Ohuet puusäleet ovat osa yläpillistön soittokoneistoa. Kuva: Jukka Granström
Urkuparvelta kajahtaa kohta komeasti
Tuomiokirkon edelliset, jo puretut urut oli rakennettu 1960-luvulla. Uusien urkujen hankintaan päädyttiin jo 50 vuoden käytön jälkeen. Miksi? Vanhat urut edustivat urkujenrakennuksessa mekaanisen koneiston ja sointimaailman uuden tulemisen alkukautta. Tilannetta korjasi vähän 1980-luvulla tehty laajennus ja korjaus, mutta nyt edessä olisi ollut vielä mittavampi remontti. Sen tuloksena olisi päästy ”välttävästä tyydyttävään”, kuten kanttori Petri Koivusalo tiivistää.
Uudet urut päätettiin hankkia 2007. Vanha soitin siirtyi jatkamaan palvelustaan Oulun lestadiolaisen Rauhanyhdistyksen salissa. Siellä se on ahkerassa käytössä ja hyvässä hoidossa.
Hankeryhmä valitsi soittimen tyylin
Urkuja ei voi tilata niin kuin kaappeja tehtaalta. Seuraava vaihe siirtyi 2007 perustetulle hankeryhmälle. Soiva tila on kuin osa soitinta. Se myös määrittää urkujen kokoa. On päätettävä, millaista urkujenrakennuksen tyylivaihetta haetaan. Nyt päädyttiin Friedrich Ladegast -henkiseen, 1800-luvun jälkipuolen urkutyyppiin kopioimatta kuitenkaan mitään soitinta. Ladegast rakensi Saksaan yli kahdet sadat urut.
Kun urkujen eri tavoin soivista pillistöistä eli äänikerroista oli luotu ehjä kokonaisuus eli dispositio, päästiin pyytämään tarjouksia. Kilpailu oli kansainvälinen, sillä hankinnan mittaluokka ylitti kansallisen kynnysarvon. Tarjouksia tulikin eri puolilta Eurooppaa, mutta voittajaksi selvisi espoolainen Urkurakentamo Veikko Virtanen Oy, jolla on takanaan yli puolen vuosisadan kokemus Turun tuomiokirkon jättiuruista pieniin kappelisoittimiin.
Sitten päästiin vihdoin rakentamaan, kun arkkitehti Ulf Oldaeus oli piirtänyt urkujen julkisivun ja museoviraston kanssa on sovittu muodoista ja värisävyistä. Töitä on tehty viime vuoden lokakuusta tuomiokirkon parvella.
”Meille näiden urkujen rakentaminen on ollut suuri ja läheinen asia siksi, että tämä on kotikirkkomme, onhan verstaamme vain viiden kilometrin päässä”, sanoo rakentamon johtaja Heikki Autio.
Urkurakentajan työ opitaan tekemällä
Urkurakentamolla on 12 työntekijää, joista vanhojen soitinten korjaus- ja huoltotyöt vievät ainakin kolme miestyövuotta. Koulutusta alalle ei ole, joten työ opitaan kisällimenetelmällä, tekemällä. Urkujenrakennuksessa on paljon puutyötä, mutta pelkkä timpurintaito ei riitä. Taloussuhdanteet tuntuvat alalla, tosin vähän viiveellä.
Usein urut rakennetaan verstaalla melkein valmiiksi ja sitten purettuna siirretään paikalleen, mutta Espoossa koko rakennustyö on voitu tehdä suoraan lehterillä. Kaikkine vaiheineen urut sitovat työvoiman yli vuodeksi. Lähes kaikki tehdään käsityönä, ja urut ovat yksilöitä.
”Kahta aivan samanlaista urkua ei ole”, tiivistää Autio.
Nykyisin rakentamon metallipillit tulevat Etelä-Saksasta, ja tilaus sisältää tarkat ohjeet metalliseoksia myöten. Puupillit tehdään itse.
Nyt parhaillaan työvaiheena on äänitys.
”Siinä rakennetaan sointi. Se on keskeinen vaihe, joka määrittää soittimen laadun. Soinnin pitää puhutella”, toteaa Heikki Autio.
Urut on ylittämätön laulunjohtaja
Miksi valittiin juuri tämä urkutyyppi?
”Se mahdollistaa monen tyylikauden musiikin soittamisen, se on monipuolinen, siinä on normaali tasavireinen viritysjärjestelmä ja sen sointi sopii pienempäänkin akustiseen tilaan. Espoon tuomiokirkkohan ei ole mitoiltaan katedraali”, muistuttaa tuomiokirkon kanttori Petri Koivusalo.
Mihin urkuja sitten tarvitaan? Koivusalo on miettinyt asiaa.
”Tämä soitin inspiroi soittajaa kaikenlaiseen. Se on ensinnäkin ylittämätön laulunjohtaja ja tukija pehmein, täyteläisin äänikerroin – kuin Ylioppilaskunnan Laulajat olisivat mukana. Se on verraton messuissa, konfirmaatioissa nuorisomusiikin kanssa sekä kirkollisissa toimituksissa ilon ja murheen tulkkina. Ja tietysti konserteissa, joko yksin, muiden soittimien tai laulajan kanssa.”
Juhlavuosi käynnistyy
Tuomiokirkossa on hoidettu uruton aika sähkösoittimella. Joku saattaa kysyä, eikö niin voitaisi jatkaakin. Muistuttaahan sähkösoitin urkujen ääntä. Ainakin päästäisiin halvemmalla.
”Sähkösoitin ja pilliurut ovat kaksi aivan eri soitinta. En vastusta sähköisiä urkuja, mutta ne eivät voi kilpailla pilliurkujen kanssa äänen tuottamisessa. Sähkösoittimen yksi huilusointi voi vielä muistuttaa pilliurkuja, mutta kun lisätään mukaan äänikertoja, niistä tulee yhdessä äänimössöä, joka kuullaan yksittäisestä äänilähteestä, kaiuttimesta. Parissa vuosikymmenessä soittimen tekniikka vanhenee eikä varaosia ole”, muistuttaa Koivusalo.
Urkujen valmistuttua kesäkuun alussa käynnistyy heti kaksi konserttisarjaa, maksullinen Urkuyö ja aaria sekä ilmainen Suvisunnuntain iltamusiikki.
”Jo syksyllä soitamme omin kanttorivoimin ’puolimaratonkonsertin’ ja järjestämme mahdollisimman paljon myös erilaisia tapahtumia, kuten yhteislaulutilaisuuksia, joissa urut näyttäytyvät eri rooleissa. Katsomme juhlakautta ainakin vuoden mittaisena tapahtumasarjana. Jos haluaa kuulla urkuja, kannattaa aina tulla messuun”, muistuttaa Koivusalo.
Viiden vuoden pitkä taival on takana. Kuukauden kuluttua saksalainen urkuri Michael Schönheit, erikoistunut juuri tämän tyyppisten urkujen ominaisuuksiin, istuu urkupenkille ja avaa sointimaailmojen tuoksuvan kukkatarhan.
Urkutietoa ja -sanastoa
Urut keksittiin antiikin aikana ja niitä käytettiin sirkuksissa ja muissa huvitilaisuuksissa. Itä-Rooman alueella urkuja käytettiin Bysantin hoviseremonioiden juhlistajana.
Itä-Rooman keisari lahjoitti urut frankkien kuninkaalle Pipin Pienelle vuonna 757. Näin urut tulivat läntiseen Eurooppaan.
Kirkkoihin urut alkoivat tulla pappien ajoittaisesta vastustuksesta huolimatta 900-luvulla. Uruilla ei säestetty laulua, vaan niitä käytettiin äänenantotehtäviin ja myöhemmin tukemaan tai korvaamaan ääniä moniäänisessä laulussa.
Fasadi: urkujen julkisivu, joka nykyisin koostuu soivista pilleistä.
Manuaali: sormio, käsin soitettava koskettimisto, joita voi olla useita eri korkeudella soittajan edessä. Espoon uusissa uruissa sormioita on kolme.
Pedaali: jalkio, koskettimisto, jota soitetaan jaloin.
Pilli: joko huulipilli, jossa ääni syntyy kuin nokkahuilussa tai kielipilli, jossa värähtelevä kieli synnyttää äänen.
Äänikerta: samansointinen pillistö, materiaalina joko metalli tai puu; Espoon uusissa uruissa on 41 äänikertaa.
Dispositio: äänikertavalikoima.
Urkujen hinta: Espoon tuomiokirkon urut maksoivat 800 000 euroa.
Jaa tämä artikkeli: