Nähtävyys. Kampin kappeli on houkutellut paikalle jo yli 150 000 kävijää. Kappelissa pääsee nopeasti ja anonyymisti puhumaan kirkon sekä kaupungin työntekijöiden kanssa. Tuhannet ihmiset ovat käyttäneet tätä mahdollisuutta hyväkseen.

Urbaani usko näkyy kappelissa

Kampin kappelin henkinen avaruus sopii helsinkiläisille.

• 17.09.2012 14:02

Teksti Tommi Sarlin
Kuva Jani Laukkanen

Suomalaiset sitoutuvat entistä heikommin uskonnollisiin yhteisöihin. He myös osallistuvat toimintaan aikaisempaa vähemmän. Uskontoon liittyviä asioita kuitenkin pohditaan ja niihin otetaan kantaa.

Maallistumisen rinnalla kulkee suuntaus, jossa uskontoa tulkitaan uudelleen omista persoonallisista lähtökohdista. Dogmaattisuutta karsastetaan.

Helsinkiläistä uskontokartan muutosta ei kuvaa mikään yksittäinen trendi. Siinä on kuitenkin havaittavissa jakaantuminen yhä useampiin pieniin uskonnollisiin yhteisöihin. Se heijastelee valinnanvapauden kulttuuria, jossa ihmiset etsivät itsensä näköistä uskoa.

Kaupunkilaiset käyttävät uskosta usein erilaista kieltä kuin mitä kirkossa on totuttu. Kappelin pappi Nanna Helaakoski puhuu sitä kieltä, joka on tuttua kappeliin tulijalle.

– Usko vaikuttaa olevan hyvin yksityinen asia. Oma hengellisyys voi olla niin erilaisista aineksista rakentunut, että sitä on vaikea jakaa muiden kanssa. Välttämättä siihen ei edes koeta tarvetta. Monelle riittää oma hengellisyys, eikä siihen tahdota mitään kirkolta, Helaakoski sanoo.

Toki joukossa on runsaasti niitä, jotka pyytävät esimerkiksi saada rukoilla papin kanssa. Uutta on, että kymmenkunta ihmistä on ripittäytynyt.

– Nämä ihmiset ovat pyytäneet anteeksi jotain pahaa tekoa. Synti-sanaa ei kuitenkaan käytetä, kappelin johtaja Tarja Jalli kertoo.

Tarve puhumiseen tulee, kun elämän hallittavuuden illuusio hajoaa. Myös kappelin huikea arkkitehtuuri avaa tietä.

– Moni haluaa puhua nimenomaan papin kanssa elämänsä vaikeuksista. Välttämättä keskusteluissa ei silti sivuta lainkaan uskoa tai Jumalaa, Jalli sanoo.

Kappeli istuu Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijan Kimmo Ketolan mukaan hyvin kaupunkilaiseen uskonnollisuuteen. Keskeinen sijainti tekee poikkeamisen helpoksi. Siellä ei saarnata, opeteta eikä julisteta. Kappeli koetaan identiteetiltään selkeäksi paikaksi, josta voi etsiä tilaa hiljentymiselle.

– Kappeliin voi pistäytyä, milloin itselle sopii. Se kunnioittaa yksilön vapautta uskoa tai olla uskomatta. Tämä heijastelee kaupunkilaista omaehtoisuuden kulttuuria, Ketola arvioi.

Suomalaiset suhtautuvat hyvin penseästi uskonnollisen identiteetin esillä pitämiseen esimerkiksi pukeutumisessa ja muunlaisin symbolein. Vieraiden uskontojen voimakkaammasta läsnäolosta huolimatta pääkaupunkiseudulla suhtaudutaan kuitenkin keskimäärin muuta maata suopeammin siihen, että uskonnolliset symbolit ja identiteetit näkyvät.

– Tämä koskee niin Kampin kappelia, musliminaisten päähuiveja kuin ateistien t-paitojakin, Ketola kertoo.

– Voimakkaaseen sitoutumiseen ja yliluonnollisiin ilmiöihin suhtaudutaan nihkeästi. Myöskään herätyskristillisyys ja lahkotyyppinen usko eivät miellytä kaupunkilaisia. Omasta itsemääräämisoikeudesta pidetään tiukasti kiinni.

Kappeli kutsuu olemuksellaan hiljentymiseen ja meditaatioon.

– Helsingissä ajatellaan muuta maata enemmän niin, että Jumala voidaan kohdata hiljentymällä ja meditoimalla. Meditaatiota myös harjoitetaan enemmän kuin muualla maassa. Tältäkin osin kappelilla on luonteva kytkös kaupunkilaisuuteen.