Uskon kokemus
Maailmalla leviää kokemusta ja armolahjoja korostava karismaattinen kristillisyys, jossa saarnataan evankeliumia tunteen palolla niin, että kyyneleet vuotavat ja kädet heiluvat. Mikä uskon kokemuksessa kiehtoo muita — ja arveluttaa meitä?
Keskivertosuomalaisina arvostamme vähäeleistä uskonnollisuutta. Usko Jumalaan antaa voimaa arkeen ja merkitystä elämään, mutta sillä elämöiminen on vierasta. Odottava usko sopii paremmin kuin omistava. Jos on ihan pakko olla humalassa, niin mieluummin viinasta kuin uskosta. Karu maa, karu usko.
Mutta voi myös kysyä, onko odottavasta uskosta lyhyt matka heikkoon sitoutumiseen, jopa uskonnolliseen välinpitämättömyyteen? Miten usko voi vahvistua tai säilyä, jos sitä ei harjoiteta? Mistä heikko usko saa voimaa, ellei se saa näkyä ja tuntua?
Ollessaan kardinaali nykyinen paavi Benedictus korosti yksilön kokemuksen ja kirkon opin täydentävää vastavuoroisuutta. Yksilön kokemus antaa uskolle voimaa: se innostaa sitoutumaan ja tekee uskon merkitykselliseksi. Kirkon oppi taas antaa uskolle yhteisen kohteen, sisällön ja suunnan.
Noin hyvän ajatuksen on pakko olla lainaa luterilaisilta. Martti Luther tunnetaan oppineena yliopistoteologina, joka etsi kaikkia kristittyjä yhdistäviä vakaumuksia. Mutta monia puhuttelevat myös hänen alastomat kuvauksensa omista uskonkamppailuistaan ja ahdistuksistaan. "Teologiksi ei tulla vain lukemalla ja spekuloimalla, vaan elämällä, jopa kuolemalla ja joutumalla kadotetuksi."
1600-lukua on tapana kuvata oppia korostavaksi puhdasoppisuuden ajaksi, jonka sitten korvasi 1700-luvulla kokemusta korostava pietismi. Mutta eihän kyse ollut vastakohdista, vaan painotuksista. Teräksenkovat puhdasoppisuuden dogmaatikot osasivat kirjoittaa myös sydämiä särkevää hartauskirjallisuutta ja virsirunoja. Ja monet elävää uskonkokemusta korostavat pietistit opettivat, että ilmoituksen lähde on Jumalan pyhä sana, ei yksilön häilyvä tunne-elämä.
Meikäläisissä herätysliikkeissä käytetään joskus vertausta, jonka mukaan kirkon oppi on veturi ja yksilön uskonkokemus vaunu. Veturi ja vaunu kuuluvat yhteen. Mutta vaunun kuuluu seurata veturia, ei toisinpäin. Myös luterilainen hengellisyys tuntee ajatuksen, että Jumalan sana ja ihmisen kokemus ruokkivat toisiaan ja saavat toisistaan voimaa.
Jaa tämä artikkeli: