Saattohoidon vapaaehtoiskurssin käynyt Maisa Tervo on tavannut kuolevien vuoteiden vierellä ahdistuksen lisäksi paljon kauneutta ja hyvyyttä. Kuva: Jukka Granström
Tukena elämän viimeisillä hetkillä
Espoon Suvisaaristossa asuva Maisa Tervo on toiminut viitisen vuotta vapaaehtoisena saattohoitoon erikoistuneessa Terhokodissa Helsingissä. Hän on istunut kuolevien ihmisten vuoteiden äärellä sekä kuunnellut ja tukenut heitä.
”Vapaaehtoisella on aikaa pitää kuolevaa kädestä ja ottaa hänen kärsimyksensä todesta. Kenenkään ei tarvitse kuolla yksin, ellei niin halua”, Tervo sanoo.
Potilaiden lisäksi Tervo pyrkii olemaan omaisten tukena. Hän käy esittäytymässä, kun uusi potilas saapuu, ja jää tarvittaessa huoneeseen. Toisinaan Tervo vain istuskelee oleskelutilassa ja on valmiina, jos joku omainen haluaa jutella.
”Käytävällä on käyty tärkeitä keskusteluja. Pidän myös omaisten tunteja. Ryhmässä voidaan pohtia, miten tähän saakka on selvitty ja mistä löytyvät tarvittavat voimavarat eteenpäin.”
Vapaaehtoinen tarvitsee koulutusta
Saattohoidon arkeen ei voi sukeltaa kylmiltään, vaan siihen tarvitaan koulutusta. Tervo hakeutui Terhokodin vapaaehtoiskurssille jäätyään eläkkeelle Tapiolan seurakunnan papin tehtävistä.
Kurssilla perehdyttiin surun ja kuoleman teemoihin, ja siellä sai tietoa myös syöpäsairaudesta sekä potilaiden ja omaisten kohtaamisesta. Ihmisten surun kohtaaminen oli papille tuttua, mutta koulutus tuntui silti hyödylliseltä.
”Oli hyvä, että aiheeseen pystyi keskittymään. Kokonaan uutta minulle olivat konkreettiset työt, joita vapaaehtoiset tekevät Terhokodilla hoitajien apuna.”
Tervo kertoo opetelleensa syöttämistä, petaamista, apuvälineiden käyttämistä ja potilaan auttamista vessassa. Joskus vapaaehtoiset myös saunottavat saattohoidettavia pyydettäessä, ja he kuuntelevat muutenkin potilaiden viimeisiä toiveita.
Myötäelämistä pienin elein
Tervo esittäytyy potilaille ja omaisille aina vapaaehtoisena eikä ammattinsa edustajana. Jos joku kyselee pappia, hän kertoo päivät, jolloin talon sairaalapappi on tavattavissa.
Tervo kertoo tavanneensa vuoteiden äärellä paljon kauneutta ja hyvyyttä, mutta myös kuoleman ahdistusta. Tuskan näkeminen voi olla rankkaakin. Siksi vapaaehtoisen oman elämän tulisi olla kutakuinkin sopusoinnussa.
”Erityistä vakaumusta ei tarvitse olla, mutta jokin toivon lähde itseltä olisi hyvä löytyä. Se toivo voi välittyä eteenpäin pelkän läsnäolon kautta. Pienet myötäelämisen merkit, kuten katse tai kosketus, saattavat auttaa potilasta kestämään tuskansa.”
Puolarmetsän sairaalaan vapaaehtoiskoulutusta
Tällä hetkellä myös Espoossa suunnitellaan vapaaehtoisten kouluttamista saattohoitoon. Kurssista vastaavat yhteistyössä Espoon kaupunki ja Espoon seurakunnat.
Koulutuksen käyvien taidoista toivotaan olevan hyötyä Puolarmetsän sairaalassa osasto 3D:llä saattohoidossa sekä seurakuntien diakoniatyön lähimmäispalvelussa.
Vapaaehtoiskurssi alkaa 9. helmikuuta ja päättyy 16. maaliskuuta. Kurssiin kuuluu kaksi lauantaipäivää Hvittorpin leirikeskuksessa ja neljää iltakokoontumista sairaalalla.
Kaikki halukkaat haastatellaan, ja mukaan otetaan 14 ihmistä. Ilmoittautumiset hoidetaan joulukuulla. Tarkempaa tietoa kurssista, ilmoittautumisajoista ja yhteyshenkilöistä saa lähiaikoina sekä lehti-ilmoitusten että kaupungin ja seurakuntien nettisivujen kautta.
Espoossa vapaaehtoistehtävä tulee sisältämään lähinnä seuran tarjoamista potilaalle, ei ehkä niinkään käytännön töitä.
Jokaisen vakaumusta kunnioitettava
Sairaalapappi Annamari Simpanen sanoo, että vapaaehtoisiksi kaivataan aivan tavallisia ihmisiä. Myös hän korostaa rinnalla kulkemisen merkitystä – vuoteen äärellä voi istua vaikkapa sukankutimen kanssa.
”Siinä ei aina tarvita sanoja. Vapaaehtoinen voi edesauttaa sitä, että potilas kuolee rauhallisissa tunnelmissa”, Simpanen sanoo.
Pappina hän muistuttaa myös, ettei saattohoitoon pidä tulla vapaaehtoiseksi käännyttämistarkoituksessa.
”Kaikki lähtee potilaasta itsestään, ja kunkin vakaumusta täytyy kunnioittaa.”
Läsnäolon kaipuu korostuu
Espoossa ei ole omaa saattohoitoyksikköä, mutta sellainen aiotaan rakentaa uuden sairaalan yhteyteen Jorviin. Tällä hetkellä Puolarmetsän sairaalan 3D-osastolla on kuusi saattohoitopaikkaa.
Vs. osastonhoitaja Marja-Liisa Rossi kertoo, että remontoiduissa saattohoitohuoneissa on haluttu käyttää rauhoittavia värejä. Potilas voi tuoda huoneeseen myös omia tavaroita.
”Huoneissa on kaksi sänkyä siltä varalta, että omainen haluaa yöpyä täällä”, Rossi sanoo ja näyttää myös osastolle tehtyä lepohuonetta, jossa on yksi sänky omaisille sekä jääkaappi ja kahvinkeitin omaisten ja vapaaehtoisten käyttöön.
Henkilökunta huolehtii siitä, että saattohoidettavilla on riittävä hoito ja kivunlievitys. Vapaaehtoinen puolestaan voi tarjota läsnäoloaan.
”Hoitajat joutuvat usein menemään muiden potilaiden luokse. Läsnäolon kaipuu voi olla ihan toisessa huoneessa kuin hoitaja”, Rossi sanoo.
Vapaaehtoiselta osastonhoitaja toivoo kiireetöntä asennetta, kykyä kuunnella ja kestää hiljaisuutta.
Jaa tämä artikkeli: