Laupeuden äiti. Lohjan Pyhän Laurin kirkon seinämaalauksessa Neitsyt Maria kokoaa kaikki ihmiset suojiinsa. Maalaus on 1500-luvun alusta.
Tuonpuoleinen arjessa
Myös keskiaikalaiset etsivät hyvää elämää, sanoo keskiaikatutkija Marko Lamberg. Tuonpuoleisen odotus oli tärkeää.
Teksti Miika Vähämaa
Kuva Matti Pirhonen / KuvaKotimaa
Keskiaikatutkija Marko Lamberg tuulettaa pimeään keskiaikaan liittyviä vääriä käsityksiä.
– Aina ei kuoltu kolmekymppisenä, vaan elettiin jopa vanhoiksi ja aika hyvää elämää. Keskiajalla moni asia ihmisten arjessa nytkähti parempaan suuntaan.
Keskiaika on historian ajanjakso 500-luvun alusta 1400-luvun lopulle. Suomessa keskiaikaa elettiin noin vuosina 1150–1520.
Faaraoiden ajan Egyptin tutkimus jäi, kun professori Lamberg huomasi, miten keskiajan Euroopassa vihdoin myös tavallinen kansa alkoi päästä osalliseksi yhteiskunnan edistyksestä.
– Keksittiin vaikka mitä kiehtovaa. Asutusta laajennettiin, kaupunkeja perustettiin, kirkkoja ja linnoja rakennettiin, yliopistot näkivät päivänvalon, kirjoitus- ja lukutaito levisivät. Ammattiryhmiä tuli lisää, kansainvälisiä kauppareittejä avattiin, tehtiin pyhiinvaelluksia, historian professori Marko Lamberg summaa innostuksensa syitä.
| Työ ja huvi. Keskiaikatutkija Marko Lamberg harrastaa keskiajan musiikkia ja kummitustarinoita. |
Tavallista kansaa auttoivat parempaan elämään kiinni etenkin tiedon ja kirjoitus- ja lukutaidon leviäminen. Esimerkiksi lääkkeiden reseptejä alkoi kiertää avuksi kansan vaivoihin. Tekstejä liikkui latinan rinnalla myös kansankielisinä versioina. Vaikka kirkko opetti sairauksien paranevan lähinnä hengellisin konstein, kansa etsi aktiivisesti myös maallisia ratkaisuja.
Lambergin ja Kirsi Kanervan toimittama kirja Hyvä elämä keskiajalla (SKS) esittelee 1200-luvun oksitaaninkielistä reseptikirjaa, jossa jopa mielen vaivat osattiin jo nähdä hoidettavina sairauksina:
”Kuuhulluille, jotka kärsivät kuun liikkeistä: Ota pioni ja sido se miehen tai naisen kaulaan. Kantakoon hän tätä yrttiä kunnes ei kärsi samasta enää, ja jos tekin pidätte kaulassanne etukäteen, hävittää se mielen sekasorron tuoreeltaan.”
Depressionkaan syövereihin ei keskiajalla tarvinnut jäädä. Reseptiopas neuvoi keskiaikaista masentunutta seuraavasti:
”Hänelle, joka suuttuu usein ja on melankolinen: Ota hunajaa ja kurlaa tahnaa usein.”
Lääkitsemiskonstit tulivatkin keskiajalla tarpeeseen. Edistyksestä huolimatta keskiajan elämä oli fyysisesti rankempaa ja ravinto niukempaa.
– Jopa hallitsijat saattoivat nähdä keskiajalla nälkää. Katovuosina ei ollut mitään, mistä verottaa. Yhteiskunnat olivat köyhempiä, eikä pahan päivän varalle voitu aina säästää. Toisaalta elämään toi sävyä ja sisältöä tuonpuoleisen odotus ja uskonnon ja hengellisyyden vahva läsnäolo arjessa, Lamberg sanoo.
Hengellinen elämä olikin keskiajalla itsestään selvyys. Kirkko toi lohtua puutteen ja kuoleman edessä erilaisin tarinoin ja opetuksin. Nämä esimerkkitarinat eli exemplumit ja ars moriendi -kuolemanoppaat painottivat hengellisen elämän arvoa ja etenkin tuonpuoleisen odotusta.
– Hyvä esimerkki on tarina, jossa nuorten munkkien unohtama munkkivanhus saa hoivaa vain Neitsyt Marialta. Hän nostaa raihnaisen munkin jaloilleen. Neitsyt Maria palauttaa uskollisen munkin menneet ruumiinvoimat ja tekee tästä uudestaan kolmikymmenvuotiaan. Moraalinen syyttävä sormi osoittaa kohti nuoria munkkeja, Lamberg kertoo.
Moraalisten kiteytysten lisäksi maallisen ruumiin hyvän voinnin kaipuu huokui tarinoissa. Kolmekymppisyys oli keskiaikalaiselle sekä teologinen että maallinen ihanne.
– Ylösnousemusoppia kehitelleet teologit esittivät Augustinus Suuresta (354–430) alkaen, että ylösnousseet ruumiit vastaisivat ulkoiselta olemukseltaan 30-vuotiasta virheetöntä ruumista, Lamberg kertoo.
Helpotusta arkiseen tämänpuoleiseen elämään toivat Marko Lambergin mukaan keskiajan vaatimattomuus ja yhteisöllisyys. Elämä oli yhteisöllistä, ja oma kylä tarjosi turvalliset ja selkeät puitteet elämälle. Mutta entä jos rikkoi yhteisön tapoja ja normeja?
Yllättäen tutkija väittää, että niin kirkko kuin muukin yhteiskunta oli keskiajalla melko joustava. Esimerkiksi noitavainot yleistyivät Euroopassa vasta keskiajan jälkeen. Myös synteihin suhtauduttiin hövelimmin. Selibaatissa elävien pappien lapset otettiin porukkaan ja ylipäänsä avioliiton ulkopuolisista suhteista rangaistiin useimmiten maltilla.
– Kirkko määräsi rangaistukseksi sakkoja ja tietyn määrän katumusharjoituksia ja rukouksia. Asia oli sillä kuitattu. Suhtautuminen moraalisesti paheksuttaviin asioihin kiristyi uskonpuhdistuksen jälkeen ja varsinkin 1600-luvulla, Lamberg kuvaa.
Yllättävä löydös keskiajalta on nykyaikaiselta kuulostava suhtautuminen vanhuksiin. Keski-iän kasvaessa ja vanhusten määrän noustessa vanhusten hoivaamista ei otettu enää itsestään selvyytenä. Tutkimus on paljastanut, että kirjoitus- ja lukutaidon yleistyessä omaiset hyödynsivät taitojaan tehokkaasti pikkutarkkojen syytinkisopimusten eli tuon ajan ”omaishoitosopimusten” laatimiseen.
Kirjoitustaitoa käytettiin vanhusten omaishoitajien elämän kohentamiseen ja vastuun rajojen selvään piirtämiseen. Ennen kirjallisia sopimuksia oli täysin selvää, että jakamaton vastuu vanhusten hoidosta oli omaisilla.
– Toisaalta vanhuksia arvostettiin elävinä muistipankkeina, mutta heitä myös surkuteltiin ja pilkattiin vaivoineen. Niin kuin voi käydä nykyäänkin, vanhus saatettiin mieltää taakaksi, Lamberg arvioi.
Jaa tämä artikkeli: