Anneli Mylläri lähti ensimmäiselle pyhiinvaellukselleen Espanjaan vasta perusteellisen harkinnan jälkeen.

— Meidän perheessämme mies on monien harrastusten äiti tai isä. Hän ideoi etenkin erilaisia liikunnallisia tekemisiä. Aluksi minä saatan tyrmätä idean, ja kun mies nostaa asian uudelleen esille, voin yhä jarrutella.

Kun ensimmäisen kerran tuli puhetta 800 kilometrin mittaisesta pyhiinvaellusreitistä, Annelin mielestä sille lähteminen ei tullut kuulonkaan.

Anneli sanoo olevansa asioita hitaasti kypsyttelevää tyyppiä. Hänellä on myös ollut ongelmia alaselkänsä kanssa sekä vaivanaan toisinaan kivuliaat vaivaisenluut.

Anneli lainasi kuitenkin kirjastosta historiantutkija Carl Jakob Gardbergin kirjan Santiago de Compostela — Matka apostoli Jaakobin haudalle (Schildt 2001). Se ei vielä tuonut kävelytuntumaa reittiin, sillä Gardberg oli kulkenut matkan autolla.

Mylläri tutustui myös Susanna Linnan kirjaan Simpukankuorelta kotiin: matkani Santiago de Compostelaan (Sley-kirjat 2004). Susanna kertoi vaelluksestaan myös television Voimala-ohjelmassa.

— Kun näin ohjelman, päätin siltä istumalta, että lähden pyhiinvaellukselle ja että haluan vaeltaa 800 kilometrin matkan.

Siihen mennessä ajatus oli hautunut jo pari vuotta. Aivan päätä pahkaa pyhiinvaeltajat eivät vieläkään sännänneet matkaan. Ajankohta suunniteltiin vuoden päähän, kevääseen 2006.

— Loppukesästä hankimme vaelluskengät. Testasimme kaupassa kolme tuntia eri kenkiä. Syksyn ja alkutalven aikana ajoimme kenkiämme sisään kävelemällä niillä aluksi kerran viikossa ja loppua kohti useammin.

— Sitten ostimme rinkat ja aloimme kävellä ne selässä. Laitoimme rinkkaan painoa, jotta kokemus olisi mahdollisimman todenmukainen.

Lentoliput varattiin hyvissä ajoin yhtiöltä, joka lensi Pariisiin varhain aamulla. Ideana oli ehtiä samana päivänä junalla Etelä-Ranskaan vaelluksen lähtöpisteeseen.

— Kaksi viikkoa ennen lähtöä lento peruutettiin. Oli selvää, että korvaavalla lennolla joutuisimme yöpymään Pariisissa. Lisäksi seuraavana päivänä oli Ranskassa yleislakko, joten jouduimme jäämään kaupunkiin toiseksikin yöksi.

— Saimme hillitä menohalujamme. Näimme, miten totta on, että ihminen päättää, mutta Jumala säätää.

Kun loppumatkasta nopea juna vaihtui hitaampaan paikallisjunaan, silmä alkoi levätä ikkunoista avautuvissa vuorimaisemissa. Periltä löytyi pyhiinvaellustoimisto, jossa ilmoittauduttiin ja saatiin pyhiinvaelluspassit.

Toimistosta sai myös sängyn numeron paikalliseen refugioon eli pyhiinvaeltajille tarkoitettuun hinnaltaan edulliseen joukkomajoituspaikkaan.

— Olin jo etukäteen kauhistellut, että samassa huoneessa nukkuisi ja kuorsaisi kymmeniä ihmisiä.

— Ilmeeni varmaan paljasti epäilykseni, sillä kun refugion isäntä oli saanut selitettyä, miten niin naiset kuin miehetkin nukkuvat kaikki tosiaan samassa salissa, hän tarjosi meille kahden hengen huonetta. Oma huone tuntui hyvältä.

Myöhemmin selvisi, että vaellusreitin varrella on paljon myös hostelleja. Kahden hengen huoneissa majoittuu melkein samaan hintaan kuin refugioissa. Vaelluksella rahaa kului henkeä kohti noin 20 euroa päivässä.

Ensimmäisenä vaelluspäivänä oli edessä Pyreneiden ylitys.

— Kuljimme reittiä, jota saa käyttää vain hyvällä säällä. Jälkikäteen selvisi, että se oli koko reitin rankin päivämatka.

Maaliskuun lopusta vapunpäivään sää helli suomalaiskaksikkoa. Pyhiinvaelluksesta tuli Annelille elämän käännekohta.

— Ymmärsin, kuinka vähillä tavaroilla ihminen tulee toimeen ja kuinka rikasta yksinkertainen elämä voi olla. Joka aamu lähdin huolettomana liikkeelle. Koin, että Jumala pitää minusta huolen.

Ennen kaikkea omaa jälkikasvuaan ajatellen Anneli Mylläri on julkaissut vaelluskokemuksensa kirjassa 33 päivää Santiago de Compostelaan. Vaeltajan päiväkirja (Mediapinta 2009).

— Siitä voi sitten lukea, miten mummi tai isomummi aikanaan vaelsi Espanjassa.

Pyhiinvaellusreiteillä Santiago de Compostelaan — Anneli Mylläri kertoo pyhiinvaelluskokemuksistaan ke 6.10. klo 18.30 Seurakuntien talon auditoriossa, Unikkotie 5 C.