– Vanhankirkon urut on restauroitu. Uusi soitin rakennettiin vanhoille pilleille, kertoo urkuri Pekka Suikkanen. Kuva: Sirpa Päivinen

Urut ovat yksilöitä

Helsingin urkukesässä voi tutustua kaupungin urkujen tyylilliseen rikkauteen.

• 12.11.2009 11:48

Maallikkokin huomaa helposti eron eri urkujen soinneissa ja jopa virityksessä. Yksilöllinen soitin palvelee parhaiten tietyn tyylikauden musiikkia. Myös kompromissiurkuja löytyy.

Viime vuosikymmenen aikana Helsingin kirkkojen historialliset soittimet on palautettu alkuperäiseen asuunsa, kun seurakunnissa on ollut käynnissä laaja urkujen restaurointiprojekti.

Näin urkujen sointi on saanut takaisin yksilöllistä ilmettään. Eroja niiden välillä korostaa se, että uusista uruista monet ovat niin sanottuja tyylisoittimia, joiden sointi ja äänikerrat noudattavat tietyn aikakauden ihanteita.

Erityisesti romanttisen musiikin ystäviä hemmotellaan, sillä Helsingistä löytyvät kolmet tämäntyyliset urut. Johanneksenkirkon soitin edustaa saksalaista, Kallion kirkon ranskalaista ja Vanhankirkon soitin skandinaavis-romanttista tyyliä.

Harvinaista on se, että peräti kahdesta kirkosta löytyvät keskisävelviritteiset urut. Niistä Paavalin kirkon kuoriurut ovat italialaistyyliset, ja Tuomiokirkon kryptan soittimen esikuvana on pohjoissaksalaisen Schnittkerin urkutyyppi 1600-luvun alkupuolelta.

Väkeviä tehoja kryptan uruilla

Kati Hämäläinen pitää urkukesän konserttinsa Tuomiokirkon kryptassa 19.8. Hän soittaa Martti Porthanin rakentamalla soittimella 1600-luvun alun espanjalaista musiikkia. Mitä keskisävelviritteisyys tarkoittaa kuulijan ja muusikon kannalta?

– Se on pisimpään kosketinsoittimien historiassa vallalla ollut viritystyyppi, ja sitä käytettäessä vanhempi musiikki pääsee parhaiten oikeuksiinsa, Hämäläinen selvittää.

Kun oktaavi jaetaan 12 säveleen, niiden puhtaudessa täytyy aina tehdä kompromisseja. Nykyisin on vallalla systeemi, jossa kaikki sävelten välit on jaettu tasasuuruisiksi.

– Keskisävelinen viritys taas suosii terssejä, mikä saa puhtaat soinnut soimaan erittäin levollisesti, ja ero dissonansseihin eli riitasointuihin kasvaa, Hämäläinen kertoo.

Kati Hämäläisen mukaan viritystyyppien eroilla on suuri vaikutus musiikin ilmeeseen ja tulkintamahdollisuuksiin.

– Sekä melodiassa että soinnuissa on mahdollisuus käyttää dissonansseja ja kromatiikkaa voimakkaiden ilmaisullisten tehojen aikaan saamiseksi.

Hämäläisen mukaan tämäntapainen tyylisoitin vaatii aina hyvin yksilöllistä rekisteröintiä. Esimerkiksi Paavalinkirkon kirkkaan laulavasti soivat kuoriurut ovat hyvin erilaiset kuin kryptan äänikerroiltaan rikkaampi soitin, vaikka viritys ja esikuvana oleva aikakausi ovatkin samoja.

– Helsingin uruissa alkavat olla jo kaikki tyylit edustettuina, joten tilanne on lähes ihanteellinen. Ainoastaan suurempi täysbarokkinen soitin vielä puuttuu, Sibelius-Akatemian vanhan musiikin dosentti Hämäläinen kiittelee.

Merikannon sointeja Johanneksenkirkossa

Johanneksenkirkon urut ovat peräisin kirkon rakentamisvuodelta 1891, ja ne suunnitteli saksalainen Walker & Co.

Oskar Merikannon nimi kuitenkin liittyy niihin yhtä keskeisesti, sillä hän toimi kirkossa pitkään urkurina ja suunnitteli soittimen laajennuksen vuonna 1921. Välillä urkuihin tehtiin muutoksia, mutta vuonna 2005 ne restauroitiin Merikannon aikaiseen asuun.

– Alkuperäisiä pillejä on jäljellä paljon, ja niiden paine muutettiin sellaiseksi kuin se oli 1920-luvulla. Sointiin tuli lisää täyteläisyyttä, pyöreyttä, voimaa ja kirkkautta, kertoo Johanneksenkirkon urkuri Pertti Eerola.

Soittimen koneisto on pneumaattinen, mutta soittopöydän hallinta ja kombinaatiojärjestelmä rakennettiin nykyelektroniikan suomin mahdollisuuksin.

– Nyt soittaja voi ladata etukäteen jopa 4 000 erilaista äänikertavaihtoehtoa. Tämä helpottaa huomattavasti soittajan työtä konserttitilanteessa, Eerola toteaa.

– Saksalainen ja ranskalainen romantiikka sopivat soittimelle parhaiten, mutta kyllä tällä voi Bachiakin hyvin soittaa, kunhan valitsee oikeat äänikerrat ja osaa muunnella tekniikkansa musiikin vaatimusten mukaan.

Eerola ei ole tyylifriikki vaan soittaa mielellään myös kompromissiuruilla.
– Niitä on parjattu aiheettomastikin, hän toteaa. Eerolaa kuullaan soittimensa ääressä Urkukesän konsertissa 10.6.

Sinfonisia värejä Kallion kirkossa

Kallion kirkossa voi saada aavistuksen ranskalaisten katedraalien huumaavasta urkupauhusta, sillä kirkon vuonna 1995 valmistuneet lehteriurut on tehty 1800-luvun suurimman ranskalaisen urkurakentajan Cavaille-Collin tyylin mukaisesti.

– Kyseessä on niin sanottu sinfoninen urkutyyppi, mikä tarkoittaa, että äänikerrat sulautuvat toisiinsa orkestraalisesti ja muodostavat yhtenäisen, leveän soinnin, kertoo kirkon kanttori Kati Pirttimaa.

– Olennaista tälle urkutyypille ovat myös vahvat kieliäänikerrat kuten trumpetit ja pasuunat. Äänikerrat on jaettu kahdelle ilmalaatikolle.

Pirttimaan mukaan soitin on muusikon kannalta sikäli haastava, että sähköistä muistinhallintaa ei ole, ja kaikki täytyy tehdä käsin.

– Rekisteröinteihin täytyy käyttää paljon aikaa, ja usein tarvitaan avustaja molemmille puolille soittopöytää.

Mahtuuko sinfoninen sointi malliltaan lyhyehköön Kallion kirkkoon? Pirttimaan mukaan mahtuu, kunhan käyttää äänikertoja säästeliäästi eikä vyörytä koko volyymiarsenaalia kuulijoiden niskaan.

Kallion kirkossa on myös barokkityyliset kuoriurut vuodelta 1987, ja ne ovat ensimmäisiä Suomessa tehtyjä tyyliurkuja riippuvine koneistoineen ja herkkine kosketuksineen.

– On onni työskennellä kirkossa, jossa on kahdet tyyliurut. Pidän siitä, että soitin on omimmillaan jossain tyylissä, joka voidaan viedä loppuun saakka. Silti tyyliurkuihinkaan ei saa suhtautua kapeakatseisesti. Kyllä niillä voidaan soittaa monenlaista musiikkia, Pirttimaa sanoo.

Omassa urkukesän konsertissaan 29.6. Pirttimaa soittaa Mendelssohnia ja ranskalaista romantiikkaa.

Sointi ympäröi Vanhassakirkossa

Vanhankirkon urut ovat aikansa kuuluisimman ruotsalaisen rakentamon Åkermanin käsialaa vuodelta 1869. Soitin oli kuitenkin päässyt vuosien saatossa rapistumaan. Pilleistä noin puolet oli vielä alkuperäisiä, mutta loppuosa oli tärvelty erilaisissa uudistuksissa.

Vuonna 2005 valmistunut restauraatio tarkoitti käytännössä uuden soittimen rakentamista vanhoille pilleille.

– Nyt sointi on lämpimän romanttinen ja leveä, ja se ikään kuin ympäröi kuulijan, luonnehtii Vanhankirkon urkuri Pekka Suikkanen.

– Koneisto on mekaaninen Barker-keventäjillä lisättynä. Koko soittotuntuma muuttui, kun soitin remontoitiin, Suikkanen kertoo.

Hän itse soittaa urkukesässä 17.6. saksalaista romantiikkaa sekä suomalaista musiikkia, muun muassa Tauno Pylkkästä. Mukana on mezzosopraano Essi Luttinen. 

Vanhankirkon urut ovat soineet yli 20 vuoden ajan myös tiistaisissa päiväkonserteissa, jotka ovat keränneet hyvin yleisöä.

Tuomiokirkkoseurakunnan pääurut ovat tietenkin edelleen Tuomiokirkon   lehteriurut. Vaikka ne edustavat 1960-luvun kompromissityyliä, ne ovat edelleen käyttökelpoiset monessa erityylisessä musiikissa.

– Tämä soitin on yleisurku, jossa on huomioitu eri aikakausien vaatimuksia. Muutenkin kompromissiuruista on hävinnyt se huono kaiku, joka niillä aiemmin oli, Suikkanen arvelee.

Hän nostaa esimerkiksi Helsingin seurakuntien uusimmat urut, jotka sijaitsevat Viikissä.
– Nekin ovat sekoitus eteläeurooppalaisia tyylejä, vaikka niitä voi samalla pitää barokkisoittimena.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Tuomiokirkon urkujen korjaus jää kesken

Ajankohtaista 9.2.2017

Kirkko avataankin jo 20. helmikuuta eli kuukautta suunniteltua aiemmin.

---