Kuva: Esko Jämsä
Tuomas Timonen tuo lavalle kuolemansynnit
Kun eri taiteenaloja yhdistävästä Taite ry:stä pyydettiin Tuomas Timosta käsikirjoittamaan ja ohjaamaan esitys nimeltä Seitsemän uutta kuolemansyntiä, hän oli hieman ihmeissään. Timonen mietti, miksi juuri häntä pyydettiin sen ohjaajaksi, koska tämäntyyppiset asiat tuntuivat etäisiltä metallimusiikin parissa kasvaneesta.
– Toisaalta heräsi uteliaisuus. Olen usein joutunut tekemisiin asioiden kanssa, jotka tuntuvat vierailta ja epätodennäköisiltä. Pohdin, onko tässä nyt minulle kasvun paikka joutuessani näin vastatusten oman metallimenneisyyteni kanssa.
Poikkitaiteellisella produktiolla oli ollut alussa toinen ohjaaja, joten Timoselle tilanne oli siinäkin mielessä erikoinen.
– Ensimmäiseksi kysyin työryhmältä, onko esityksen nimessä pakko olla sana uusi ja mikä vika vanhoissa kuolemansynneissä on. Nimi kuitenkin jäi ennalleen, onhan ajatuksena tarkastella, mitä kristinuskon perinteestä lähtevät kuolemansynnit merkitsevät meille nykypäivänä.
Esitystä varten haastateltiin eri alojen vaikuttajia, kuten esseisti Antti Nyléniä, kasvatustieteen emeritusprofessoria Kari Uusitaloa, teatteriohjaaja Milja Sarkolaa, avaruustähtitieteen professoria Esko Valtaojaa, piispa Irja Askolaa ja toimittaja Hannu Taanilaa. Heiltä kysyttiin, mikä on heidän suhteensa uskontoon, mitä he ajattelevat synnin käsitteestä, mitä kuolemansynnit voisivat olla nykyajassa ja voiko niitä irrottaa uskonnollisesta yhteydestä.
– Haastateltavat eivät antaneet mitään listaa uusista synneistä. Suurin osa oli päätynyt siihen, että uudetkin sisältyvät vanhoihin kuolemansynteihin, jotka ovat ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo, Tuomas Timonen kertoo.
Teoksen ohjaajaa kiinnostaa kuolemansyntien syvempi, metaforinen taso. Timonen on kirjoittanut esitykseen puheenvuoron, joka sisältää omaa pohdintaa yhdistettynä haastateltavien vastauksiin.
Seitsemän uutta kuolemansyntiä koostuu tekstin lisäksi tanssista, musiikista ja valaistuksesta. Tanssija Panu Varstala esittää tunnin mittaisen soolon. Esitykseen on valittu teeman mukaista hengellistä musiikkia. Sävellyksiä on Bahcilta, Monteverdiltä, Wagnerilta ja Ligetiltä, mutta mukana on sävyjä myös moderneilta säveltäjiltä, Tom Waitsilta ja Scott Walkerilta. Musiikista vastaavat Juha Hostikka, Niko Kumpuvaara ja Arttu Takalo. Teoksen visuaalisen puolen suunnittelevat Teemu Nurmelin ja Max Wikström.
Dramaturgiksi kymmenen vuotta sitten Teatterikorkeakoulusta valmistunut Tuomas Timonen on tehnyt viime vuosina melko vähän ohjaustyötä.
– Halusin keskittyä välillä kirjoittamiseen, sanoo kolme runokirjaa ja kymmenkunta näytelmää kirjoittanut Timonen. Hän on nyttemmin myös tehnyt romaanidramatisointeja, opettanut Teatterikorkeakoulussa sekä toiminut yhtyeittensä Arkaainen verenhimo ja Ilomantsin optiikka parissa.
– Olen onnellinen voidessani tehdä monentyyppisiä töitä erilaisten ihmisten kanssa. Mielekkäässä ryhmässä toimiminen ohjaa pois minäkeskeisyydestä, joka on tyypillistä kirjoittavalle ihmiselle. Työasioista taas irrottaudun parhaiten leikkipuistossa neljävuotiaan tyttäreni seurassa.
Marjo Kytöharju
Taite ry:n Seitsemän uutta kuolemansyntiä -esityksen ensi-ilta pe 17.10. klo 19 Teatteri Avoimissa ovissa
Jaa tämä artikkeli: