Tilaa isille ja isien pojille
Millainen isäni on? Jokainen meistä miettii omia vanhempiansa ja suhdettaan heihin. Kysymykset muuttuvat elämänvaiheen mukana, mutta eivät lakkaa edes vanhempien kuoltua.
Suomen kieli määrittelee lapsen suhdetta isään vähän eri tavoin sukupuolesta riippuen. Tytär voi olla ”isän tyttö”, poika taas ”isänsä poika”. Sanonnoissa suhde isään on erilainen. Isän tyttö kuvaa emotionaalista sitoutumista, läheisyyttä molemmin puolin.
Isänsä poika taas on isän kaltainen. Hän on isän seuraaja, toinen painos, tilanteesta riippuen hyvässä tai pahassa. Kun menee hyvin, poika on suoriutunut isänsä veroiseksi, hän on isänsä poika.
Sanonta ”isän tyttö” antaa isille ja tyttärille oikeuden tunneperäiseen suhteeseen iästä riippumatta. Mummokin voi muistella olleensa isän tyttö. Tässä kohtaa tekee mieli sanoa, että sanoista viis: kyllä maailma on isän poikia täynnä, niitä jo varttuneempiakin.
Sukupuoli ei nimittäin muuta sitä, että suhde isään on aina tunteita täynnä. Lapsi kaipaa pienestä pitäen isänsä hyväksyntää. Pojan on tärkeä kuulla, että isä arvostaa häntä ja uskoo häneen.
Tyttärelle isän hyväksyminen on tärkeä askel sen ymmärtämisessä, että hän on arvokas tyttönä ja myöhemmin naisena. Aika usein kuulee kertomuksia siitä, että koko elämä on ollut hyväksynnän hakemista. Isällä on merkitystä läpi elämän.
Isyyteen tarvitaan paitsi tahtoa, myös tilaa. Äidin tärkeys vauvavaiheessa saattaa vaikuttaa niin, että vanhemmuus ikään kuin luisuu äidin hommiksi ja valtapiiriin.
Isän tila tarkoittaa sitä, että miespuolisella vanhemmalla on oikeus etsiä omaa tapaansa olla isä. Isä osaa homman, vaikka toimisi eri tavalla kuin äiti. Tasapainoisessa parisuhteessa roolit ja yhteiset pelisäännöt löytyvät yhteisymmärryksessä äidin kanssa, mutta eivät ainoastaan äidin ehdoilla. Toimivia malleja etsitään myös eroperheissä, joissa se on elämäntilanteen vuoksi myös välttämätöntä.
Eroperheitä koskevat myös vakavat kysymykset siitä, kenen luona lapsi viettää suuremman osan ajasta ja kuinka hyvin etävanhemman ja lapsen tapaamiset toteutuvat.
Tämä ei ole mikään pikkujuttu, vaan koskee noin viidennestä kaikista perheistä. Vuonna 2010 yhden vanhemman perheitä oli 180 000 ja uusperheitä yli 50 000.
Erot ovat usein vaikeita, eikä oikeita vastauksia välttämättä ole edes olemassa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että isien ja lasten oikeus toisiinsa jää eron jälkeen liian usein toteutumatta. Tästä kertoo jo isien oikeuksia ajavien järjestöjen määrä. Vanhempien ja viranomaisten on pystyttävä näkemään lapsen etu: tarve molempiin vanhempiin.
Täydellinen ei ole kukaan, ei edes isä. Isällekin riittää, kun yrittää parhaansa. Sellaisina olette meille kalliita. Armollista ja hyvää isänpäivää isille, isoisille ja kaikille heidän lapsilleen!
Urpu Sarlin
päätoimittaja
Jaa tämä artikkeli: