null Toivontuottajien nettiradio Higher Ground funkkaa uudella ilmeellä

Toivontuottajien nettiradio Higher Ground funkkaa uudella ilmeellä

Toivontuottajien nettiradio Higher Ground jatkaa afroamerikkalaisen musiikin soittamista uudella ilmeellä. Kanavan internet-sivut ovat uudistuneet vastaamaan enemmän kanavan luonnetta.

Uudella sivustolla on mahdollisuus julkaista entistä helpommin esimerkiksi valokuvia ja videoita. Uuden sivuston myötä on luvassa muun muassa erilaisia artistiesittelyjä. Sarjan aloittaa hiljattain maassamme piipahtaneen Angie Stonen haastattelu. Nettiradio Higher Groundin sivuston uudistus jatkuu myöhemmin sisarkanavien Radio Luxin ja Radio Toivon sivujen ajantasaistamisella.

– Jatkossa haluamme entistä paremmin kuulla käyttäjien terveisiä, kehitysideoita ja muuta palautetta. Uusia sivuja juhlistetaan kesä–heinäkuun aikana tietokilpailulla, jossa on palkintona Radio Higher Ground -tuotteita, kanavan musiikkipäällikkö Vellu Salminen kertoo.

– Uskomme, että meillä on Radio HG:ssa käsissämme ammattitaitoisesti laadittu kokonaisuus – tuote, joka on ainutlaatuinen. Mielestäni kanava on oiva tapa tukea monipuolista hengellistä populaarikulttuuria Suomessa, sanoo tuottaja Jan Ahonen Toivontuottajista.

Higher Groundin musiikkipäällikkö Vellu Salminen on itse tehnyt pitkän uran mustan musiikin saralla sekä muusikkona että radiotoimittajana eri kanavilla, hänet tunnetaan myös Higher Ground Societystä. HG-radiokanavalla soi afroamerikkalainen musiikki soul, funk, gospel ja r&b.; Klassikkoja kuullaan muun muassa Stevie Wonderilta, Andrae Crouchilta, Earth, Wind & Firelta, James Brownilta ja Aretha Franklinilta.

Radio Higher Groundilla kuullaan runsaasti myös nykypäivän rytmimusiikkia kuten Jamiroquaita, Alicia Keysiä, Kirk Franklinia, Angie Stonea, Mary Marya ja Erykah Badua.

Toivontuottajien kolme nettiradiokanavaa starttasivat viime vuoden viimeisinä päivinä. Kanavat ovat epäkaupallisia, ja tauotonta musiikkia eivät mainokset katkaise.

Toivontuottajat on pääkaupunkiseudun seurakuntien sähköisen viestinnän toimitus. Toivontuottajilla on muun muassa kolme nettiradiokanavaa www.radiotoivo.fi, www.radiohigherground.fija www.radiolux.fi. Toivontuottajat tunnetaan erityisesti Jouluradiosta.

Lisätietoja: www.radiohigherground.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.