Uskontotunnilla. Kasiluokkalaiset keskustelevat opettaja Heli Mannisen johdolla muinaissuomalaisten uskomuksista ja jumalista Kruunuhaan yläasteella. Kuva: Jani Laukkanen
Tunnilla saa eväitä maailmankatsomukseen
Koulun uskontotunneilla ei harjoiteta uskontoa, vaan opiskelu on yhtä tietopuoleista kuin muissakin reaaliaineissa.
Kruununhaan yläasteen luterilaisen uskonnon opettaja Heli Manninen muistuttaa 8F-luokkaa lähestyvästä kokeesta sekä kertoo alkavan oppitunnin aiheen.
– Jatkamme muinaissuomalaisten uskontojen käsittelyä. Ensi viikolla puhumme kristinuskon tulosta Suomeen, Manninen sanoo.
Luokka käy ensin läpi shamaaneja käsitelleen läksytehtävän. Toisessa tehtävässä nimetään muinaissuomalaisten jumalia.
Tutustuminen vanhoihin uskomuksiin kuuluu osana uskonnon opetussuunnitelmaan. Kahdeksannella luokalla opiskellaan myös kirkkohistoriaa sekä perehdytään eri kirkkokuntiin ja herätysliikkeisiin.
Yhdeksännellä luokalla oppilaat pääsevät pohtimaan etiikan kysymyksiä. Seitsemännellä luokalla on jo tutustuttu maailmanuskontoihin sekä opiskeltu Raamattua kirjakokoelmana. Alakoulussa opetus keskittyi pääosin oman uskonnon perusteisiin.
Aiheet määräytyvät uskonnon oppiaineelle laadittujen opetussuunnitelmien mukaan. Peruskoulun katsomusaineiden tavoitteena on tuottaa uskonnollista yleissivistystä. Ne tutustuttavat omaan uskontoon, suomalaiseen katsomusperinteeseen sekä muihin uskontoihin. Oppilasta autetaan myös ymmärtämään uskontojen kulttuurinen merkitys. Samoin eettisyyteen kasvattaminen on tärkeä tavoite.
Uskontoa oppitunneilla ei harjoiteta.
– Opiskelu on tietopuolista. Tiedon pohjalta oppilas saa muodostaa oman maailmankatsomuksensa, Manninen selventää.
8F-luokan oppilas Juho Häyrinen kokee oppineensa uskonnon tunneilla uusia asioita. Muinaisuskontoihin perehtyminen oli hänestä mielenkiintoista, ja myös omasta uskonnosta on tullut lisätietoa.
– En esimerkiksi tiennyt, että kristittyjäkin on vainottu. En voi sanoa, että uskonnosta olisi välttämättä elämässä hyötyä, mutta on kiva tietää asioita, Häyrinen miettii.
Vilma Törmäläkin on pitänyt uskonnon tunteja kiinnostavina. Hänen mielestään oli hyödyllistä tutustua maailmanuskontoihin, koska nyt hän ymmärtää toisten uskontojen edustajien erilaista käyttäytymistä paremmin.
Uskonnon harjoittaminen on kouluissa mahdollista lähinnä erillisissä tilaisuuksissa, kuten seurakunnan päivänavauksissa, jumalanpalveluksissa tai hengellisissä konserteissa. Niihin osallistuvat ne oppilaat, joiden huoltajat niin haluavat. Suvivirren laulamista tai evankeliumin lukemista koulun juhlissa ei puolestaan katsota uskonnon harjoittamiseksi vaan osaksi suomalaista kulttuuriperintöä.
Vuonna 2003 voimaan astunut uskonnonvapauslaki sisältää sekä positiivisen että negatiivisen uskonnonvapauden ulottuvuudet. Positiivinen uskonnonvapaus takaa koulussa oikeuden oman uskonnon mukaiseen opetukseen. Negatiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa muun muassa sitä, ettei kenenkään tarvitse altistua vieraan uskonnon harjoittamiselle.
Katsomusaineiden tunneille osallistutaan oman uskontokunnan mukaan. Kunta järjestää vähemmistöuskonnon opetusta, mikäli kolme oppilasta tarvitsee sitä. Enemmistöuskontoon kuuluva osallistuu aina omaan opetukseensa.
Kirkkohallituksen kouluasiainsihteeri Tuula Vinko ei pidä ajatusta kaikille uskontoryhmille yhteisestä katsomusaineesta varteenotettavana.
– Uskontoa tulee opiskella omasta kulttuurista käsin. Yhteinen katsomusaine ei olisi kenellekään omaa. Jos taas uskonnottomille lapsille tarkoitetuille elämänkatsomustiedon tunneille menisi kirkkoon kuuluvia, se ei olisi reilua uskonnottomia kohtaan, hän sanoo.
Uskonnollisia tilaisuuksia ei pidä Vinkon mielestä siivota koulusta pois monikulttuurisuuden varjolla. Luonteva tutustuminen omaan uskontoon avaa merkityksiä ja antaa kokemuksia, joista voi keskustella myös toisten uskontojen edustajien kanssa.
– Helposti lähdetään liikkeelle siitä, että ketään ei loukattaisi. Negatiivinen uskonnonvapaus ei saa kuitenkaan kumota positiivista uskonnonvapautta, Vinko korostaa.
Alakoulussa uskontoa opettavat luokanopettajat, ja yläkoulussa ja lukiossa opetuksesta vastaavat aineenopettajat. Luterilaisen uskonnon opettajat ovat opiskelleet yliopistossa teologiaa pää- tai sivuaineena sekä suorittaneet pedagogiset opinnot. Opettajan ei tarvitse kuulua kirkkoon.
Oppilasta arvioidaan samaan tapaan kuin muissakin aineissa. Kirkollisista harrastuksista ei saa lisäpisteitä, mutta toki oppilaalla saattaa olla harrastuneisuutensa kautta hyvät pohjatiedot oppiaineesta.
Kirkkohallitus avasi äskettäin sivuston koulujakirkko.evl.fi joka tarjoaa virikkeellistä materiaalia opettajille. Siellä voi myös tutustua uskonnon opetusta koskevaan lainsäädäntöön ja opetussuunnitelmiin sekä hakea tietoa koulun kriisitilanteita varten.
Noora Melaanvuo
Jaa tämä artikkeli: