Totisesti, totisesti
Mikähän siinä on, että samat tyypit, jotka sakastissa heittävät hersyvää hetulaa, taantuvat kirkkosalin puolelle astuessaan tylsiksi tuttuja fraaseja toistaviksi tosikoiksi. Vaikka evankeliumin, ilosanoman, sanotaan olevan kirkon suurin aarre, kovin vakavin ilmein ja sanakääntein siitä yleensä kerrotaan. Jos kirkolla tämmöinen ilon aarre on, käytännön seurakuntaelämässä se onnistutaan tehokkaasti kätkemään.
Kirkon, pappien ja kanttoreiden, kristillisen opin ja Raamatunkin ympärillä liikkuu sankka vitsien ja ratkihauskojen kertomusten pilvi. Silti kirkkosalissa tai raamattupiirissä ratketaan ani harvoin vapauttavaan naurunremakkaan. Huumori on kirkossa turhan säästeliäästi käytetty voimavara.
Huumorin käytössä on riskinsä. Aina se ei osu kohdalleen, eivätkä kaikki vitsit naurata kaikkia. Huumori perustuu yllätykseen ja usein siinä liikutaan jotenkin sopivan ja sopimattoman rajamailla. Hyvin helposti kirkon nillittävässä ilmapiirissä sormi nostetaan pystyyn; ei noin, ei tuo sovi tänne, hyi hyi.
Huumormies tai -nainen selviää vähemmällä paheksunnalla, kun käyttää lahjaansa viranhoidon ulkopuolella. Samalla kuitenkin menetetään ase, jolla seurakuntaelämän tunnelmaa voitaisiin saada inhimillisemmäksi, leppoisammaksi ja kodikkaammaksi. Jumala itse on humoristeista suurin. Sen voi päätellä jo siitä, millaisen otuksen hän loi luomakuntansa kruunuksi. Miten kummassa hänen seuraajiensa seurakunnasta on voinut tulla moinen totisten torvensoittajien orkesteri.
Yksi kirkon suuria ongelmia on varovaisuuden tauti. Erehtymisen, väärässä olemisen ja paheksutuksi tulemisen pelko vaivaa kirkon ihmisiä ja tappaa iloa sen elämästä. Kääntöpuoli tälle on se, että ollaan hyvin kärkkäitä tuomitsemaan toisen virhettä, jopa nauttimaan toisen erehdyksestä ja iloitsemaan vahingosta. Kirkon synneistä suurimpia on uuden, oudon ja poikkeavan yllä leijuva tuomion henki.
Vakavasti puhuen kirkossa puhutaan liian totisesti. Painavistakaan asioista ei aina tarvitsisi puhua turhan raskaasti. Välillä voisi vähän keventää, löysentää kaulusta ja heittää pannat ja liperit nurkkaan. Totisesti, totisesti minä sanon teille: naurakaa ja naurattakaa. Muuten seuraa itku ja hammasten kiristys.
Seppo Simola, päätoimittaja
seppo.simola@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: