Sairaalapappi Annamari Simpanen on asunut ja työskennellyt Espoossa pitkään, ja kaupungista on tullut hänelle rakas. Kuva: Esko Jämsä
Ura ja kirkkokunta vaihtuivat
Puolarmetsän sairaalan osastojen seinille ilmestyivät joulukuussa uuden sairaalapastorin yhteystiedot. Virkaa tuli hoitamaan Annamari Simpanen, joka työskenteli aiemmin Espoonlahdessa kappalaisena.
”Olen omaisia, potilaita ja henkilökuntaa varten, jos joku kaipaa juttelua tai ehtoollista”, Simpanen kertoo.
Pappia voi pyytää sairaalassa keskustelemaan minkälaisen asian vuoksi tahansa – sairauden ei tarvitse olla kuolemaan johtava. Välillä Simpanen toimittaa hartauksia sairasvuoteen äärellä tai saattohartauksia.
Tenttikirja puurokattilan vieressä
Ottaessaan sairaalapapin työt vastaan Simpanen tiesi, millaiseen maailmaan hän astuisi. Ennen pappisuraansa hän toimi sairaanhoitajana vuosikymmenen ajan.
Työnkuva oli nyt tietenkin uusi.
”Puolarmetsän sairaala on kuin pieni kyläyhteisö, ja koen, että olen löytänyt paikkani. Työ on vienyt mukanaan”, Simpanen sanoo.
Sairaalan lisäksi hän toimii pappina myös Taavinkodissa ja Puolarkodissa, jotka ovat pitkäaikaishoidon yksikköjä.
Tie papiksi alkoi, kun Simpanen lähti 1990-luvulla opiskelemaan teologiaa. Hänellä oli kolme pientä lasta, ja opiskelu piti hoitaa kotitöiden ohessa.
”Luin bussissa, leipoessa ja puuroa keittäessä. Kirjastossa en opiskellut sekuntiakaan. Opiskelu sujui kuitenkin yllättävän helposti.”
Luterilaisen kirkon papiksi
Alanvaihdon taustalla kyti kutsumus hengelliseen työhön. Sairaanhoitajana hän ei voinut lohduttaa potilaita kristillisestä näkökulmasta.
Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana kypsyi myös päätös vaihtaa kirkkokuntaa. Ortodoksiperheeseen syntynyt Simpanen liittyi luterilaiseen kirkkoon. Lutherin opetukset olivat alkaneet tuntua läheisiltä.
”Kaikki lapseni oli kastettu luterilaiseen kirkkoon mieheni mukaan. Olin itsekin osallistunut kouluaikana luterilaiseen kouluopetukseen, sillä olimme aikanaan kotipaikkakuntani ainoa ortodoksiperhe.”
Yliopistoaikoina moni kehotti Simpasta hakeutumaan sairaalateologian pariin, mutta hän halusi ensin tutustua tavalliseen seurakuntaelämään. Simpanen nautti kaikista niistä 14 vuodesta, jotka hän työskenteli seurakunnassa. Mutta kun sairaalapapin virka avautui viime vuonna, hän ajatteli, että nyt voisi olla oikea aika hakea sitä.
Leikkaussalikokemukset opettivat
Simpanen ei kavahda ihan pienistä asioista nykytyössään.
”Sairaanhoitajana tein pitkään töitä Töölön sairaalassa, jonne tuotiin hengenvaarallisesti loukkaantuneita. Leikkaussalissa oppi reagoimaan nopeasti ja ottamaan vastaan rankkojakin asioita.”
Sairaanhoitajaksi hän oli opiskellut aikanaan työskenneltyään ensin sairaala-apulaisena. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen 1970-luvun lopussa Simpanen kuuli, että Meilahden sairaalassa kaivattiin kesäksi apulaisia.
Keski-Suomen Jämsässä varttunut Simpanen ei tuntenut Helsinkiä, mutta lähti ystävänsä kanssa hakemaan töitä.
”Meillä oli vain kassit mukanamme, ja menimme rautatieasemalta taksilla Meilahteen. Töitä löytyi, ja huomasin pian, että sairaalamaailma on ihan jees.”
Simpanen on Essen Lehtikirkon uusi kirjoittaja.
Jaa tämä artikkeli: