Rannalla. Olet kaukana, koska olet niin lähellä.

Turvakallio

• 15.07.2013 13:30

Herra on minun turvakallioni, hän ei tee vääryyttä, laulaa psalminkirjoittaja. Olkoon tämän saaren kallioranta minun turvakallioni nyt, kun Herra tuntuu olevan kaukana. Riisun kengät ennen kuin astun kiviselle pinnalle ja puhun Jumalalle.

Olet turvakallioni silloinkin, kun en tunne sinua niin kuin tunnen tämän kallion jalkojeni alla. Sen pinnan ovat jääkausi ja vesi hioneet sileäksi. Joskus aikojen alussa tulivat raidat. Minä istun ja annan sormeni kulkea pitkin tummaa viivaa harmaan keskellä.

Joskus olet kaukana, koska olet niin lähellä, minä sanon ja kuuntelen aaltojen ääntä. Kuinka en muistanut tasaista kohinaa, kun meri ja kivi kohtaavat? Astun veteen. Kallio on liukas ja vesi kylmää siihen tapaan kuin raikas vesi on kylmää. Aallot heiluttavat vihreitä leviä kuin merenneidon hiuksia.

Joskus piiloudun itse sinulta Herra. Menen pakoon velvollisuuksien, itsekkäiden halujen, sanojen ja pelkojen taakse. Sinä Herra olet minun turvakallioni silloinkin.

Tänään taivas on harmaa, mutta tunnen lämmön, joka on varastoitunut silokallioon. Tiedän ne päivät. Kun silloin painaa uimisesta kylmän ihon vasten kiveä, kallio hehkuu kuumuutta. Auringon oranssi valo tulee läpi suljettujen silmäluomien.

Sinä et tee vääryyttä, psalminkirjoittaja sanoo. Minä teen vääriä valintoja. Teen tietäen ja teen vastoin parempaa tietoa. Kuka kestäisi sinun oikeaa tuomiotasi? Painan kämmenet vasten silokallion pintaa ja rukoilen. Tuo minut takaisin kun menen harhaan. Ole perustani ja turvani kaikkina aikoina.

Kaisa Kariranta

9. sunnuntai helluntaista