null Uskonnonopetuksella on tärkeä tehtävä

Uskonnonopetuksella on tärkeä tehtävä

Keskustelu uskonnonopetuksen roolista on noussut aina säännöllisin väliajoin julkiseen keskusteluun.  Vuoropuhelun osapuolina ovat olleet nykyistä käytäntöä kannattavat sekä sitä vastustavat tahot. 

Vastustajien mielestä uskontojen ja elämänkatsomustiedon opetus pitäisi lopettaa ja nämä aineet tulisi korvata kaikille yhteisellä uskontotiedolla.
Meidän on ymmärrettävä, että asumme kristillisiin arvoihin pohjautuvassa yhteiskunnassa. Uskontojen ymmärtäminen on osa yleissivistystä. Tästä osoituksena ovat seitsenpäiväinen viikkojärjestelmä sekä kristilliset juhlapyhät.
Yleiseurooppalainen tapakulttuurimme on yksiselitteisen kristillinen. On loogista opettaa myös vallitsevan kansallisen tapakulttuurimme perinne ja perusta. Siihen kuuluu esimerkiksi opetus, miksi Suomessa vietetään pääsiäistä tai joulua.
Mikäli siirryttäisiin kaikille yhteiseen uskontotietoon, kaikkien uskontokuntien edustajat ja uskonnottomat osallistuisivat samoille uskontotiedon oppitunneille. Kristillisen kulttuurimme takia olisi perusteltua painottaa oppilaille eniten luterilaisen kristillisyyden sekä siitä kumpuavien perinteiden merkitystä. Tästä taas seuraisi se, että monet muslimit ja kenties monet ateistit saattaisivat loukkaantua siitä, että “uskontotietotunneilla kerrotaan enimmäkseen vain noista kristillisistä Jeesus-jutuista.”
Koulun uskonnonopetus ei saisi olla luonteeltaan sellaista, että oppilaalle vain tankataan tieto päähän ilman että hänellä on mahdollisuus itse punnita tietoa. Ei tulisi opettaa, että “me uskomme Jeesukseen ja kaikkivaltiaaseen Jumalaan”, vaan  että “kristityt uskovat näihin”.
Pienen ensimmäistä luokkaa käyvän oppilaan mieli ei kykene kriittiseen analyysiin uskontojen suhteen. Hän vain omaksuu vallitsevat normit.
Uskonnonopetus ei ole nyt tunnustuksellista. Vanhemmat voivat halutessaan laittaa lapsensa opiskelemaan elämänkatsomustietoa. Hengellisen kasvatuksen tulisi jatkossakin olla kirkon ja seurakuntayhteisön harteilla.
Liberaalina ajattelen, ettei aitoa intohimoa uskonelämään saavuteta koulunpenkillä. Se koetaan henkilökohtaisen  vapaasti ja spontaanisti, uskonyhteisöiden kautta, Jumalan ja Kristuksen läsnäollessa. 
Koulussa tulisi opettaa vain uskomme tapakulttuurillista puolta. Sen oppiminen on hyödyllistä kaikille.
Kirjoittaja on Olarin seurakuntaneuvoston jäsen ja kirkkovaltuutettu (kokoomus ja sitoutumattomat)

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.