Tiukka paikka. Sairaassa uskonnollisuudessa kontrolloidaan tarkasti jäsenten elämää. Kuva: Suvi Lantta
Turmiollinen usko
Yhteisö voi olla niin ahdistava, että ainoa ratkaisu on jättää se.
Hengellisistä liikkeistä paljastuu toisinaan outoja ja ahdistavia piirteitä. Ylen MOT-ohjelmassa käsiteltiin hiljattain suljettua lahkoa, joka vaikuttaa Kustannusyhtiö Koivuniemen työyhteisössä. Lahkosta irtaantuneet ovat kertoneet, että se edellyttää jäseniltään muun muassa hoikkaa vartaloa ja lasten kouluttamista kotona.
Myös Marianne Jansson tietää, millaista on elää tiukassa uskonyhteisössä. Hän liittyi vuonna 1973 evankelisiin Mariasisariin, sai nimekseen sisar Juliana ja kulki 17 vuotta nunnan asussa. Tietyt piirteet saksalaisessa luostariyhteisössä alkoivat kuitenkin herättää Janssonissa kysymyksiä.
– Siirryin 1980-luvun alussa sisarkunnan Norjassa sijaitsevaan työpisteeseen, jossa oli myös suomalainen Riitta Lemmetyinen. Aloimme keskustella siitä, mikä on sisarkunnan johtajan asema ja miksi yhteisön opetus oli katolisväritteistä eikä luterilaista, kuten ulospäin annettiin ymmärtää.
Janssonin mukaan Mariasisarten johtaja oli autoritäärinen persoona, joka oli saanut luoduksi itselleen itsevaltiaan aseman.
– Käytössä oli kontrollijärjestelmä, jossa me sisaret vahdimme toisiamme. Tunnustimme erityisissä tilaisuuksissa pienetkin virheemme, ja kerroimme myös toisten rikkeistä.
Pohdittuaan asioita kahdeksan vuotta Marianne Jansson ja Riitta Lemmetyinen kertoivat ajatuksistaan yhteisön johtajalle. Tämä erotti heidät sisarkunnasta välittömästi.
– Eroprosessi kesti niin pitkään, koska minua pelotti palata Suomeen ilman rahaa, ammattia, työtä ja sosiaalista verkostoa. Mietin myös, teenkö Jumalan edessä oikein, Jansson selvittää.
– Hengellinen pohdiskelu auttoi kuitenkin lopulta tekemään ratkaisun. Aloin ymmärtää, että evankeliumi on lahja eikä millään tavalla ehdollistettu.
Jansson ja Lemmetyinen ryhtyivät opiskelemaan Suomessa teologiaa, ja he tekivät yhteisen gradun Mariasisarten teologisesta ajattelusta. Työ auttoi heitä ymmärtämään, miten lahkomaisia piirteitä sisarkunnan oppi sisälsi.
– On tärkeää yleensäkin työstää näitä asioita vertaistukihenkilön tai jonkun täysin ulkopuolisen avulla.
Jos hengellisen yhteisön toimintatavat ihmetyttävät, Marianne Jansson kehottaa ottamaan selvää, mikä on sen käsitys ihmisestä, pelastuksesta, Jeesuksesta ja Raamatusta.
– Lahkossa on usein vallalla ajatus, että ihminen pelastuu omalla tahdonvoimalla. Pelastuminen tapahtuu kuitenkin kristinuskossa aina armosta, ilman ehtoja.
– Jeesus ei ole lahkon jäsenelle pelastaja vaan esikuva. Tällöin ei nähdä Raamatun pelastushistoriaa, vaan poimitaan kirjasta irrallisia kohtia ja kehotetaan toimimaan niin kuin niissä sanotaan.
Janssonin mukaan on myös tyypillistä, että uskonnollista liikettä johtaa tiukasti yksi henkilö tai johtoryhmä. Muut ovat rivijäseniä, joilla ei saa olla omia mielipiteitä.
Jansson ja Lemmetyinen kirjoittivat aiheesta kaksi kirjaa, Kun luostarin muurit murtuvat (Kirjapaja 2002) ja Uskolla alistetut – Matkalla eheyteen (Kirjapaja 2006).
Jaa tämä artikkeli: