
Turhakkeet ovat hyvästä
Tiedostavat ihmiset paheksuvat Hulluja Päiviä. Että turhaan ostamme krääsää ja lisää tavaraa. Maailma tuhoutuu. Mutta he ovat väärässä: nykyään turhat tavarat ovat yhteisöllisyyden lähde ja muoto.
Nimittäin tavarahimomme yhdistää meitä nyt, kun kylällä ei enää ole tarjolla talkoohommia. Nuorisoseuran talot on jo rakennettu, veroilla tehdään tiet. Yhteisten puuhien loputtua olemme kolme vuosikymmentä privatisoituneet. Perheet ovat keränneet mansiooneihinsa trampoliineja, konsoleja, leluja, koriste-esineitä ja keittiövälineitä sekä päälle sulkeneet verhot, ettei kukaan näe sisälle ja että laajakuvatelkkarin näkee paremmin.
Ei sillä pahaa tarkoitettu, kukaan ei tehnyt mitään väärin. Maailma muuttui, ihmiset siinä mukana. Perinteiset yhteisöt nyt vain sattuivat hajoamaan. Muutos ei välttämättä ole aina paha.
Mutta sitten tapahtui jotain. Ihmiset kokivat olonsa liiankin erillisiksi. Tuli yksinäistä. He avasivat verhot, mutta kukaan ei enää uskaltanut katsoa sisään, ettei tule salakatselusyytettä. Tuli tenkkapoo: Mitenkäs tästä nyt sitten eteenpäin uuteen sosiaaliseen elämään, miten tavata muita?
Ratkaisu olikin ongelmassa: Tietysti vaihtamalla tavaroita! Esimerkiksi Hämeenkyrö-Viljakkalassa on tavattoman suosittu pihakirpparisuunnistus, jossa kierrellään autolla ympäri kyliä. Tavataan ihmisiä, ehkä ostetaan jotain, ei sen niin väliä. Täältä Helsingistä Siivouspäivä laajentui koko Suomeen ja Kalliossa on kesällä uudet isot kirppispäivät. Ne tarkoittavat pohjimmiltaan sitä, että ihmiset kokoontuvat, näkevät toisiaan, vaihtavat muutaman ystävällisen sanan.
Että älkäämme haukkuko leivänpaahtimen ostajaa. Se saattaa olla juuri se turhake, jonka vuoksi tämä ihminen tapaa jonkun tuntemattoman, jopa eri sosiaaliluokasta, huomaa pitävänsä hänestä, muuttaa ajatuksiaan – ehkä lopuksi rakastuu. Hullut päivät ovat rakkauden lähettiläs, yhteisön liima ja paremman tulevaisuuden tae. Jotain hyvää objektihulluudestamme.
Riku Siivonen
riku.siivonen@avajaopen.fi
Kirjoittaja on urkukeräilijä ja
viestintäyrittäjä.
Jaa tämä artikkeli: