Karua kauneutta. Gåsgrundin kalliorannalta avautuu maisema avomerelle.
Ulkosaaret yllättävät vierailijan
Espoon ulkosaaristossa voi törmätä vaikka salamanteriin.
Matala paatti puksuttaa kohti hiljaista Kivenlahden satamaa. Taivaalla roikkuu sinivioletteja pilvenlonkia, tuuli puhaltaa navakasti luoteesta.
Finn Krook ei anna kolean sään säikäyttää. Hän on lähtenyt yhdessä poikiensa Ahdin, 11, ja Akselin, 12, kanssa kesäpäivän viettoon. Määränpäänä on Gåsgrund, pieni saari Espoon ulkosaaristossa.
”Kesällä ei välttämättä tarvitse lähteä ulkomaille. Läheltäkin voi löytyä paljon hienoja retkikohteita”, Krook sanoo.
M/s Tuulikki kurvaa laituriin, ja nousemme kyytiin. Muita matkustajia lautalla ei ole. Kansimies Albert Salmi, 17, irrottaa köydet ja hyppää ketterästi kyytiin liikkuvaan laivaan.
Kansimiehen työpäivä on pitkä. Aamu alkaa puoli yhdeksältä ja päättyy puoli seitsemältä, kun alus on siivottu. Joka toinen viikko Salmi on vapaalla.
Albert Salmi kertoo, että kovassa tuulessa rantautuminen on vaikeaa. Kansimieheltä vaaditaan nopeutta, kun tuuli puskee alusta laituria vasten. Haastavia rantautumisia lukuun ottamatta kansimiehen työ on leppoisaa. Merellä ei ole koskaan kiire.
Kippari Laura Barnes ei ole koskaan jäänyt satamaan huonon sään takia, mutta kovalla myrskyllä ulkosaarien satamiin ei pääse. Toisinaan veden korkeus rajoittaa reittivalintoja.
Barnes on työskennellyt Veka-Linen kapteenina seitsemän vuotta. Veka-Line on hänen vaarinsa Veikko Nybergin perustama perheyritys.
”Tämä homma on sukuvika. Aloitin kansipoikana kuusitoistavuotiaana, 10 vuotta sitten”, Barnes kertoo.
Ohjaamon ikkunalaudalla nököttävästä pienestä kaiuttimesta soi rätisevällä äänellä Pirates of the Caribbean –elokuvan tunnusmusiikki. Vesipisarat kimaltavat laivan puisella kannella.
”Tuulikki on tehty mahongista. Ennen laivat olivat usein mahonkia, koska se on niin hienon näköistä”, Barnes kehaisee.
Joka kevät aluksen puuosat hiotaan ja lakataan huolella uudelleen. Tuulikki on liikennöinyt jo 47 vuotta, ja tänä keväänä sen yläkansi uusittiin.
Kun laiva pääsee saarten suojista avarammille vesille, Barnes kiihdyttää vauhtia ja moottorin jurmutus täyttää matkustamon. Tuulikin maksiminopeus on 12,5 solmua, joka on hieman yli 23 kilometriä tunnissa.
Gåsgrundin satamaan saavuttaessa on alkanut sataa vettä. Ahti, Akseli ja Finn Krook suuntaavat suoraan saaren avomeren puoleisille kallioille, Finn sytyttää trangian ja laittaa retkimuonat tulelle.
Muutaman minuutin kestävä sade vaihtuu silmän räpäyksessä porottavaan auringonpaisteeseen. Kallio höyryää, haahkaemo hätistää poikasensa rannasta kauemmaksi ihmisten lähestyessä. Tummanpuhuvat pilvet ovat enää varjo horisontissa.
Ahti on löytänyt kallionkolosta vesilammikon, jossa uiskentelee nuijapäitä. Hän huomaa, että vedessä liikkuu muutakin. Pieniä liskoja vilahtelee kivien alle suojaan.
Ahti epäilee, että liskot ovat salamantereita.
”Näissä lätäköissä on todella paljon hyönteisiä, nämä ovat ihanteellisia asuinpaikkoja sammakonpoikasille”, Akseli selittää.
Gåsgrundin maisema on kuin suoraan sadusta. Sileiden rantakallioiden koloissa kasvaa ruohosipulia ja maksaruohoa, kallioiden reunoilla seisoo känkkyräisiä katajia. Vaikka saari on pieni, sinne mahtuu myös niittyjä ja kangasmetsää.
Laivalaiturin vieressä on nuotiokatos ja liiteri, josta kaikki lehtipuut on jo käytetty loppuun. Kuivat kuusiklapit syttyvät kuitenkin nopeasti ja palavat räiskyen. Pääskynen on tehnyt pesän nuotiokatoksen kattoon, ja lintuemo kiikuttaa poikasilleen ruokaa samalla, kun makkarat paistuvat ritilällä. Lokki lehahtaa paikalle ruuan toivossa ja jää katoksen luo kärkkymään. Eihän sitä tiedä, jos vierailta liikenisi pala makkaraa.
Piskuisen Gåsgrundin pinta-ala on vähän yli yhdeksän hehtaaria. Gåsgrund ja Rövaren ovat molemmat kallioisia, helppokulkuisia saaria, joilla voi myös telttailla. Saarissa on keittokatokset, huussit ja polttopuita, mutta ruokavesi pitää tuoda itse mantereelta. Monille saarille voi ottaa koiran mukaan, mutta lemmikit on pidettävä kytkettynä.
Reittiveneen pysähdyspaikoista Isossa Vasikkasaaressa on kattavimmat palvelut. Saaressa on kahvilan ja ravintolan lisäksi muun muassa vesivessat, juokseva vesi sekä leikkikenttä. Isoa Vasikkasaarta voikin hyvällä syyllä nimittää ”luksussaareksi”.
M/s Tuulikki pysähtyy 30 kilometriä pitkällä reitillään myös Stora Herrössä. Osa yli 44 hehtaaria suuresta saaresta kuuluu Kirkkonummelle. Stora Herrössä voi marjastaa syksyisin, ja saaressa on myös näköalatorni.
Jos mantereella on kylmä, on saaristossa usein vielä kylmempi. Jos taas maalla on lämmintä, saaristossa lämpötila voi lähennellä hellelukemia. Usein saarilla paistaa, vaikka mantereella sataisi. Retkeilijän kannattaakin varata mukaan lämmintä vaatetta, aurinkovoidetta, sadevarusteet sekä tietysti riittävästi eväitä.
Gåsgrundissa on alkanut sataa jälleen. Ulkosaaristossa sää ehtii kahden tunnin ja 40 minuutin aikana vaihtua monta kertaa. Pariskunta, joka on lähtenyt saareen kesäpäivän viettoon, palaa kahden vehnäterrierin kanssa nuotiokatokseen. Pian perässä saapuu Finn Krook Ahdin ja Akselin kanssa.
Maisema muuttuu harmaaksi ja linnut hiljenevät. Sateen kohina täyttää saaren, rannalla kasvavat puut taipuvat tuulesta kaarelle.
Ahti tökkii nuotion hiillosta kepillä. Pian pojat keksivät vanhan tutun leikin ajankuluksi. Kivi, paperi, sakset!
”Tuo oli kyllä sakset”, Akseli korjaa Ahdin sormien asentoa.
”Tämä on kiva saari, mutta seuraavan kerran tänne voisi tulla keskikesällä, kun on lämpimämpi”, Finn tuumaa.
Krookin perhe on syönyt retkilounaan päälle vielä makkarat, sillä ulkona tulee nopeasti nälkä.
”Söimme ne ihan kylmänä, retkellä se käy niinkin”, Finn sanoo.
Paluumatkalla aurinko helottaa jälleen lähes pilvettömältä taivaalta. Ohitamme monta purjevenettä ja joitakin kanootteja.
Kippari Laura Barnes on suorittanut kotimaan liikenteen laivurin pätevyyden Kotkan Maritime Centressä. Opintoihin sisältyi muun muassa navigaatio- ja meriradio-oppia ja merikuljetustekniikkaa.
”Tässä työssä yksikään päivä ei ole samanlainen, ja konttorikin kulkee aina mukana”, hän sanoo.
Veka-Linen reittialukset liikennöivät normaalisti myös juhannuksena, mutta Barnesia ei harmita olla juhlapyhinä töissä.
”Olen niin tottunut tähän, ja meri vetää puoleensa.”
Monet asiakkaat tulevat M/s Tuulikin kyytiin joka kesä heti ensimmäisenä päivänä, jolloin liikennöinti alkaa. Useat heistä käyvät myös kesän viimeisellä laivaretkellä.
Asiakkaat ovat Laura Barnesin mukaan kipparin työn suola. Monet heistä ovat tuttuja vuosien takaa, ja saaristoretkille tullaan myös muualta Suomesta.
”Toisinaan tänne eksyy joku ulkomaalaisten turistien porukkakin”, Barnes sanoo.
Joitakin vuosia sitten Tuulikin kyydissä oli ulkomaalainen perhe kolmevuotiaan tyttärensä kanssa. Tuuli tempaisi tytön unilelun tämän kainalosta ja heitti sen suoraan aluksen peräaaltoon, joka lähti kuljettamaan rakasta lelua vauhdilla merelle. Tyttö purskahti lohduttomaan itkuun.
”Seisoimme silloin satamassa. Nappasin kiireesti puoshaan ja juoksin peräkannelle. Sain kuin sainkin lelun noukittua ylös”, Barnes kertoo ja näyttää laivan sivulle kiinnitettyä puoshakaa, pitkän varren päässä olevaa koukkua.
”Tytön ilme oli näkemisen arvoinen, kun hän puristi läpimärän lelun syliinsä.”
Puolivälissä paluumatkaa Ahti ja Akseli Krookia alkaa väsyttää. Pojat heittäytyvät aluksen penkeille pitkäkseen, taitavat hetken torkahtaakin.
Parikymmentä minuuttia ennen Kivenlahden satamaa Akseli patistaa veljensä ylös penkiltä. Akseli on tyytyväinen siitä, että retkelle ei sattunut muita ihmisiä. Hän on ollut Gåsgrundissa kerran aiemminkin ystävänsä perheen kanssa, mutta silloin sää oli lämpimämpi ja matkustajia oli enemmän.
Veljesten mielestä parasta retkellä olivat eväät. Ulkona ruoka maistuu aina paremmalta kuin sisällä.
Seuraavan päivän retkikohteeksi Finn Krook suunnittelee Laaksolahden uimarantaa.
”Espoossa on nähtävää vaikka kuinka paljon. Ja kyllä meri aina viehättää”, hän sanoo.
Viime kesänä Veka-Linen reittilaivoilla tehtiin kävijäennätys, kun kokonaismatkustajamäärä kolmella aluksella oli yhteensä 43 500. Matkustajamäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta, ja varsinkin lomakaudella sekä aurinkoisina viikonloppuina on usein täyttä.
M/s Tuulikin kyytiin mahtuu 100 matkustajaa.
”Välillä joudutaan myymään ei oota. Paikkoja ei voi varata, vaan laivaan pääsee jonotusjärjestyksessä”, Laura Barnes kertoo.
Hän lupaa, että takaisin mantereelle kyyti järjestyy aina. Ketään ei jätetä saareen.
Miten saaristoon?
Reittialukset liikennöivät Espoon saarille aina 21. syyskuuta saakka. Saarille pääsee 10. elokuuta asti tiistaista sunnuntaihin, ja siitä eteenpäin viikonloppuisin. Veka-Line liikennöi saariin kolmella aluksella, M/s Tuulikilla, M/s Auroralla ja M/s Ilveksellä.
Espoon kaupunki ostaa reittiliikennepalvelut Veka-Linelta. Saaristoveneissä voi maksaa ainoastaan käteisellä. Yli 68 –vuotiaat pääsevät Sporttikortilla alusten kyytiin ilmaiseksi.
Reittiveneen pysähdyspaikoista telttailu on sallittu Stora Herrössä, Rövarenilla ja Gåsgrundilla. Espoon kaupunki vastaa retkeilysaarien polttopuista sekä jätehuollosta.
Lisätietoa: www.vekaline.fi ja aikataulut osoitteessa www.visitespoo.fi
Espoon seurakunnat järjestävät Espoo-päivänä 30. elokuuta risteilyn Pentalan saarelle, jonne mahtuu 60 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Ilmoittautumisohjeet löydät elokuun alussa Espoon kaupungin ja seurakuntayhtymän verkkosivuilta.
Jaa tämä artikkeli: