Tyhjästä on paha nyhjäistä
Käsitykseni mukaan jotain on täytynyt olla jo ennen alkupamausta. Jotkut nimittävät sitä alkuvoimaksi tai pimeäksi energiaksi, minä tällä kertaa Elämäksi tai Jumalaksi. Hän on aina ollut ja sisältänyt kaiken nykyäänkin olevan.
Puhutaan aineen ja energian häviämättömyyden laista. Yhtä hyvin voidaan ajatella saman ominaisuuden kuuluvan Elämälle, jolla oli ajatuksia ja kykyä niiden toteuttamiselle. Ehkäpä ennen 14 miljardin vuoden takaista "kaiken alkua" ei ollut muuta kuin Elämä, joka toteutti kykynsä muuttua osittain energiaksi ja aineeksi.
Jumala pani kaiken koosta riippumatta laajenemaan kiihtyvästi. Näin syntyi kappaleiden välinen vetovoima ja kaikkialla vallitseva pyörimisliike, joka estää pienempiä kappaleita syöksymästä suurempiin. Hän synnytti tarvittavat luonnonlait ja lopulta antoi alkuperäisintä itseään, elämän, joillekin luomuksilleen.
Evoluution avulla Jumala synnytti monipuolisen kasviston ja eläimistön ja antoi joillekin jopa kyvyn ajatella, aistia ja luoda. Se on ihmisenkin ominaisuus. "Omaksi kuvakseen Hän meidät loi."
Olemme siis kaikki osaa hänestä. Kuoltuamme aine, joka jo eläessämme on kehossamme moneen kertaan vaihtunut, palaa luonnon kiertokulkuun. Elämämme liittyy kaikkialla läsnä olevaan alkuperäisolemukseensa, ja minuutemme muuttuu käsitteeksi "me".
Kaiken laajetessa koko universumi harvenee siinä määrin, että aineellakin on sama kohtalo: jakautua pienimmiksi mahdollisiksi yksiköiksi, kunnes jäljelle jää ainoastaan Elämä. Näin kaikki voi alkaa taas alusta. Miksi? Kunpa tietäisin!
Eero Oulasvirta
85-vuotias
Jaa tämä artikkeli: