Hoitavassa maisemassa. – Hiljaisuudessa ylimääräinen lakkaa ja olennainen nousee esille, sanoo Sari Enkkelä. Hän uskaltaa suositella Heponiemeä paitsi hengellisiin retriitteihin myös yritysten vetäytymisiin. Kuva: Sami Sallinen
Uraputkesta retriitin rauhaan
Sari Enkkelä teki parikymmentä vuotta työtä loisteliaassa matkailumaailmassa. Sydämen kaipaus kantoi hänet Heponiemen hiljaisuuden keskuksen johtajaksi.
Sari Enkkelä seisoo Karjalohjalla Heponiemessä, Puujärven rannalla. Ensimmäinen kerta paikassa oli käänteentekevä.
Hän oli täällä kolme vuotta sitten teologian opiskelijoiden kanssa. Silloinen paikan vetäjä, opiskelukaveri, järjesti heille retriitin. Enkkelälle retriitti oli heti oma juttu.
"Retriitissä sain pysähtyä ja kuulla omia ajatuksiani, ja kuulla myös, mitä Jumalalla oli minulle sanottavana."
Heponiemen järvimaisema otti Enkkelän syleilyynsä. Hän heitti siellä kulkiessaan huokauksen ylöspäin: Jospa joskus saisin olla tämän tyyppisen paikan johtaja.
Tätä hetkeä oli edeltänyt vauhdikas elämä Arctia- ja Scandic-Hilton- ketjujen tehtävissä. Matkailu imaisi Enkkelän nuorena mukaansa. Hän aloitti Katajanokan Grand Marina -hotellista, josta siirtyi ketjumyyntiin. Mukaan tulivat yritysasiakkaat, ja Hiltonien myötä hän pörräsi ympäri Eurooppaa. Lopuksi hän toimi kokous- ja kongressimyynnin johtajana.
Töiden lomassa syntyivät Enkkelän kolme lasta.
"Äitiyslomalla ollessani minua jo soiteltiin töihin. Aina tarjottiin jotakin enemmän. Joka kerta tartuin tehtäviin partiolaisen tavoin. Halusin tehdä parhaani. Näin pääsin tehtävästä toiseen."
Kaipuu uuteen
Parikymmentä vuotta lensi kuin siivillä, mutta nelikymppisenä tuli stoppi. Bling-bling alkoi riittää. Palava into oli sammunut.
"Olin jo nähnyt sen maailman", Sari Enkkelä kertoo.
"Kirja oli luettu loppuun ja olin kerrannutkin sen jo muutaman kerran. Oli aika sulkea kannet."
Yksi mieleen painuneista askelista kohti uutta oli Enkkelän emännöimä golfmatkan juhlaillallinen Malmön Hiltonissa.
"Joukko matkailualan ihmisiä istui pyöreän pöydän ympärillä. Jokainen kehui omia matkojaan. Keskustelusta tuli kuin kilpailu, kuka oli kokenut ja nähnyt eniten."
"Tunsin, kuinka kilpalaulanta eristi ihmiset toisistaan. Halusin vetää keskustelun lähemmäs kaikkia."
Juhlan emäntä alkoi kuvailla, miltä tuntuisi, jos ryhmän keskellä palaisi nuotio, pimeässä illassa yläpuolella kaartuisi tähtitaivas.
"Kohta olimme tasavertaisina yhdessä. Yksinkertaisten perusarvojen äärellä voimme jakaa ihmisyyden."
Aikuisena opiskelemaan
Sari Enkkelän uusi polku ei löytynyt heti.
"Kirkko ei vastannut kaipuuseeni. Menin tilaisuuksiin, mutta minua ei napattu toimintaan mukaan. Koin jääväni ulkopuoliseksi."
Kristillinen naisverkko veti kuitenkin puoleensa. Ryhmän esirukoukset koskettivat. Siitä lähti oman uskon kasvu.
"Kerran kotona etätöissä tuntui kuin olisin saanut piilotetuille toiveilleni vastauksen. Hakisin opiskelemaan teologiaa."
Ikä hankasi vastaan. 42 vuotta elämää takana. Olisiko opiskelu vielä mahdollista? Enkkelä rukoili: jos, Isä, tämä on Sinusta, ovet auetkoot. Haen kuitenkin yliopistoon vain yhden kerran.
Se riitti. Työ jäi ja opiskelijaelämä alkoi.
"Työpaikan jäähyväislounaalla sain kuulla olevani rohkea. Itse en kokenut niin. Tämä oli vain jäävuoren huippu. Olin tehnyt matkaa jo kauan."
Opiskelu tuntui kiireisen työelämän jälkeen jopa löysältä.
"Nautin siitäkin. Kerrankin olisin kotona jo iltapäivällä", Enkkelä sanoo.
Verkostoituminen on aina ollut hänelle luontaista. Papiston päivät tuntuivat hyvältä keinolta tavata alan ihmisiä. Kohtaamiset poikivat töitä koko opiskeluajaksi. Kirkkopäivätkin saivat tekijäkseen kokeneen tapahtumajärjestäjän.
"Tutustuin näin kirkon kenttään ja siihen, miten seurakunnat toimivat."
Hiljaisuudesta hyvinvointia
Viime kesänä, opiskelujen loppuvaiheessa, kutsumus ei ollut vieläkään avautunut Sari Enkkelälle. Hän kuitenkin uskoi, että Isä tietää mihin hänen askeleensa vievät. Luottamus kantoi eteenpäin.
Sitten Heponiemen edellinen johtaja kertoi keskuksen Facebook-sivuilla jättävänsä työnsä.
"Valahdin lukiessani valkoiseksi. Tässä se on, paikkani", Enkkelä muistaa.
Elokuinen työpaikkailmoitus vahvisti tunnetta entisestään. Kaikki 23 vaatimuskohtaa tuntuivat liittyvän Sarin aiempaan uraan sekä teologian ja diakonian tuntemukseen.
"Huokaukseni oli kuultu. Saisin kantaa itselleni tärkeää hiljaisuuden hyvinvointia ihmisille."
"Hiljaisuudessa ylimääräinen lakkaa ja olennainen nousee esille. 'Mitä minulle kuuluu juuri nyt' on yksi hiljaisuuden nostamista kysymyksistä."
Tulevaisuudessa Enkkelä toivoo saavansa Heponiemen tiimin kanssa palvella myös arkiviikon asiakkaita aktiivisen viikonlopun retriittitoiminnan lisäksi. Heponiemi on hänestä kuin tehty yritysten ja yhteisöjen kokouksille, joissa halutaan vetäytyä rauhaan ja yhdistää kokous hyvinvointiin. Hoitavan maiseman äärellä on tilaa niin ajatuksille kuin ihmiselle itselleen.
"Tällä niemellä on rukoiltu niin paljon ja niin kauan. Uskon sen kantavan. Täällä pulssi laskee ja on hyvä olla."
Jaa tämä artikkeli: