Usko puntarissa
Kirkon usko tiivistyy uskontunnustukseen. Napakassa paketissa käydään läpi maailman luominen, Jeesuksen elämän vaiheet, Pyhän Hengen vaikutukset sekä ihmisen ja Jumalan suhde.
Uskontunnustukset on muotoiltu pääasiassa kirkon ensimmäisinä vuosisatoina, kun kasvava kirkko on pohtinut, missä kulkevat opin rajat. Luterilainen kirkko on täsmentänyt omaa ajatteluaan uskonpuhdistuksen aikana ja sen jälkeen ns. luterilaisissa tunnustuskirjoissa.
Uskontunnustus oli minulle nuorena teologian opiskelijana paha paikka. Muistan erään televisioidun jumalanpalveluksen, jossa kuvaaja oli uskontunnustuksen aikana kohdistanut kameransa juuri minuun. Oli varmaan huomannut, että tuon pään sisällä porisee juuri nyt.
Pohdin tuolloin kovasti sitä, mitä voi rehellisesti sanoa uskovansa. Mittasin uskoa totena pitämisen näkökulmasta. Se on yksi tarkastelutapa, mutta ei suinkaan ainoa.
Seurakunnan jäsenet yhtyvät uskontunnustukseen jumalanpalveluksessa ja kirkollisten toimitusten, kuten kasteen ja konfirmaation, yhteydessä. Uskontunnustus ilmaisee, mihin perinteeseen ja uskoon liitymme. Meidän kirkkomme käyttää vanhoja, jakamattoman kirkon uskontunnustuksia. Yhtyessämme noihin sanoihin liitämme itsemme vuosituhantiseen kristittyjen virtaan, yhteisöön.
Luterilaisessa kirkossa ajatellaan, että usko on Jumalan lahja ihmiselle. Usko ei ole jotakin, minkä pinnistelemällä voi saavuttaa, tai oppirakennelma, jonka hyväksymällä tulee autuaaksi. Pohjimmiltaan usko on luottamusta ja toivoa.
Uskomme ja epäuskomme kanssa olemme salaisuuden äärellä. Puheemme Jumalasta on aina vajavaista, likiarvoista. Yritämme sanoin tavoittaa jotain sellaista, mikä ei ole kuvattavissa. Siksi uskon rajaaminen totena pitämisen kysymyksiin ei tee oikeutta uskon mysteerille.
Kirkon opetus uskontunnustuksineen ja tunnustuskirjoineen ei ole mikään yksiselitteinen juttu. Tästä pääsee hyvin jyvälle, kun vierailee vaikkapa jollakin aiheeseen liittyvällä keskustelupalstalla tai kuuntelee muutaman saarnan samasta aiheesta. Yhteisistä lähteistä huolimatta teemme aina lopulta oman tulkintamme.
Erilaiset tulkinnat kertovat elämästä. Usko on prosessi, jossa näkökulmat vaihtuvat. Se, että muodostamme käsityksen jostakin asiasta, tarkoittaa että olemme kiinnostuneita; asia on meille tärkeä.
Uskon kysymysten puimiseen ja puntaroimiseen jokaisella ihmisellä on oikeus myös kirkon jäsenenä – tai juuri siksi.
Urpu Sarlin
urpu.sarlin@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: