
Kohtaamisia. Diakoni Hanna Sävilammi kertoi seurakunnan perhekerhoista Tarja Pirttilahdelle (vas.) ja tämän sylissä olevalle lapsenlapselle Sannille. Vierellä Sannin äiti Hanna Parkkinen. Kuva: Eila Jaakola
Usko hyvän tekemiseen näkyi Kontufestareilla
Mikaelin seurakunta jakoi tietoa seurakuntavaaleista ja seurakunnan toiminnasta sekä kutsui asukkaita hyvän tekemiseen viime lauantaina järjestetyssä Kontulan perinteisessä kaupunginosatapahtumassa.
Epävakainen sää verotti festarikävijöitä ainakin iltapäivällä.
– Toisaalta nyt on jäänyt enemmän aikaa kohdata ihmisiä, mikä on mahtavaa, diakoni Hanna Sävilammi iloitsi.
Seurakuntavaalit tuntuivat olevan aika monelle vieras asia.
– Vaaleista ja toiminnastamme, kuten lapsityöstä, on voinut kertoa sen mukaan, mikä on ketäkin kiinnostanut. Ehkäpä näin voimme myös karistaa mielikuvia etäisestä seurakunnasta, Sävilammi mainitsi.
Kysymykseen, mistä hyvästä kirkko viimeksi saisi tinkiä, kävijöiltä mainintoja saivat ruoanjakelu ja asunnottomien auttaminen. Ylipäätään vähäosaisten auttaminen, yksinäisten vanhusten tukeminen sekä lapsille ja perheille suunnattu toiminta koettiin tärkeäksi.
Diakoniatyö esitteli vierailijoille helpon tavan tehdä hyvää lähimmäiselle. Parhaillaan toteutettavan Muista kaveria kauppareissulla -tempauksen idea on, että kaupassa käydessään voi ostaa ylimääräisen kahvi- tai riisipaketin tai hygieniatuotteita ja toimittaa ne pienen tervehdyksen kera seurakunnan kautta tarvitsijoille. Tempaus otettiin innostuneesti vastaan.
– Vaikka kyseessä on rahallisesti pieni panos, lähimmäisen muistaminen on tässä se juttu, totesivat muun muassa Kati Sandström ja Raija Sonkeri.
Jaa tämä artikkeli: