null Ulkosuomalaisten kiinnekohta

Monitoimimies. Pastori Jarmo Tarkin työtehtäviin kuuluvat kirkollisten toimitusten lisäksi myös henkilökohtaiset keskustelut. Esimerkiksi Nevadassa hän on käynyt tapaamassa suomalaista vankia.

Monitoimimies. Pastori Jarmo Tarkin työtehtäviin kuuluvat kirkollisten toimitusten lisäksi myös henkilökohtaiset keskustelut. Esimerkiksi Nevadassa hän on käynyt tapaamassa suomalaista vankia.

Ulkosuomalaisten kiinnekohta

Suomalainen jumalanpalvelus tarjoaa ulkosuomalaisille muutakin kuin hengenravintoa.

 

Teksti ja kuva Päivi Arvonen
 

 

Suomalaisen seurakunnan toiminta luo yhteyttä muihin suomalaisiin ja tukee ulkosuomalaisten siteitä suomen kieleen ja kulttuuriin.

 

– Jumalanpalvelus yhdistää paitsi konkreettisesti myös ekumeenisesti, sillä jumalanpalvelukset järjestetään Torreviejan kaupungin katolisessa kirkossa, kertoo Espanjan Costa Blancan seurakunnan pappi Sakari Vuorinen.

Torreviejan alueella asuu noin 2 000 suomalaista, joista valtaosa on Espanjassa talvikuukaudet viihtyviä eläkeläisiä. Costa Blancan seurakunta toimiikin vain talvisin. Sakari Vuorisen työparina on hänen vaimonsa, kanttori Maija Vuorinen.

– Seurakuntalaistemme keski-ikä on noin 70 vuotta. Kohta olemme itsekin tuossa iässä, he kertovat.

Vuoriset kokevat hyvänä sen, että edustavat samaa ikäluokkaa seurakuntalaistensa kanssa.

– Yhdessä eletty historia tuo kosketuspintaa.

 

Kipinä ulkosuomalaistyöhön iti Vuoristen sydämessä vuosikymmeniä. Pariskunta työskenteli 1970-luvulla seitsemän vuotta Australiassa ulkosuomalaistyössä, jonka jälkeen he olivat työtovereita Tuusulan seurakunnassa. Jäätyään eläkkeelle vuonna 2010 pariskunta hakeutui ulkosuomalaistyöhön Espanjaan.

– Yhteistyö ja työtoveruus sopii meille erinomaisesti ja puolison läsnäolo tukee sekä työtä että elämää ulkomailla.

Vuoristen apuna Costa Blancan seurakunnassa toimii viitisenkymmentä vapaaehtoista. Jumalanpalvelus järjestetään huhtikuusta lokakuuhun joka toinen lauantai. Harrastuspiirien, kuten kirjoittaja-, eläkeläis-, naisten- ja taidepiirin kokoontumisia riittää lähes joka viikonpäivälle. Kerran viikossa kokoontuu myös raamattupiiri. Seurakuntakodin yhteydessä oleva kahvila on avoinna maanantaista torstaihin ja sen keittiössä auttavat Suomesta tulevat työssäoppimisjaksolla olevat nuoret.

Maija Vuorisen vastuulla on kuoron toiminta.

– Olen todella vaikuttunut siitä, miten upeita ja reippaita laulajia seurakuntalaiset ovat.

Vuoriset iloitsevat seurakuntalaisten aktiivisuudesta.

– Suosituimpia tilaisuuksia ovat ehdottomasti joulukirkko, joululaulutilaisuudet ja itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus, jolloin osallistujia on jopa 450.

 

Yhdysvaltain länsirannikon suomalaiset saivat tämän vuoden huhtikuussa uuden papin, jonka virka on ainutlaatuinen koko maailmassa.

– Työalueeni on pinta-alaltaan yli 10 kertaa Suomen kokoinen ja sillä asuu noin 60 000 ihmistä. Heillä on kiinteä side Suomeen eli he ovat ensimmäisen, toisen tai kolmannen polven suomalaisia, kertoo pastori Jarmo Tarkki .

Tarkin vastuulla on palvella Los Angelesin, San Diegon ja San Franciscon sekä Denverin, Dallasin ja Mexico Cityn suomalaisyhteisöjä, joiden jäseninä on myös paljon nuoria huipputeknologia-alojen ammattilaisia.

Yhdysvalloissa yli 30 vuotta tanskalaistaustaisen luterilaisen kirkon pappina sekä tutkijana ja opettajana työskennellyt teologian tohtori on innoissaan kolmevuotisesta työtehtävästään.

– Aivan huikeita kohtaamisia, joissa todella pääsen lähelle seurakuntalaisia, Jarmo Tarkki kuvailee. Hän kertoo mieleenpainuvimpien työtehtäviensä joukkoon kuuluvan esimerkiksi kastetilaisuuden Kalifornian erämaassa tai suomalaisparin vihkimisen lentokentällä kiitoradan tuntumassa.

 

Omalla lentokoneella liikkuva Tarkki korostaa työnsä sosiaalista ulottuvuutta.

– Jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset vaalivat myös Suomi-yhteyttä. Joskus tarjolla olevat karjalanpiirakat ja toisten suomalaisten tapaaminen ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä syitä tulla paikalle kuin hengenravinnon hakeminen.

Cessna 172 -potkurikoneen kantomatka riittää vain osaan Tarkin laajasta työalueesta. Jumalanpalveluksia eri seurakunnissa on kuusi kertaa vuodessa.

– Suomen kirkon ulkosuomalaistyön tulevaisuus on integraatiossa, jolla estetään ghettoutuminen. Omalla työalueellani seurakuntalaiset monesti aktivoituvat osallistumaan myös yhteistyökumppanimme ELCA:n seurakuntien jumalanpalveluksiin.

– Ulkosuomalaisten keskuudessa suomalaiset kirkolliset toimitukset sekä suomalaisen papin läsnäolo saavat usein yllättävän suuren merkityksen ja niissä mennään ihan eri tasolle kuin kotimaassa, Jarmo Tarkki sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.