Valtteri Tuominen ja Sari Puumalainen. Kuva: Tuomo Manninen
Tulevaisuus rakentuu tämän päivän ratkaisuista
Simon Stephensin Avara on tämä ranta on hieno uutuus: lyhyin kohtauksin leikataan eteenpäin kolmen pariskunnan elämää.
Charlie ja Ellen Holmes (Juhani Laitala ja Elli Castén) ovat tottuneet keskinäiseen taisteluunsa jo vuosikymmeniä. Heidän pojallaan Peterillä (Valtteri Tuominen) ei mene hyvin Alicensa (Sari Puumalainen) kanssa. Heillä on kaksi poikaa, Alex ja Christopher, (Jose Viitala ja Samuli Niittymäki) ja Alexilla tyttöystävä Sarah (Emilia Sinisalo). Christopher on hellyttävä 15-vuotias haikaillessaan Sarahin perään. Pojan yksinäisyys on ilmeinen.
Joakim Grothin ohjauksessa näytelmä kiepsahtaa eteenpäin tuoleja siirtämällä ja valoja säätämällä; edellisen kohtauksen väkeä jää seinustalle varjoon seuraamaan tilannetta. Tunteet ovat piilossa kuin peräseinän tapettikerrokset. Mikä mahtaa pitää nämä parit yhdessä?
Kun tarina on napakka ja puhe täsmällisen osuvaa, sitä on levollista seurata. Pelkistetty kieli peittää ja paljastaa, elää tässä ja nyt. Charliessa purkautuva väkivallan uhka ja Peterin epäluuloinen kyttäys hätkähdyttävät.
Aluksi voi vain arvailla, mitkä tapahtumat ovat johtaneet Alicen torjumaan miestään ja Charlien juomaan. Ilmassa on paljon pettymyksiä ja vaille jäämisiä. Yllättävän surun tukahduttaminen ei ennusta jatkosta hyvää.
Stephensin näytelmä katsoo maailmaa aika paljon miesten silmin. Naiset sallivat läheisyyden vasta, kun mies on heikoilla ja heillä on valta lohduttaa. Heidän omat irtiottonsa vaikuttavat heikkoilta ja ponnettomilta.
Näytelmä jättää asioita myös auki. Riittikö yhteinen suru saamaan parit lopussa yhteiselle sukupäivälliselle? Mikä toi Alexin ja Sarahin taas yhteen?
Charlie viittaa hitaaseen toivoon, joka elämän jatkumisessa onneksi on: Hän on parempi isä Peterille kuin hänellä oli, ja Peter taas on parempi kuin hän osasi olla.
Jaa tämä artikkeli: