Pia Tikka kertoo, että aivoista on löydetty automaattinen peilausjärjestelmä, jonka avulla tajuamme maailmasta paljon suoraan kehollisen kokemuksen kautta. Kuva: Sirpa Päivinen
Upottavien tunteiden tiedettä
Pia Tikan tuore väitös tutkii katsojan ja elokuvan välistä tunnekenttää.
Pia Tikan väitöskirjan Enactive Cinema: Simulatorium Eisensteinense tekeminen ei ole tuhonnut hänen eläytymiskykyään. Edelleen Tikka itkee ”kuin narusta vedettynä”, kun elokuvassa käsitellään kaikille tuttuja hylkäämisen ja torjunnan tunteita.
Tikan tuore väitös tutkii katsojan ja elokuvan välistä tunnekenttää ja kartoittaa sitä, miten emotionaalinen elokuvakokemus liittyy kokijan biologiseen olemukseen. Uusia käsitteitä elokuvataiteelle ovat peilisolujärjestelmä ja enaktiivinen eli myötäelokuva.
Tikka on ohjannut elokuvat Yemanjan tyttäret (1996) ja Hiekkamorsian (1998) ja työskennellyt kuvaajana Mika Kaurismäen elokuvissa. Nyt hän on mukana Teknillisen korkeakoulun akatemiaprofessori Riitta Harin Kylmälaboratorion aivotutkimusryhmässä.
Millainen taidelaji elokuva on?
– Elokuvan erityinen piirre on vahva immersio eli putoaminen toiseen maailmaan ja sieltä herääminen. Elokuvat vaikuttavat eri aisteihin, ne ovat hyvin lähellä elämää, ei ”elämää suurempia”, vaan elämän kaltaisia.
Miksi elokuva on niin upottava, syvä?
– Koska siinä esitetään ihmisenä olemista, kysytään peruskysymyksiä ja se rakentuu emotionaaliselle kokemukselle. Elokuva on kokemusta ja maailmassa olemista, pelkkä sanallistamien ei riitä sen kuvaamiseen.
Miksi ohjaaja Sergei Eisenstein (1898–1948) on niin tärkeä sinulle?
– Eisenstein on muinaishistoriallinen jättiläinen, häntä ei voi sivuuttaa! Jo Eisenstein korosti elokuvaa psykofysiologisena kokemuksena, vaikka hänellä ei ollut mitään tietoa tämän päivän neurotutkimuksesta. Nyt neurotutkijat ovat löytäneet aivojen peilisolujärjestelmän, joka tarjoaa biologisen selityksen tunnekokemukselle. Aivoista on löydetty automaattinen peilausjärjestelmä, jonka avulla tajuamme maailmasta paljon suoraan kehollisen kokemuksen kautta. Peilaus selittää kykymme empatiaan, kykymme tunnistaa toistemme tunteita sanattomasti. Elokuvan vastaanottamiselle tämä on tärkeä löytö.
Miksi lähikuva kasvoista on niin tehokas?
– Peilisolujärjestelmä aivoissa on se mekanismi, joka pystyy lukemaan lähikuvan minimaalisia liikkeitä kasvolihaksissa. Se löydettiin ensiksi apinoissa vuonna 1998. Aivojen kuvaamisen avulla selvisi, että suurin osa aivoista reagoi kasvoihin. Mitä suorempi katse on kohti vastaanottajaa, sitä voimakkaammin kuvaan reagoidaan. Jo Aristoteles puhui imitoinnin vaistosta, jolla opimme maailmasta. Nyt tämä imitointi on konkreettinen peilisolujärjestelmä.
Millainen on huono elokuva?
– En halua nimetä yksittäisiä tekijöitä, mutta tyylitelty väkivallalla mässäily on huonoa. Vastaavasti hyvänä muistan nuorena tyttönä näkemäni apartheid-elokuvan, jonka kautta ymmärsin, mitä on elää sellaisessa yhteiskunnassa. Kidutuskohtauksien kuvat ovat jääneet ikuisesti verkkokalvolle.
Eli kuvat siirtyvät kehon kautta tunnemuistiin. Kuinka manipuloiva elokuvan voima on?
– Tekijän on syytä ymmärtää eettiset rajat. Elokuva on kerronnan taidetta aivan kuin ennen nuotiotulilla kerrotut tarinat. Elokuvat ovat sosioemotionaalisia oppitunteja, joilla simuloidaan yhteisöllisiä tapahtumia ja joista opitaan, miten eletään ihmisiksi. Koska elokuvalla on valtava voima, ei ole yhdentekevää, millaisia elokuvia tehdään. Maailmaan pitää tuottaa enemmän hyvää kuin pahaa, eikä se tarkoita elokuvassa pelkkää onnellista ihmissuhdedraamaa.
– Kuvan manipuloivasta voimasta sain esimerkin eräässä elokuva-alan konferenssissa, jossa pelasin First Person Shooting -peliä. Takaa-ajo ja ampuminen ahtaissa ja pelottavissa tiloissa sai sydämeni lyönnit kiihtymään rajusti ja ahdistuin. Pelko on jo yksi ihmisen tunne, elokuvan ei tarvitse lisätä sitä.
Mitkä ovat sinulle tärkeitä elokuvia?
– Hienoja elokuvia on mielettömästi, voisin vaikka listata sata parasta. Klassikoista minuun on vaikuttanut Andrei Tarkovskin Peili, Ingmar Bergmanin Persoona, John Cassavetesin Naisen parhaat vuodet ja John Houstonin Misfits. Yhteistä näille ovat syvät naiskuvat, vaikka ne ovat miesten tekemiä, kuten koko elokuva-ala on miesten dominoimaa. Elokuvan vastaanottoon vaikuttavat niin monet tekijät: katsojan elämäntilanne, hetkellinen mielentila ja jopa hormonitasapaino.
– Pienellä budjetilla tehty romanialaisen Cristian Mungiu´n Neljä kuukautta, kolme viikkoa, kaksi päivää nuorten tyttöjen laittomasta aborttiteollisuudesta oli todella koskettava. Sen jälkeen uskoin taas, että elokuvia kannattaa tehdä.
Pia Tikka: Enactive Cinema: Simulatorium Eisensteinense on ilmestynyt marraskuussa 2008 Taideteollisen korkeakoulun julkaisusarjassa
Jaa tämä artikkeli: