null Työtä ja myötäelämistä

Maarit ja Sami Hurmerinta ovat paitsi aviopari, myös työtovereita.

Maarit ja Sami Hurmerinta ovat paitsi aviopari, myös työtovereita.

Työtä ja myötäelämistä

Maarit ja Sami Hurmerinta ovat toistensa voimavarat.

On vuosi 1974 ja Helsingin Kulttuuritalolla on alkamassa Maaritin keikka. Sami Hurmerinta on tutun basistin siivellä päässyt kuuntelemaan bändin harjoituksia. Maarit on tuttu levyiltä, mutta livenä Sami ei häntä ole nähnyt.

— Tapasimme siinä Kulttuuritalon lavan sivussa. Maarit tuli takahuoneeseen ja siinä vaihdettiin katseet ja muutamat sanat, muistelee Sami.

Juttu jatkui keikan jälkeen kahviossa limsalla. Yhteinen sävel löytyi heti. Muutamien viikkojen kuluttua Sami oli Maaritin Afrikan tähti -bändissä kitaristina ja pian pari jo seurusteli.

— Toinen tuntui heti tutulta. Yhdessäolo oli helppoa. Mutta ei niin nuorena tietenkään ajatellut, että olen toisen kanssa loppuelämäni, toteaa Maarit.

Innostus kantaa yhä

Musiikin tekeminen yhdessä oli luonnollista alusta lähtien.

— Meillä on aina ollut samanlaiset musiikilliset mieltymykset. Taiteen tekemisessä on tärkeää, että päämäärä on samansuuntainen, sanoo Maarit.

Maarit ja Sami olivat tavatessaan nuoria, silti molemmat tekivät jo ammattimaisesti musiikkia. Alkuajat täyttyivät musiikin kuuntelusta, kaksikon levyhyllyt olivat paljon toistensa kaltaiset.

— Oli mahtavaa, kun kävi ilmi, miten samantyyppinen musiikkimaku meillä on. Osa musiikista oli sellaista, johon toinen ei ollut niin hyvin perehtynyt, ja siksi oli ihanaa vaihtaa ideoita. Oli valtava palo päästä tekemään musiikkia yhdessä, kertoo Sami.

Innostus on kantanut pitkälle. Matkan varrella pari on oppinut toisistaan ja parisuhteesta.

— Aiemmin minulla oli kiltin tytön syndrooma, en osannut pitää puoliani. Sami taas on paljon räiskähtelevämpi kuin uskoisikaan. On ihanaa, kun parisuhde on kuin turvaverkko, jossa voi ilmaista rehellisesti kaikenlaisia tunteita. Kun suhde on turvallinen, tunteet ovat tavallaan puhtaita, sanoo Maarit.

Työtä ja myötäelämistä

Tunteita näytetään Hurmerintojen parisuhteessa paitsi äänekkäästi lavalla, myös kotona.

— Kyllä meillä tapellaan ja huudetaan, mutta se ei ole vaarallista, kun huomaa pyytää anteeksi. Riidan kanssa ei pidä mennä nukkumaan, kertoo Maarit.

Riidat sovitaan aina, eikä niitä kanneta mukana lavalle.

— Pitkä parisuhde vaatii tahtoa, työtä ja myötäelämistä. Totta kai myös rakkautta, joka säilyy, kun suhdetta hoitaa. Kummallakin on eri aikataulut ja tarpeet, se täytyy ymmärtää. Toisen kunnioitus on ykkösjuttu.

— Meillä on kaikki hyvät asiat: suuri rakkaus, joka tuntuu joka päivä. Se on perusjuttu, joka ei hetkahda pienestä riidasta. Hyvät asiat ovat riitoja isompia, ne ovat aitoja ja tosia, pohtii Sami.

Sanatonta kommunikointia

Kun on vuosikymmeniä tehnyt musiikkia yhdessä, se myös näkyy lavalla.

— Eräs kanttori sanoi kirkossa olleen keikan jälkeen, että hienon esityksen lisäksi oli kiva seurata sanatonta kommunikointiamme. Vaatii tekemistä ja aikaa, että oppii ymmärtämään toista niin, Maarit kertoo.

Luova työ vaatii henkistä ja fyysistä tilaa.

— Meillä on iso talo. Naurankin usein, että meillä on niin isot egot, että tarvitaan tilaa. Jos asuisimme kaksiossa, se hankaloittaisi työskentelyäkin. Nyt molemmat voivat tehdä musiikkia omissa oloissaan vain laittamalla oven kiinni, sanoo Maarit.

Se, että saa tehdä töitä haaveammatissaan oman puolison kanssa, kuulostaa toteutuneelta unelmalta.

— Se on välillä kaukana unelmasta. Tämä ammatti antaa paljon, mutta se on myös yksi haastavimmista ammateista. Muusikon ura on kuin miinakenttä: et koskaan tiedä, mihin astut seuraavaksi. Se, että työskentelee yhdessä puolisonsa kanssa, tekee miinakentästä helpomman ja lempeämmän, miettii Maarit.

— Välillä maailma myllertää ympärillä. Sellaisina hetkinä on hienoa, kun on kumppani, jonka kanssa voi jakaa asiat ja saa myös lämpöä ja turvaa. Se on valtava voimavara, toteaa Sami.

 

Hurmerinnat esiintyvät Ainalämmin olkapää -konsertissa Martinus-salissa la 3.3. klo 19.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.