätelöstä kuin olisi odottanut. Testiryhmän mielestä esimerkiksi sattumat ja epätasainen koostumus olisivat voineet tuoda enemmän käsintehdyn tuntua.

Testatut jäätelöt olivat kaikki melko kalliita.

– Isommalle seurueelle kesäistä jälkiruokaa miettiessäni voisin kyllä empiä pakastealtaalla tehdasvalmisteisen tuontitavaran ja näiden laadukkaampien välillä aika kauan, totesi ryhmän kolmekymppinen perheenäitijäsen viitaten hintoihin. Paikallisen jäätelön litrahinnat liikkuvat kaupastakin ostettuna 13:n euron tietämillä.

Yllätyksiä koki muun muassa kolmekymppinen jäätelönystävä, jolle yleensä suklaajäätelö ei maistu. Jymyn luomusuklaa oli hänestä erityisen hyvää.

Nelijäseninen testiryhmä maisteli jäätelöitä ilman etikettejä. Pisteitä annettiin yhdestä viiteen.

Testin tulos: Aikuisille maistuu pistaasi ja puolukka

Jymy: puolukka

“Näyttää mansikkajäätelöltä”, “Maistuu marjoilta”, “Ei liian makea”, “Ei taivasasteikolla, mutta marjajäätelöksi onnistunut”, “Aikuismaku”
Pisteet 4,25 / 5

Pappagallo: pistaasi

“Näyttää limeltä, maku yllättää”, “Pikantti, ei kovin kermainen, ehkä siksi maku tulee esiin vahvana”, “Marsipaanin aromia”, “Puhdas, selkeä pähkinänmaku”
Pisteet 3,75 / 5

Kolmen kaveruksen jäätelötehdas: korvapuusti

“Hauska”, “Ihanasti maistuu pullalta ja jäätelöltä”, “Tätä ei voi syödä kovin paljon, ei mikään mättömaku. Tulee helposti överit.”
Pisteet 3,5 / 5

Konditoria ph7: cookies

“Lyhyt maku, harsoinen, katoaa suusta”, “Samassa lusikallisessa monta eri makua”, “Mango, banaani, suklaarouhe?”, “Keksimäinen karkki, kermainen perusjätski”, “Ei ikärajaa, aika mieto”
Pisteet 3,1 / 5

Pirkka: mustaherukkasorbetti

“Äidin marjamehutiiviste”, “Vähän kuin paksu vanukas tai vaahtokarkki suussa”, “Ei antaudu maisteltavaksi”, “Aito, liian vahva maku, alkaa tehdä mieli vettä”, “Fiini jälkkäri, ehkä suklaakakun parina.”
Pisteet 3 / 5

Jymy: suklaa

“Outo, joulukonvehtimainen”, “Tunkkainen, hiekkainen”, “Kuin olisi saanut lasin hyvää maitokaakaota”
Pisteet 2,3 / 5

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.