Toimintakulttuuri ei muutu puhumalla
Helsingin seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi kesäkuun alussa toimintakulttuurin muutoslinjaukset. Asiaa ehti kommentoimaan pääkirjoituksessaan (Kirkko ja kaupunki 16.6.) jo Seppo Simola. Mitään ei tapahdu, jos vain puhutaan mutta ei tehdä. Olen samaa mieltä Simolan kanssa ja ehdotankin entisenä seurakuntapastorina, hyvin papin työtä ja kirkon toimintakäytäntöjä tuntien, paria konkreettista muutosta – että sana tulisi lihaksi.
Pappien toimitusmäärät (kasteet, vihkimiset, hautaukset) vaihtelevat täysin sattumanvaraisesti seurakunnittain. Olen ollut työssä seurakunnissa, joissa papilla saattoi olla vuodessa 60–70 toimitusta, ja olen ollut tilanteessa, jossa on ihmetelty, miksi yhdellä työyhteisön papilla on vuoden aikana kirjautunut toimituksia vain kymmenen. Ja ei, tämä ei korreloinut sen kanssa, kuinka paljon kyseisissä työyhteisöissä päiviteltiin työmäärää ja jaksamista.
Toinen ehdotus: Tavallisissa sunnuntain messuissa tarvitaan vain yksi pappi. Miksi ihmeessä siellä pitää olla kaksi? Eivätkö muut kelpaa tekemään messua? Onhan viimeisten messu-uudistusten myötä aiheutettu jo se, että työ kaatuu käytännössä yhdelle papille. Toinen pappi toimii messussa enää vain statistina. Selebrantti ja saarnaaja on sama henkilö. Toiselle papille jää vain pientä puuhastelua. Kallista ja vieraannuttavaa. Ja ei, en toivo, että kukaan Roomaan kallellaan oleva alkaa tätä nyt oikaisemaan teologisesti perustellen. Järki käteen, käytännöllinen ja yhteisöä palveleva.
Susanna Airola
kirkkovaltuutettu, Helsinki
Jaa tämä artikkeli: