Turha haave? Miten mukavaa olisi, jos oma usko kasvaisi ja muuttuisi jatkuvasti, eikä jämähtäisi paikoilleen. Kuva: Timo Saarinen
Toivo kasvusta
Hengellisen elämän sanotaan kasvavan, syvenevän ja muuttuvan tai peräti kuihtuvan pois ravinnon ja tilan puutteessa. Miten siitä voi pitää huolta?
Jokaisella ihmisellä, jolla on uskoa tai uskonto, on hengellistä elämää. Näin siksi, että usko on suhteessa olemista Jumalaan, omaan itseen ja yhteisöön, joka uskon perintöä kantaa.
Niilläkin, jotka eivät mielestään usko lainkaan tai tarpeeksi, on hetkensä, jolloin olemassaolo aukeaa odottamattoman avaralle. Pieni hetki yllättää, ikään kuin ihminen välähdyksenä ymmärtäisi paikkansa maailmankaikkeuden osana.
Toivottavasti sellaisen hetken kokenutta ei loukkaa, jos kokemusta sanotaan hengelliseksi. Se ei tarkoita, että sitä pyrittäisiin kristillistämään. Näissä asioissa me vain olemme kovin samanlaisia, vaikka sanoitammekin samaa kokemusta eri tavoilla.
Hengellisyyden kasvun sijasta Pirkko Lehtiö puhuisi mieluummin hengellisyyden muuttumisesta.
– Ihminen ei hurahda kerralla uskoon ja säily sen jälkeen koskemattomana. Jos näin pääsisi käymään, se merkitsisi hengellistä kuolemaa, Lehtiö sanoo.
Teologian tohtori on itse kokenut monta muutosta. Elämä kuljetti sodan jälkeisen herätyskristillisyyden piiristä teologisiin opintoihin ja moderniin teollisuustyöhön.
Seuraavaksi Pirkko Lehtiö sai ekumeenisen herätyksen. Piiri laajeni edelleen ja hän huomasi, miten eri lailla ihmiset ajattelevat samoista asioista. Sitten naiskysymykset vaativat huomiota, samoin jumalanpalveluselämän monet muodot ja lasten hengellisyys.
Hong Kongin luterilaisessa teologisessa seminaarissa tulivat selviksi kirkkojen erilaisuudet ja samankaltaisuudet. Sieltä Lehtiö löysi hengellisen ohjauksen ja toi mukanaan jesuiittojen vanhan raamattumietiskelyn eli ns. ignatiaaniset harjoitukset. Varsinkin retriittiohjaajat kiinnostuivat niistä.
– Olisi surullista, jos kaikkia näitä muutoksia ei olisikaan tullut, Lehtiö sanoo.
Omissa muutoksissa Pirkko Lehtiötä on auttanut ennen muuta ”riemullinen uteliaisuus”. Moni kuitenkin pelkää muutoksen hetkellä. Uuteen ei halua mennä, uskalla tai haluaisi, mutta ei tiedä, mitä muutos tulee merkitsemään.
Lehtiön kokemuksen mukaan sellaisessa tilanteessa vastaukseksi ei käy ylhäältä tuleva opetus siitä, mitä kirkko opettaa.
Opetuksella on aikansa, mutta muutoksen vaiheessa on ensin parasta kuunnella tarkasti. Mitä minä nyt kaipaan, mitä epäilen, mihin haluaisin heittäytyä? Se ei ole helppoa, jos hengellinen elämä on sujunut pitkään totuttuun tapaan.
Pirkko Lehtiölle Raamattu on ollut tärkeä kaikissa muutoksissa. Muutokset puolestaan ovat avanneet uusia lukutapoja. Niistä taas on alkanut uusi kasvu ja vähittäinen muutos.
Miten sitten kannattaa toimia, jos tuntee kaipaavansa hengellisyyteensä uusia tuulia?
Pirkko Lehtiö ei mielellään mestaroi, mutta vihjaa kuitenkin: on hyvä olla ainakin kaikessa rauhassa ihan hiljaa.
– Jos haet jotain uutta, niin mistä haluat päästä irti? Ole täysin rehellinen. Älä ryhdy heti selittämään sitä, mikä mielessäsi liikkuu. Katso tarkasti elämääsi kokonaisuudessaan.
– Vanhat selitykset ovat usein suurin este ihmisen muutokselle, tiivistää Lehtiö.
Erityisesti se pitää paikkansa Raamatun kohdalla. Lehtiön mielestä monia riivaa Raamatun suhteen oikeaoppisuus. Jos poiketaan totutusta vähänkin, ollaan heti harhaoppisia.
Arkuuden sijasta pitäisi uskaltaa kysyä, miksi tässä sanotaan näin? Sanotaanko siinä niin kuin luen?
– Meillä on lupa muutokseen. Vahinko vaan, että kovaäänisimmät kristityt antavat pelottavan kuvan siitä, mitä on olla uskova.
Lehtiö tarkentaa vielä:
– Jos kohtaat kristityn, joka osaa ja tietää kaiken, se ei ole malli, johon pitää pyrkiä. Jos joku osaa sanoa, mitä Jumala tahtoo, tarkoittaa ja sanoo, hänellä on aika pieni Jumala. Se on vallankäyttöä.
– Minulle ainakaan ei enää tulla selittämään, mitä olen kokenut.
Lisätilaa muutokselle voi tulla, jos löytää ihmisen tai ihmisiä, joiden kanssa voi keskustella avoimesti ja kuunnella, miten eri lailla ihmiset kokevat uskonsa.
On hyvä kysyä, mitä koettu on antanut ja merkinnyt, ja mikä siinä mahdollisesti on ollut Jumalan osuus.
– On tärkeää, että tällaisessa ryhmässä jokainen saa puhua kokemuksistaan ilman, että niitä heti kommentoidaan. Ei ole pakko aina edes itse puhua. Kuuntelemalla toisia saa rohkeutta ja huomaa, että Jumalan voi ymmärtää monella tavalla. Jokaisen kokemukset ovat arvokkaita.
Pirkko Lehtiö sanoo tarpeen vaatiessa koonneensa sellaisen ryhmän itsekin ja suosittelee samaa muille.
Muu elämä ja hengellinen elämä ovat Stella Rauhaniemelle yksi kokonaisuus. Jumala on kaikessa, ja kaikki mikä tapahtuu ihmiselle, koskee myös Jumalaa.
– Arki ja usko läpäisevät toisensa täysin. Jumala pitää ihmistä yllä ja on häneen yhteydessä. Siihen todellisuuteen päästäkseen ei tarvitse pinnistellä.
Rauhaniemi työskentelee Suomen Lähetysseurassa kotimaan osaston kehittämispäällikkönä. Osa hänen työstään on tavalla tai toisella hengellistä ohjausta.
Hän näkee ihmisen ja Jumalan suhteen elävän vain vapaudessa. Jumala kyllä kaipaa aina yhteyttä ihmiseen, mutta ihmisellä on valta kääntyä pois ja kieltäytyä.
Hengellisessä elämässä voi tosin joskus olla jaksoja, jolloin Jumala tuntuu olevan poissa ja hiljaa. Kyseessä on kuitenkin eri asia kuin ihmisen tietoinen vetäytyminen.
Jos tuntee olevansa hengellisesti ”huonossa hapessa” ja kaipaa muutosta, mitä voi tehdä?
Stella Rauhaniemi raivaisi elämään ensimmäisenä tilaa. On hyvä käydä esimerkiksi kirkossa. Siellä on rukoiltu paljon ja kauan. Siellä voi pysähtyä, istua alas ja yksinkertaisesti vain hengittää ja kysyä mielessään: Onko siellä ketään? Jo se on rukous.
Rauhaniemi suosittelee myös hiljaisuuden retriittiä. Siellä saa parin päivän aikana vain vastaanottaa. Kukaan ei kuitenkaan tyrkytä mitään. Turvallinen ympäristö helpottaa Jumalan ja oman minä kohtaamista – siten kuin se sillä hetkellä on mahdollista. Vaatimuksia ei ole.
– Parin päivän retriitti voi olla alku jollekin uudelle. Mille – sen näkee sitten jälkeenpäin. Hengellisen elämän alueella hitaus on vain hyväksi.
”Henkiinjäämispakettiin” Rauhaniemi pakkaisi tärkeimpinä yhteisön, rukouksen ja Raamatun.
– Vaikka seurakunta on monella tavalla vajavainen, se on kuitenkin yhteisö, joka rukoilee. Sen rukoukseen voi messussa liittyä, vaikka omia sanoja ei olisikaan.
Rauhaniemi suosittelee myös hengellistä päiväkirjaa. Hän käyttää sitä itsekin ja on hyväksi havainnut.
Päiväkirjan äärellä voi esimerkiksi miettiä, mikä saa minut eloon ja elämään, mikä jossain raamatuntekstissä kutsuu tai torjuu, mitä odotan Jumalalta, mitä taas pelkään.
Luonto, itsensä ja lähimmäisen rakastaminen, koko suomalainen hiljaisuuden kulttuuri ja keskustelut ystävien kanssa auttavat myös.
– Kannattaa vaalia rauhallisia keskusteluja ja ateriayhteyttä ystävien ja perheen kanssa. Muistettakoon, että ehtoollispöytäkin on avoimen kutsun ruokapöytä.
Itse asiassa Jumalaa etsivän piiri laajenee nopeasti koko maailmaan. Riisto ja epäoikeudenmukaisuus ovat myös jumalasuhdetta koskettavia kysymyksiä. Jumala voi näyttää itsensä uudella tavalla kaikessa ympärillämme.
Sosiaalinen media on nykyisin se alue, jossa on paljon tilaa hengelliselle elämälle. Seurakunnan työntekijöitä median mahdollisuuksiin kouluttava Terhi Paananen on asiasta vakuuttunut. Hän pitää kahvilan pöydässä läppärin avulla pikaluennon siitä, mitä on tarjolla.
On nettisivustoja rukouksesta ja meditaatiosta, monenlaista hiljentymistä ja ryhmää, johon voi liittyä. Lähetämme rukouksen Ruotsin kirkon nettisivustolle www.svenskakyrkan.se/be. Siellä se leijuu pian nettitaivaalla kymmenien muiden rukousten kanssa, joita voi selata ja huomata, että rukoilijoita on paljon. Jos ei löydä omia sanoja, voi katsoa, miten muut ovat sanansa asettaneet.
– Rukous onkin verkossa ja sosiaalisessa mediassa sitä ydinasiaa, huomauttaa Paananen.
– Uuden median myötä ihmisten toimintatavat ovat muuttuneet. Yhä enemmän asioidaan, hankitaan tietoa ja ollaan yhteyksissä toisiin verkon kautta. Tähän todellisuuteen kasvaneet alle 35-vuotiaat eivät tee mitään eroa verkkoyhteisön ja ”todellisen” yhteisön välillä.
Rukoilemaan ja mietiskelemään houkuttavia sivustoja on kymmeniä, samoin Facebook-ryhmiä. Paananen muistuttaa, että yleisen pappeuden periaate näkyy erityisesti verkossa: kuka tahansa on tervetullut.
Sosiaalinen media on avoin. Hengellisen elämän materiaalia voivat tuottaa kaikki. Palvelut ovat vapaasti käytettävissä. Myös kirkot jakavat omastaan ilmaiseksi.
– Tämä on hyvin kristillinen ajatus. Lahjaksi saatu annetaan ilmaiseksi eteenpäin.
Luterilaisen kirkon uudistuksen alla olevilla sivuilla www.evl.fi käydään noin 10 000 kertaa päivässä. Puolet kävijöistä etsii hengellistä elämää.
Kirkollisia toimituksia on välitetty web-kameran avulla sukulaisille jo kymmenen vuotta. Moneen vanhainkotiin ja laitokseen tulee verkkokirkko. Hengellistä elämää eletään jo verkossa. Tulevaisuuden suunta on sama, Terhi Paananen ennustaa.
– Verkkoyhteisö rakentuu yhteisille merkityksille. Niistä syntyy toiminta, ja se taas vahvistaa yhteisöä ja näkyy ryhmän nousussa.
Häntä viehättää sosiaalisen median tasavertaisuus. Ihminen on yksi yhteisön jäsen, ei opetuksen kohde. Nettiryhmän vuorovaikutus on välitöntä.
Hengellisen elämän ”henkiinjäämispakettiin” Terhi Paananen käärisi vierailut jollain rukousseinällä, kristillisen meditaation vaikka YouTuben avulla sekä yhteisön, jossa keskustellaan.
– Verkossa on mahtavat mahdollisuudet hiljentymiselle ja mini-jumalanpalveluksen kaltaisille hetkisille. Ne muistuttavat siitä, mikä hengellisessä elämässä on tärkeintä: pysähtyminen, hengittäminen, avautuminen ja ihmettely.
Marja Kuparinen
Jaa tämä artikkeli: