Minä pystyn. Luottamus syntyy ihmissuhteissa.

Toivo

• 16.04.2013 16:09

Toivo. Elämää kannatteleva näkymätön lanka.

Väsymys hiipii vähitellen. Työtä tuntuu olevan liikaa, ja kun uupumus kasvaa, kasvaa myös rästiin jääneiden töiden määrä. Vaikka väsyttää, uni ei sitä poista. Aamuyöstä valvottaa ja toivottomat ajatukset pyörivät päässä. Lopulta kaikki tuntuu ylivoimaiselta ja toivottomalta.

Masennus, sanoo lääkäri ja määrää lääkettä ja lomaa.

Lääke antaa unen, mutta kestää aikansa, ennen kuin se vie pois pahan olon. Ahdistuksessa kuolema tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Mikä helpottava ratkaisu: loppuisi tämä turhan ihmisen turha elämä.

Päivät kuluvat. Ainoa lohtu on ajatus kuolemasta. Mutta kun on ne pienet. Ne, joille ei tällaista elämänratkaisua voi jättää perinnöksi. Ei. Ei missään tapauksessa sellaista mallia.

Tarkoitus herättää toivon. Heiveröisenäkin se jo kantaa.

Kerran aamuhartauden tuttu virsi vie ajatukset Jumalaan. Löytyy hauras varmuus, että Hän on mukana tässä kärsimyksessä. Mikään muu ei tunnu varmemmalta kuin se. Kärsivä Jumala kärsivän ihmisen kanssa. Eikä sitä salaisuutta tarvitse sen enempää ymmärtää.

Käsittämätön toivon varmuus. Luottamus.

Luottamus syntyy ja kasvaa ihmissuhteissa, keskeisimmin lapsuudessa. Ihmisten kesken se joskus myös katoaa. Kuitenkin vähäinenkin luottamus auttaa toivon viriämisessä, silloinkin, kun toivoa ei näyttäisi olevan.

Lopulta tärkeintä on rakkaus. Se auttaa näkemään oleellisen: lähimmäisen vierellämme. Ei tarvita tyhjiä sanoja eikä turhia lupauksia. Aito läsnäolo riittää.

Eeva Hurskainen

2. sunnuntai pääsiäisestä