– Tänne on joka aamu mukava tulla, sanoo Jaana Türkmen (oik.). Myös työpari Jenni Mikkola kiittelee työpaikan hyvää ilmapiiriä.
Töissä palkkatuella
Jenni Mikkolalle ja Jaana Türkmenille työttömyys on enemmän kuin tuttua.
Jenni Mikkola, 26, ja Jaana Türkmen, 57, aloittavat yhteisen työpäivänsä arkiaamuisin kello 8. Molemmilla on takanaan työttömyyttä. Kun se jatkui jatkumistaan, töitä järjestyi lopulta Korson Työttömistä. Siellä työskentelee palkkatuella kaiken kaikkiaan yhdeksän työntekijää.
Mikkolan ja Türkmenin työpisteenä on kahvila-ruokala. Päivän aluksi he käyvät käsiksi rutiinitehtäviinsä. He keittävät kahvia ja laittavat esille pullia, jotka on saatu lähikaupasta poistoina. Saman tien tarkistetaan, että kylmätiloista löytyy maitoa, mehua ja vettä. Asiakkaille kahvila aukeaa kello 8.30.
Edullinen lounas työttömille ja eläkeläisille
Kolmena päivänä viikossa työhön kuuluu myös lounasruoan valmistaminen. Silloin raaka-aineet käydään ostamassa ja hakemassa talon autolla etukäteen.
– Maanantaisin ja torstaisin on tarjolla kastike- tai laatikkoruokaa. Tiistai on keittopäivä. Työttömät ja eläkeläiset voivat syödä täällä edullisesti. Meidän tehtävämme on suunnitella ja toteuttaa ruoat, Jenni Mikkola kertoo.
– En ollut tätä ennen tehnyt kahvila- ja ruoanlaittotöitä muuten kuin kotona. Kun aloitin marraskuussa, minut opastettiin hyvin alkuun, sanoo Jaana Türkmen ja kertoo olevansa viiden lapsen äiti. Vain 17-vuotias kuopus on enää alaikäinen ja asuu äitinsä kanssa.
Mikkola on puolestaan suorittanut catering-alan palveluvastaavan tutkinnon Variassa Hiekkaharjussa. Hän aloitti työnsä Korsossa tammikuussa.
Ammattikoulu ei tuonut työpaikkaa
Työtoverukset tutustuivat toisiinsa jo ennen nykyistä työpaikkaansa. Viime syksynä molemmat työskentelivät tekstiilityöpaja Vantaan Valossa kolmen kuukauden jakson, osittain samaan aikaan. Sitä ennen Jenni Mikkola oli työttömänä kaksi vuotta.
– Kun valmistuin ammattikoulusta vuonna 2008,työmarkkinat olivat huonot, ja sen jälkeen ihmisiä on irtisanottu koko ajan. En ole saanut töitä. Ravintolatyötä olen päässyt kokeilemaan vain muutaman vuoron, kun serkullani oli ravintola.
Kokemusta on kuitenkin karttunut useista työpajoista ja työharjoitteluista.
– Ehkä onnistuisin löytämään työtä, jos olisin kokki. Palveluvastaavan ammattitutkinto ja työkokemukseni eivät riitä kokiksi, Mikkola pohtii.
Kaikesta huolimatta hän ei kadu, että suoritti ammattikoulun.
– Haaveilin ravintola-alasta ja siitä, että pääsisin toteuttamaan omia ideoitani. Pidän käsillä tekemisestä.
Myyntityö kiinnostaisi
Myös Jaana Türkmen tietää omat taitonsa ja kiinnostuksensa kohteet.
– Myynti- ja asiakastyö ovat olleet minun juttuni. Mutta minulla ei ole mitään ammattikoulutusta, olen käynyt vain elämänkoulua.
Hän on myynyt vaatteita ja kankaita, kultasepän tuotteita, elektroniikkaa ja lahjatavaroita.
– Kun olin työttömänä, tein sijaisuuksia päiväkodissa. Kaverin kautta pääsin kouluavustajaksi erityisluokalle. Kokeilin myös siivoustyötä, mutta olin silloin raskaana eikä nelikymppinen kroppani kestänyt sitä. Halusin mieluummin kokoaikaisena syntyvän lapsen.
Viimeisin yritys päästä työelämään oli kioskimyyjän työ. Se alkoi palkkatuella, mutta työnantaja lupasi, että työstä tulisi vakinainen.
– Kioskissa työskentelin yksin ja sain itse suunnitella koko päivän. Se oli mukavaa, mutta loppui lyhyeen. Kun omistaja myi toisen kioskinsa, joutuivat viimeksi tulleet lähtemään.
Jaana Türkmenillä on nyt takanaan kymmenen vuotta yhtäjaksoista työttömyyttä.
Työpajassa tienasi 700 euroa kuukaudessa
Viimesyksyinen tekstiilityöpaja oli Türkmenin mukaan työteliäs paikka.
– Siellä piti ommella ja silittää koko ajan. Minulle oli yhtä tuskaa, kun joutui istumaan paikallaan. Minun on pakko päästä välillä liikkumaan, Türkmen kertoo.
– Siellä oltiin tarkkana siitä, ettei kukaan saanut olla sen näköinen, ettei hänellä ole mitään tekemistä. Pajalla kävi paljon vierailijoita. Silti sitäkään pitkäaikaistyöttömille tarkoitettua työpajaa ei enää ole.
Työpajalaiset eivät saa palkkaa, vaan työmarkkinatukea.
– Työmarkkinatuen 522 euron lisäksi saa kulukorvauksia 9 euroa työpäivältä. Se tekee yhteensä noin 700 euroa kuukaudessa. Se on vähän, kun jotenkin pitäisi elää, asua ja syödä, Mikkola toteaa.
Rahoja joutuu laskemaan koko ajan
Jenni Mikkola ja Jaana Türkmen tekevät nyt töitä palkkatuella. Molemmat saavat korkeinta korotettua palkkatukea, joka on bruttona 1340 euroa kuukaudessa. Työtä tehdään 6 tuntia päivässä.
Türkmen on suunnitellut rahankäyttöä ja laatinut omia ja perheen budjetteja suunnilleen koko elämänsä. Yksinhuoltajuus on tuonut asioihin omat lisänsä ja mutkansa. Työssäolo lisää paperirumbaa. Palkkakuitti on toimitettava eteenpäin joka kuukausi sosiaalitukien saamiseksi.
– Ehkä minunkin pitäisi hankkia vihko ja ruveta laatimaan budjetteja, kun koko ajan joutuu kuitenkin laskemaan rahoja, Mikkola miettii.
Hän arvelee, että rahankäyttöä on vaikea suunnitella myös siksi, että 18-vuotiaaksi asti hänellä oli kaikkea, mitä hän tarvitsi. Lisää sai, kun kertoi, että tarvitsi. Ei tarvinnut miettiä puutteita.
Tulevaisuutta on vaikea ajatella
Palkkatuella on mahdollista työskennellä kaksi vuotta. Tosin toisena vuonna työviikko on vain kolmipäiväinen, ja palkka sen mukaisesti noin 500 euroa pienempi.
– Toisen palkkatukivuoden päättyessä olen 58-vuotias. Minun on vaikea kuvitella, että kukaan ottaisi minut silloin enää töihin. Mahdollisuuksiani huonontaa se, että kroppani reistailee. Väsyn ja selkää ja jalkoja särkee. En ehkä kykene enää kokopäivätöihin, Jaana Türkmen arvioi.
Jenni Mikkola sanoo, ettei hän osaa ollenkaan ajatella tulevaisuuttaan.
– Jotkut suunnittelevat elämäänsä kuukausiksi eteenpäin, mutta minä en ajattele ensi viikkoa enkä edes seuraavaa päivää. Elän päivän kerrallaan.
Partioharrastus on jäänyt aikoja sitten, eikä tilalle ole tullut mitään uutta.
– Joskus vedän lenkkikengät jalkaan ja lähden lenkille, mutta sitäkään ei tapahdu joka viikko.
Haaveissa työ ja sähkökitara
Monilla Jenni Mikkolan kavereilla on lapsia.
– Ainakin toistaiseksi minulle riittävät kavereiden lapset. Ehkä suurin syy siihen on työttömyys. Haluaisin päästä kiinni työhön. Toisaalta myös oma itsenäistymiseni voi olla vielä vähän kesken.
Jaana Türkmen kertoo eläneensä Jennin ikäisenä aika lailla toisenlaista elämää kuin Jenni nyt elää. 24-vuotiaana hän oli jo kolmen lapsen äiti. Haave monilapsisesta perheestä oli päällimmäisenä, ja se täyttyi. Mielessä on toki vielä täyttymättömiäkin toiveita.
– Isäni oli muusikko. Vanhempani hankkivat minulle viulun, mutta se ei ollut minun juttuni. Poikani soittivat 50-vuotispäivilläni sähkökitaroilla minulle tärkeän kappaleen. Olisi mukava, jos minäkin pystyisin soittamaan sähkökitaraa yhdessä heidän kanssaan, kun seuraava vuosikymmen täyttyy.
Jaa tämä artikkeli: