Unelmana lasten auttaminen
Harjoittelussa. Tänä keväänä Beatrice Wainana vietti seitsemän viikkoa harjoittelussa Espoonlahden seurakunnassa. ”Odotin joka aamu malttamattomana töihin pääsyä.”

Unelmana lasten auttaminen

Kutsumus toi kenialaisen Beatrice Wainanan Suomeen opiskelemaan.

Kun Beatrice Wainana muutama vuosi sitten mietti Keniassa, minne lähtisi opiskelemaan, Suomi ei ollut listan kärkipäässä. Nyt Helsingin Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) ovella kuitenkin tulee vastaan onnellisen näköinen nuori nainen.
”Kahden vuoden aikana olen oppinut rakastamaan Suomea. Tämä maa on saanut minut taas unelmoimaan”, hän kertoo.
Ensi vuonna Wainana valmistuu englanninkielisestä sosiaalialan koulutusohjelmasta. Hänen suurin haaveensa on päästä auttamaan Kenian köyhimmissä oloissa eläviä lapsia.
”Olen aina halunnut tehdä jotakin merkityksellistä elämässäni. Toivoin jo hyvin nuorena, että voisin saada aikaan muutosta auttamalla ihmisiä.”
Beatrice Wainana varttui Nairobin lähistöllä suuressa keskiluokkaisessa perheessä. Hän kävi koulua ja vietti hyvin suojattua elämää. Vasta aikuisena hänen silmänsä avautuivat sille, miten vaikeissa oloissa osa kenialaisista eli.
”19-vuotiaana muutin Texasiin, missä osa sisaruksistani asui jo. Opiskelin siellä collegessa. Kun monen vuoden jälkeen palasin Keniaan, ymmärsin, että tiesin Yhdysvalloista enemmän kuin kotimaani todellisuudesta.”

Keniassa Beatrice Wainana alkoi huomata ympärillään kärsimystä ja äärimmäistä köyhyyttä. Erityisesti kaduilla asuvia lapsia oli sydäntä särkevää katsella.
”En voinut uskoa, että kaikki tämä oli ennen jäänyt minulta näkemättä. Lakkasin pitämästä elämää itsestäänselvyytenä ja aloin ajatella asioita vakavammin. Halusin saada jotakin aikaan ja opiskella alaa, jonka kautta voisin auttaa”, hän kertoo.
Wainana sai yllättävän ehdotuksen eräältä läheiseltään: miksei hän lähtisi opiskelemaan Suomeen, kuten serkkunsa. Ehdotus ei innostanut Wainanaa juurikaan. Suomi tuntui hänestä liian kaukaiselta.
Siitä huolimatta hän lähetti usean kenialaisen koulun lisäksi hakupaperit Diakiin, josta löytyi sopiva koulutusohjelma. Yllätyksekseen hän sai hyväksyvän vastauksen ensimmäisenä Suomesta.
”Ajattelin, että ehkä tämä sittenkin on Jumalan tahto ja seurasin kutsua. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että Jumalalla oli syynsä tuoda minut tänne, mutta haluan pitää asian yksityisenä. Tunnen oloni tyytyväiseksi ja vapaaksi.”

Syyskuisena päivänä vuonna 2012 Helsinki-Vantaalla satoi. Beatrice Wainanaa naurattaa asia, joka teki hänet onnelliseksi pitkän matkan jälkeen. Lentokentän saapumisaulaan oli juuri avattu Starbucks-kahvila. Kotoisan alun jälkeen tuli kulttuurishokki.
”En tiennyt Suomesta juuri mitään. Luulin, että tämä maa olisi kuin Amerikka. En ollut lainkaan valmistautunut siihen, kuinka erilaista kaikki olisi.”
Asunto onneksi löytyi heti koulun kautta, mutta kesti aikansa, ennen kuin Wainana alkoi ymmärtää suomalaista kulttuuria ja suomalaisia. Hän on oppinut pitämään jopa Suomen säistä. Myös se on selvinnyt, miksi vieraat ihmiset usein katsovat häntä pitkään.
”Ihmiset tuijottavat minua, koska näytän erilaiselta. Useimmat miettivät, miten hiukseni on laitettu”.
Presbyteerikirkkoon kuuluvassa perheessä kasvanut Wainana on löytänyt Helsingissä kotiseurakunnan ja ystäviä helluntailaisesta Saalemista. Hän pitää yhteyttä myös äitiinsä ja siskoihinsa lähes päivittäin.
”Vieraassa maassa minua on eniten auttanut luottamus Jumalaan. En ole huolissani, vaikka asiat eivät aina menisi helposti. Usko tuo elämääni iloa, mutta ennen kaikkea tietoisuuden jostakin syvemmästä.”

Tänä keväänä Beatrice Wainana teki opintoihin liittyvän harjoittelun Espoonlahden seurakunnassa. Hän on kiitollinen saamastaan lämpimästä vastaanotosta ja siitä, että pääsi näkemään seurakunnan diakonia-, nuoriso- ja vanhustyötä käytännössä.
Wainanan yllätti ihmisten aito halu puhua hänen kanssaan jopa vähäisellä englannin kielen taidolla. Hänen mieleensä ovat jääneet erityisesti muutamat keskustelut, joissa hän tunsi olleensa avuksi.
”Odotin joka aamu malttamattomana töihin pääsyä. Harjoittelun aikana opin, että Jumala on siellä, missä haluamme hänen toimivan ja muuttavan ihmisiä. Se ei riipu kirkoista vaan yksilöistä.”
Harjoittelun aikana Wainana pani merkille suomalaisten vanhusten yksinäisyyden. Työssä tulivat esille myös alkoholiongelmien ja mielenterveyden häiriöiden yleisyys. Positiivista hänestä on se, ettei Suomessa peitellä esimerkiksi mielenterveysongelmia samalla tavalla kuin Keniassa.
”Suomalaisen yhteiskunnan yksilökeskeisyys on sinänsä myönteinen asia, mutta sillä on varjopuolensa. Diakoniatyössä minun tehtäväni ei kuitenkaan ole tuomita vaan auttaa.”

Opiskelu kansainvälisessä ilmapiirissä on Wainanan mukaan hyvällä tavalla haastavaa.
Diakin englanninkielisessä ohjelmassa opiskelee kolmisenkymmentä opiskelijaa eri puolilta maailmaa. Wainana on onnellinen hyvästä opiskelumotivaatiostaan.
”Auttaminen on minulle kutsumus. Joku on sanonut, että pahoja asioita tapahtuu, kun hyvät ihmiset vaikenevat. En halua olla osa sellaista. Ihmisyyteen kuuluu se, että näemme toisen ihmisen ja autamme”, hän sanoo.
Afrikkaa pidetään yleensä köyhänä maanosana. Wainana huomauttaa, ettei se pidä täysin paikkaansa. Rikkaita ja hyvin toimeen tuleviakin on paljon.
”Riittäisi, jos jokainen meistä, jotka pystymme, auttaisi muutamaa lasta. Siten voisimme muuttaa Afrikan. Toivon, että jonakin päivänä se ei olisi enää unelmaa vaan todellisuutta.”
Wainana haluaisi tehdä pienen vaihtokaupan suomalaisen ja kenialaisen auttamistyön välillä.
”Keniaan veisin suomalaista vastuullisuutta ja organisointikykyä, Suomeen toisin vähän enemmän naurua ja iloa.”

Jaa tämä artikkeli: