null Toisista välittäminen alkaa arjen pienistä teoista

"Elämässä hyvä kannattaa laittaa kiertoon", Dimitri Keiski sanoo. Kuva: Sirpa Päivinen

Hyvä elämä

Toisista välittäminen alkaa arjen pienistä teoista

Tukholmassa syntynyt 37-vuotias muusikko Dimitri Keiski on asunut Suomessa liki kaksi vuotta. Vanhempiensa synnyinmaahan hänet toi rakkaus. Dimitri Keiski esiintyy Laulu & laulun tarinassa Espoossa, Laaksolahden kappelilla marraskuussa.

Lahdessa muusikkopuolisonsa Katja Lukinin kanssa asuva Dimitri Keiski kuvailee itseään rauhalliseksi ja kiltiksi rokkariksi. Koulutukseltaan hän on musiikkipedagogi. Tutkinnon hän on suorittanut Stockholms Musikpedagogiska Institutessa.

"Olen elämää, kokemuksia ja keikkailua rakastava työmyyrä. Tänä syksynä esiinnyn omien keikkojeni lisäksi Queen-musikaalin pääroolissa Tampereen Palatsi-teatterissa ja esitän 60-luvun musiikkia laivoilla. Silloin tällöin olen myös Dannyn keikoilla vieraileva artisti."

Ensimmäisen kerran Dimitri Keiski esiintyi nykyisessä kotikaupungissaan Lahdessa vuonna 2014.

"Silloin vakuutin, että en koskaan muuta pois Tukholmasta. Muutaman kuukauden kuluttua tilanne oli toinen", hän kertoo.

Idolina Iso D

Dimitri Keiski kävi peruskoulun ja lukion Ruotsissa suomenkielisissä kouluissa. Muusikon urasta tuli hänen tavoitteensa kymmenvuotiaana. Siihen asti Dimitri oli harrastanut lähinnä yleisurheilua ja nyrkkeilyä.

"Olimme kesälomalla Suomessa ja isä osti huoltoasemalta Dannyn kasetin. Sillä ollut kappale Piilopaikka teki minuun vaikutuksen. Silloin päätin, että minusta tulee muusikko", hän kertoo.

Dannyn nimi kietoutuu muutenkin mielenkiintoisella tavalla Dimitri Keiskin elämään. Hän tuntee olevansa etuoikeutettu saadessaan nykyään esiintyä samoilla lavoilla lapsuutensa ja nuoruutensa idolin kanssa. Nykyisen vaimonsa Katja Lukinin hän tapasi ensi kertaa Dannyn kautta.

"Katja on yksi Dannyn taustalaulajista. Vuonna 2013 Joona Jalkanen kutsui minut esiintymään isänsä Kari Tapion muistokiertueelle, Tukholmassa olleelle keikalle. Danny esiintyi samassa konsertissa, ja silloin tutustuin Katjaan."

Kitara kesätyörahoilla

Ensimmäisen kitaransa Dimitri Keiski osti säästämillään kesätyörahoilla 15-vuotiaana. Siihen saakka hän oli tapaillut sointuja lainasoittimilla.

"Jos jotain haluaa, niin unelmiensa eteen on tehtävä töitä. Muusikon töiden lisäksi olen työskennellyt muun muassa baarimikkona ja lajitellut postia. Opiskeluaikoina työskentelin koulussani lauluopiskelijoiden säestäjänä."

Dimitri Keiski laulaa suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi. Tyylilajit vaihtelevat 1950–70-lukujen rockista ja bluesista uudempaan poppiin ja gospeliin.

Dimitri Keiskiltä on ilmestynyt neljä levyä. Niistä kolme on suomenkielisiä. Ruotsissa hän nousi julkisuuteen 2011 voitettuaan True Talent -laulukilpailun.

"Tulkitsen mielelläni elämänmakuisia ja rehellisiä tarinoita. Voiton ja sen tuoman julkisuuden myötä sain mahdollisuuden keskittyä musiikkiin täysipäiväisesti", hän kertoo.

Hyvä kiertoon

Dimitri Keiski on ylpeä romanitaustastaan. Lapsuudessaan hän ei muista kokeneensa rasismia.

"Vanhemmat suojelivat minua pahalta. Olen saanut kasvaa rakastavassa perheessä ilman katkeruutta ja vihaa", hän kertoo.

 

Jos jotain haluaa, unelmiensa eteen on tehtävä töitä."

 

Viime vuosina Dimitri Keiski on huomannut rasismin lisääntyneen sekä Ruotsissa että Suomessa. Henkilökohtaisesti hän on törmännyt ilkeilyyn harvoin.

"Yhteiskunnassa valheet saavat paljon pahaa aikaan. Kun muun muassa ihonväriin ja etniseen taustaan liittyviä virheellisiä väitteitä toistellaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, jotkut alkavat pitää väitteitä totena."

Dimitri Keiskin mielestä ensiaskel toisista välittämiseen voi olla vaikkapa oven aukipitäminen toiselle ihmiselle. Elämässä hyvä kannattaa laittaa kiertoon.

"Lähimmäisyys ja toisten huomioiminen ovat minulle tärkeitä asioita. Jos jokainen kohtelisi toisia ihmisiä kunnioittavasti, se olisi iso askel kaikille kohti parempaa elämää", Dimitri Keiski pohtii.

Laaksolahden kappelilla järjestettävässä syksyn 2016 viimeisessä Laulu & Laulun tarinassa torstaina 10. marraskuuta illan teemana on Ihmisen sydän. Akustisessa illassa kuullaan tarinoiden lomassa Dimitri Keiskin omien kappaleiden lisäksi ainakin Elvistä ja gospeleita.

 

Laulu & Laulun tarina Facebookissa.

Katso video: Dimitri Keiskin laulaa kappaleen A Whiter shade of Pale True Talent -kilpailussa vuonna 2011.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.