null Torinon käärinliinasta kertova näyttely on kiehtova

Torinon käärinliinasta kertova näyttely on kiehtova

Roihuvuoren seurakunta järjestää maaliskuussa näyttelyn Torinon käärinliinasta. Kyseessä on yksi eniten tieteellisesti tukituista esineistä maailmassa. Sen lukuisat yksityiskohdat täsmäävät evankeliumien kirjalliseen aineistoon Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta hämmästyttävällä tavalla.

Tieteen nykykeinoin selittämätön liinan "valokuvaefekti" on tehnyt siitä kuuluisan. Kun alkuperäinen käärinliina oli Italian Torinossa esillä vuonna 2010, yhteensä yli kaksi miljoonaa ihmistä kävi katsomassa sitä.

Roihuvuoren kirkolla on esillä täysikokoinen jäljennös liinasta ja paljon tietomateriaalia siihen liittyen. Näyttelyn yhteydessä Suomeen tulee Italiasta myös liinan tutkimusinstituutin johtaja Bruno Barberis, joka pitää aiheesta luennon lauantaina 5.3. Näyttely tarjoaa mielenkiintoisen kohteen myös yläasteen ja lukioiden ryhmille uskonnonopetukseen, historiaan, ehkä myös fysiikkaan liittyen. Jeesuksen historiallista elämää ja ristiinnaulitsemista käsitellään myös Herttoniemen kirkolla arkeologisesta näkökulmasta neljänä keskiviikkona 9.3. kello 18 lähtien teologian tohtori, arkeologi Eero Junkkaalan luentosarjassa.

Jouko Olkkola

pastori, Herttoniemen seurakunta

Jaa tämä artikkeli: