Huomaa hyvä. Haastavan lapsen kanssa hyviä hetkiä täytyy hakea usein suurennuslasilla. Mutta niitä tulee, vakuuttaa kouluttaja Janne Viljamaa. Kuva: Patrik Rastenberger
Toivoa keskiarvosta poikkeaville
Temperamentti on ihmisen persoonallisuuden ydin. Se on pysyvä reagointitapa asioihin.
– Päiväkodin touhudynamosta tulee todennäköisesti aikanaan Kustaankartanon touhudynamo, kärjistää sosiaalipsykologi Janne Viljamaa.
Tuoreessa kirjassaan Mitä minä teen tämän lapsen kanssa? Viljamaa tarttuu erilaisiin haastaviin temperamenttipiirteisiin ja antaa kasvattajille hyviä neuvoja. Yksi lapsi on kiihkeä, toinen viilipytty, kolmas yliherkkä, neljäs aliherkkä. Haastava yhdistelmä syntyy koulussa esimerkiksi siitä, jos lapsi on hyvin ärsykenälkäinen ja samalla utelias kokeilija, kenties vielä joustamatonkin. Jos opettaja on pikemminkin varovainen välttäjätyyppi, joka karttaa ristiriitoja, vaikeuksia on tiedossa. Varsinkin, jos yhteistyötä pitäisi tehdä lapsen isän kanssa, joka on samanlainen rämäpää kuin lapsensa – puolet temperamentista tulee tutkimusten mukaan perimästä.
Kun lapsella on haastava temperamentti, häntä yritetään sovittaa ympäristöönsä, tiettyyn muottiin. Yhteen luokkaan ei mahdu kovin monta neuroottista järjestelijää. Toisaalta hyvin herkillä, ujoilla ja hiljaisilla lapsilla menee kauan aikaa tottumiseen niin päiväkodissa kuin koulussakin. Heille kaiken uuden kohtaaminen on vaikeaa.
Viljamaan vinkki:
”Loukkaava kritiikki on ’opettavaisia’ monologeja, joita pahoille pojille ja tytöille annetaan rehtorin kansliassa. Lapsen tehtävä on katsoa surumielisenä alaviistoon, rullata alahuulensa ja nöyrtyä. Sama virhe toistuu pian uudelleen, koska kritiikkiin ei sisälly ratkaisuehdotusta.”
”Kun lapselta sen sijaan kysytään, mitä tapahtui, mikä meni väärin ja miten ensi kerralla toimitaan, painotetaan oikeita asioita. Kolmen tehokysymyksen avulla lapsi ja nuori oppii huomaamaan oman osuutensa tapahtuneeseen ja toimimaan viisaammin.”
Janne Viljamaa on itse reipasotteinen ja isoääninen viiden lapsen isä, joka on työskennellyt peruskoulussa ja päiväkodissa. Nyt hän opettaa päätöikseen psykologiaa ja kulttuurien tuntemusta ammattikorkeakoulussa sekä kiertää luennoimassa. Nopeus ja sähäkkyys paljastuvat heti hänen ensimmäisestä lauseestaan puhelimessa.
Kirjassaan Viljamaa käsittelee myös ADHD-tarkkaavaisuushäiriötä ja autismin kirjoon kuuluvaa Aspergerin syndroomaa. Ne ovat neurologisia poikkeavuuksia, eli ihmisen aivoissa on jotakin erilaisuutta.
Haastava temperamentti sekoitetaan usein ilkeyteen. Sitä se ei ole, eikä rangaistuksilla pysty synnynnäistä luonteenlaatua muovaamaan. Sen sijaan lapsille voi opettaa sosiaalisia taitoja: ujolle ja vetäytyvälle itsensä puolustamista ja tilan ottamista, helposti tulistuvalle tunteen ja järjen erottamista.
–Ei ole oikeaa eikä väärää temperamenttia, on vain hyvin tai huonosti tiettyyn paikkaan sopivaa temperamenttia, Viljamaa rohkaisee.
On löydettävä oma paikkansa. Koulutunnilla levoton naputtelija ja kiemurtelija voi olla aivan loistava sählyssä. ”Sähköjäniksen” ura kirjastonhoitajana tai kirurgina on lyhyt, mutta mainostoimistossa kyvyille löytyy käyttöä.
Eira Serkkola
Janne Viljamaa: Mitä minä teen tämän lapsen kanssa? Haastavan lapsen kasvatus. Minerva Kustannus 2009. 182 s., 27,90 e.
Pelastakaa edes lapset
Ruotsalaisen toimittajan Unni Drouggen kirja Pahuudella on rakkauden kasvot näyttää, mihin kaikkeen nainen taipuu rakkauden nimissä. Kumppani on nuorempi mies, ja seksi maistuu. Ilon hinnaksi tulee kasvava määrä nöyryytyksiä, väkivaltaa, katumusta, anteeksipyyntöjä, sovintoja ja uusia yrityksiä. Viimein tapahtuu oma ryhdistäytyminen.
Kirja on omakohtainen. Traagisinta siinä on se, että ajautuessaan tähän liittoon Drougge oli lapsineen juuri selvinnyt väkivaltaisesta suhteesta ja kiersi ympäri Ruotsia rohkaisemassa vastaavissa oloissa eläviä naisia muutokseen.
Tapahtumat ovat liian tuoreita, jotta syy- ja seuraussuhteet näkyisivät. Drougge haluaa varoittaa: Lähde ajoissa, älä yritä ymmärtää.
Saman toistaminen on myös tärkeä ratkaisuyritys, sanoo Hannele Törrönen kirjassaan Hullu rakkaus. Selviytymisopas. Törrönen opastaa huomaamaan ne käsikirjoitukset, joiden mukaan oma elämä toistuvasti järjestyy. Erityisesti hän varoittaa ryhtymästä uhriksi.
Vääriksi osoittautuvat valinnat ovat myös omaa elämää. Kukaan ei ole pelkästään paha tai hyvä, eivätkä tuhoisan suhteen jälkiselitykset ole aina omassa – saati sitten ulkopuolisten – tiedossa. Turhinta on kuvitella, että suhteesta olisi olemassa vain yksi totuus.
Törrönen kirjoittaa tavalla, joka houkuttelee kasvaneen itsetuntemuksen kautta aikuisen vastuuseen. Silloin katkeruus ja viha ehkä vähenevät. Tuhoisasta rakkaudesta toipumisen kolme kulmakiveä ovat Törrösen mukaan arvo, armo ja suru. Varsinkin suru vie kovaan ytimeen, jossa joutuu kohtaamaan ne totisimmat asiat, vihaa syvemmät.
Entä mihin päädytään, kun avioliitossa puhumattomuus peittää tunteet? Hannu Mäkelän Mikä sanomatta jää on surumielisen viisas romaani vuorovaikutuksen puutteesta. Näkökulma on virkistävästi miehen: Toivonen ei voi hyvin, pelkää työttömyyttä ja hullaantuu nuoreen naiseen. Ajatuksissaan hän käy koko ajan vilkasta keskustelua lähellään olevien kanssa, muistelee, näkee tarkasti ja tuntee paljon, mutta osaa antaa ulospäin vain vähän ja senkin usein kömpelösti. Siitä ei hyvä seuraa.
Isot tunteet ja syyllisyys vellovat pinnan alla. Lukija saa todistaa etääntymisen murheellista kulkua. Toivonen tietää, ettei entiseen ole paluuta. Pohtiessaan elämäänsä hän on hellyttävä ja sympaattinen ja oleellisen äärellä miettiessään, valitseeko ihminen todella elämänsä käänteet.
Lähelle voi olla pitkä matka.
Lapsi on eron tullessa heikoilla. Laura Honkasalon Eropaperit on viiltävä kertomus erosta, jossa taistellaan lasten tunteista. Sinikalla ja Jokella on kaksi lasta, mutta sitten Jokke rakastuu Raisaan. ”Mä pelastan lapset sulta, ne saa kunnollisen äidin,” Jokke uhkaa.
Lapset ovat revetä liitoksistaan, kun heitä kiristetään vihaamaan äitiä ja hyväksymään uuden äidin tahto ja tyyli. Siitä lankeavaa laskua maksetaan kirjassa pitkään.
Honkasalo kuvaa hyvin, miten Sinikan avioliitto rakentui alun perinkin väärille odotuksille: oli tärkeämpää päästä jostain pois kuin juuri tämän ihmisen matkaan. Nuoruus on myös innokas ja luottavainen.
Joken sokeus lasten tunteille kasvaa samassa suhteessa kuin halu saada heidät omaan otteeseen. Kirjan aikuiset raatelevat toisiaan tosi tarkasti. Sääli lapsia.
Mies ei ole parisuhteessa naisen lapsi eikä pelkkä myötäilijä. Hänellä on aikuisen vastuu ja keinot, opastaa Kari Kiianmaa kirjassaan Parisuhteen huoltokirja. Ohjeita miehille.
Kirjassa käydään läpi kaikki perinteisen parisuhdekirjan osa-alueet, mutta miehen näkökulmasta. Hyvä. Kiianmaa korostaa mukavalla tavalla miehen kykyä tuntea, tahtoa ja toimia, kunhan tämä vain ensin tietää, mitä itse tarvitsee ja hyvältä elämältä toivoo.
Jämäkkyys tai puolensa pitäminen on tarpeellinen taito molemmille puolisoille. Ilman sitä tasa-arvoinen suhde ei hengitä.
Marja Kuparinen
Unni Drougge: Rakkaudella on pahuuden kasvot. Suomentanut Tiina Sjelvgren. Bazar 2009. 444 s., 32 e.
Hannele Törrönen: Hullu rakkaus. Selviytymisopas. WSOY 2009. 180 s., 32 e.
Hannu Mäkelä: Mikä sanomatta jää. Tammi 2009. 356 s., 24,90 e.
Laura Honkasalo: Eropaperit. Otava 2009. 414 s., 30,80 e.
Kari Kiianmaa: Parisuhteen huoltokirja. Ohjeita miehille. Multikustannus 2009. 160 s., 32 e.
Jaa tämä artikkeli: