Unohdetut
Vanhustenhoidon tasosta nousee aika ajoin kohu. Sytykkeenä toimii jokin virallinen paljastus tai selonteko. Tällöin yksittäisten ihmisten tyytymättömyyskin nousee yleiseen tietoisuuteen. Normaalisti se pysyy yksityisenä.
Kohuilla on tapana laantua, ja pelkään, että media on tämän kolumnin ilmestyessä tyhjentänyt vanhuspotin ja pyörittää muita aiheita. Se on ajan henki, josta emme kuitenkaan voi syyttää mediaa. Media olisi pitkäjännitteisempi, analyyttisempi ja vähemmän sensationalistinen, jos me median käyttäjät vaatisimme siltä näitä ominaisuuksia.
Vanhusten ahdinko ei kuitenkaan ole poistunut mihinkään. Siksi kirjoitan nyt siitä. Koska unohtaminen on niin helppoa. Se on helppoa, koska me tahdomme unohtaa.
Totta kai itsekin mielelläni unohdan. Unohdan, koska vanhukset muistuttavat minua ikävästi siitä, mikä minua odottaa. Tahdon unohtaa sen, että minua odottaa kuolema, ja sen, että ennen kuolemaa voin olla pitkään huonokuntoinen ja sairas, vaikka yritän pienentää tätä vaihtoehtoa elämällä terveellistä elämää. Kukaan ei voi täysin säädellä sitä, mitä hänen osakseen lankeaa. Sen kanssa pitää vain elää — ja kuolla.
Mutta ongelman unohtaminen, kuten sanottu, ei poista ongelmaa. Se helpottaa hetkellisesti niiden oloa, jotka eivät ole huonosti hoidettuja vanhuksia tai heidän omaisiaan. Samalla se varmistaa sen, ettei mikään muutu, ja se minkä me unohdamme, pysyy jonakin, jonka mielellään unohtaisi.
Eikö olisi järkevää, puhtaasti itsekkäistä syistä, ottaa päätä pois pensaasta ja alkaa sinnikkäästi vaatia vanhuksille oikeuksia? Sillä laillahan me taistelemme tulevista oikeuksistamme ihmisarvoiseen vanhuuteen. Sillä lailla me vapaudumme pelosta. Uskon näet, ettei kuolema pelota ihmisiä niin paljon kuin ajatus siitä, että kuolemaa pitää odottaa alentavassa tilassa, jollaiseen saattaminen toisi rikossyytteen, jos kyseessä olisi lapsi tai eläin.
Usein keskustelu juuttuu siihen, missä on vika. Auttaisiko lisäraha vai asenteiden muutos? Jahkaus on turhaa, sillä nämä ovat sidotut yhteen. Kun yhden yöhoitajan tilalle tulee kolme, se viestii kunnioituksesta vanhuksia kohtaan. Työtaakan helpottuminen antaa puolestaan enemmän tilaa inhimillisyydelle.
Ei unohdeta, eihän?
Jaa tämä artikkeli: