
Toivovaiset
Kyllä minä Jumalaan uskon, mutta en minä mikään uskovainen ole. Kyllä minun on pakko johonkin Korkeampaan voimaan luottaa, vaikken olekaan uskovainen. Kyllä vainaja aina kunnioitti kristillisiä arvoja, vaikkei hän ahkera kirkonkävijä ollutkaan, pikemminkin semmoinen arjen kristitty. Tutulta kuulostavia ilmaisuja puhuttaessa omasta tai läheisen suhteesta kristilliseen uskoon tai kirkkoon.
Keskiverto suomalaisella on jokseenkin huono kuva uskovaisista. Nämä ovat tiukkoja moralisteja, ilottomia ja elämänkielteisiä. Heidän joukkoonsa ei haluta tulla samaistetuksi eikä varsinkaan liittyä. Silti monet, jotka ottavat etäisyyttä uskovaisuuteen, uskovat jollakin tavoin Jumalaan tai vähän häveliäämmin ilmaistuna Korkeampaan voimaan.
Kirkollisessa puheenparressa asetetaan usein ihmisen uskon ja elämän rima liian korkealle. Tässä puheessa oikeasti uskoo vain se, joka pystyy hyväksymään tietyt opinkohdat ja elämään tietynlaisten tapojen ja käyttäytymismallien mukaan. Tästä mankelista ei kovinkaan moni halua mennä läpi, vaan uskoo mieluummin omalla heiveröisellä ja aralla, uskovaisen mitat täyttämättömällä tavalla.
Kirkossa tehdään pahaa jälkeä, kun yritetään tehdä ihmisistä uskovaisia sen sijaan, että tuettaisiin ja rohkaistaisiin heitä heidän arassa ja mitään rimoja ylittämättömässä uskossaan. Usko ei syvimmiltään ole oppien allekirjoittamista tai elämän kunnollisuutta, vaan lupa turvautua Jumalaan niin myötä- kuin vastoinkäymisissä, sekä hädän että kiitollisuuden hetkissä, arjessa ja pyhässä.
Monen suomalaisen suhdetta Jumalaan kuvaa vahvaa uskoa paremmin jonkinlainen toivo. Vaikka aina en ihan jaksakaan uskoa, toivon silti, että Jumala on totta, että huomenna on paremmin kuin tänään, että on taivas ja että elämässä on jokin meitä suurempi mielekkyys. Vaikka mitään varmuutta ei ole, toivon kuitenkin, että tunnelin päässä löytyy valoa, ja siksi jaksan kulkea sitä kohti.
Idän ja lännen välissä, kaamoksen ja yöttömän yön jatkuvassa kiertokulussa, matkallaan kehdosta (kasteesta) hautaan (siunaamiseen) tuhannen kapakan kautta suomalaiset ovat kasvaneet ääripäitä vierastaviksi maltin ja tolkun ihmisiksi. Ateisteja emme ole, uskovaisiksi emme halua tulla, olkaamme siis toivovaisia.
Seppo Simola, päätoimittaja
seppo.simola@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: