Tuskan kahdet kasvot
Ei tiennyt äitini synnyttäessään unikeonpäivänä 1931 pojan, että tämän elämään tulee kuulumaan kaksi tuskan ajanjaksoa. Ensimmäinen tuskan tunteeni alkoi kouluikäisenä, kun rokotusta antava hoitotäti kysyi isän nimeä. Vastasin: "Ei mulloo isää." Myöhemmin selvisin kysymyksestä vastaamalla: "Hermanni."
Toinen tuskani alkoi muutamia vuosia sitten saatuani tietää vaimoni sairastuneen Alzheimeriin. Taudin alkuvaihe meni siinä ihmetellessä, mutta sen moninaisten vivahteiden lisääntyessä tuskanikin lisääntyi.
Tätä kirjoittaessani istun yhdessä palvelutalon kolmannen kerroksen huoneessa puolisoani katsellen. Hänen olemuksensa on melkein koko ajan pakkoliikkeinen. Tuskani, joka on sanoin kuvaamaton, laantuu hetkeksi hoitajan tuodessa puolisolleni lääkkeet kohentaen istuma-asentoa ja sipaisten hellästi poskea. Hoitajilta saatu omaisen tuki ja opastus tämän vaikean sairauden aikana on ensiarvoisen tärkeä, ovathan he hoitoalan ammattilaisia ja osaavat "lukea" ihmisen persoonaa.
Tämän kirjoituksen myötä lähetän terveiseni jokaiselle Alzheimeria sairastavan omaiselle. Käykää katsomassa palvelutalossa asuvia omaisianne, katsokaa heitä silmiin, pitäkää kädestä kiinni kevyesti puristaen. Jos tulee vastapuristus, niin silloin tiedätte sanomanne menneen perille ja onnen tunnekin on sen mukainen.
Hermanni Töyli
Jaa tämä artikkeli: