
Uruilla nelikätisesti
Johanneksen kirkon urkuri Pertti Eerola on vuosikymmenien ajan kantanut suuren kollegansa Johann Sebastian Bachin tavoin vastuuta ” hyvin hoidetusta kirkkomusiikista”. Johanneksen kamarikuoro ja -orkesteri ovat esittäneet 80-luvulta saakka kymmenittäin merkittäviä kirkkomusiikkiteoksia, joita ilman helsinkiläinen kirkkomusiikkielämä olisi ollut paljon köyhempää. Eerolalla on riittänyt virtaa myös omien urkumusiikkilevyjen tekemiseen.
Tällä kerralla soittokaveriksi on löytynyt wieniläisurkuri Gottfried Zykan . Tuloksena on verrattoman hieno ja harvinainen levy, sillä nelikätistä urkumusiikkia ei juurikaan ole levytetty. Ihan perusurkumusiikin parissa tässä ei olla, mutta se ei menoa haittaa: Händelin tuttu Vesimusiikki virtaa ylväänä ja Mendelssohnin Janitsaarit-alkusoitosta löytyy todellista ilotulitusta. Kuriositeettina levyllä soi esimerkiksi Franz Schubertin Fuuga, joka syntyi erään itävaltalaisen muotilehden kesäjuhlissa seuraavan päivän messua varten! Eerola–Zykan-duo soittaa Johanneksen kirkon historiallisella, vuonna 1891 rakennetulla soittimella, jonka restaurointi on saatu nyt päätökseen.
Risto Nordell
Jaa tämä artikkeli: