Terhi Haapimaa opettaa uskontoa Koivukylän koulussa.
Uskonto haltuun
Uskonnon ei tarvitse olla koulumaailmassa tabu.
Shiva, sapatti vai tuohus? Kuuluisiko joku niistä kristinuskoon? Koivukylän koulun kahdeksasluokkalaiset ja uskonnonopettaja Terhi Haapimaa aloittelevat uutta lukuvuotta kertaamalla.
Haapimaan tunnilla istuvat nuoret kuuluvat siihen noin kolmeen neljäsosaan Koivukylän koulun oppilaista, jotka opiskelevat evankelisluterilaista uskontoa. Sen lisäksi koulussa opiskellaan elämänkatsomustietoa, islamia, ortodoksista uskontoa, buddhalaisuutta ja katolista uskontoa.
Koulun rehtori Heikki Hirvonen toteaa, että kun eri ryhmiä on näin paljon, lukujärjestyksen tekeminen on välillä haastavaa. Koulussa onkin keskusteltu siitä, voitaisiinko joitakin sisältöjä, lähinnä maailmanuskontoja ja etiikkaa, opettaa kaikille oppilaille yhteisesti.
Käytännön järjestelyjen helpottaminen on yksi syy, mutta ei painavin.
– Meillä on aika monikulttuurinen koulu, joten saattaisi olla järkevää, että esimerkiksi eettisiä kysymyksiä käsiteltäessä olisi läsnä eri uskontojen edustajia. Silloin kuultaisiin autenttisia kertomuksia siitä, miten muiden uskontojen piirissä ajatellaan ja toimitaan, Hirvonen sanoo.
Haapimaa on samaa mieltä.
– Joskus tulee mieleen, että juuri se osa porukkaa, joiden kanssa joistakin asioista olisi mielenkiintoista keskustella, jää luokan ovien ulkopuolelle, hän kertoo.
Kolmas syy, jolla yhteistä opetusta voisi perustella, on oppilaiden tasa-arvoinen kohtelu. Hirvonen epäilee, ettei kaikkien vähemmistöuskontojen opetus ole täysin opetussuunnitelman mukaista, vaan saattaa painottua tunnustuksellisempaan suuntaan. Myös arvosanoissa on ollut räikeitäkin poikkeuksia, mikä on ongelma esimerkiksi yhteishaun kannalta.
Hyvän opetuksen puolesta
– Uskontoja ei voi nykymaailmassa ohittaa. Siksi ne pitäisi huomioida luontevasti myös koulun arjessa sen sijaan, että luotaisiin tabujen koulu, jossa uskontoja ei voi käsitellä muuten kuin uskonnon tunnilla ja silloinkin vain etäältä tarkastellen, sanoo uskonnonpedagogiikan professori Martin Ubani Itä-Suomen yliopistosta.
Ulbani arvioi, että uskontojen ja katsomusten käsittely koulumaailmassa on viime vuosina muuttunut avoimempaan suuntaan.
Enää ei hänen mukaansa juurikaan kuulu ääniä, jotka vaatisivat uskonnonopetuksen lopettamista. Keskustelua käydään enemmänkin siitä, miten uskonnonopetus tulisi järjestää: jatketaanko nykyisenkaltaista omien uskontojen ja elämänkatsomustiedon opetusta vai luodaanko kaikille yhteinen uskonnon ja etiikan oppiaine.
– Tästä on rakennettu vastakkainasettelu, vaikka molemmat vaihtoehdot ovat samalla puolella: hyvän uskonnonopetuksen puolesta. Ei asian tarvitse olla joko–tai. Nykymallissakin osa opetuksesta voidaan järjestää yhdessä esimerkiksi yhteisopettajuuden avulla, Ubani sanoo.
– Mitä tahansa uskonnonopetuksessa muutetaan tai kehitetään, tuskin päästään tilanteeseen, jossa kaikki olisivat tyytyväisiä. Nykymallin vahvuuksia on se, että riittävän moni voi elää sen kanssa.
Pirstaloitumisen haaste
Tällä hetkellä Suomessa on 13 eri uskonnolla ja elämänkatsomustiedolla kullakin oma opetussuunnitelmansa. Pääkaupunkiseudulla monessa koulussa annetaan opetusta 7–8 katsomusaineessa.
–Uskonnonopetuksessa toteutuvat varsin hyvin virallisen aseman saaneiden vähemmistöuskontojen oikeudet. Mutta on paljon vähemmistöjä, jotka eivät vielä ole oman uskonnonopetuksen piirissä. Yhdenvertaisuuden näkökulmasta on ongelmallista, mihin raja vedetään ja mitkä yhteisöt voisivat saada oikeuden opettaa omaa uskontoa, Martin Ubani sanoo.
Ongelmana on myös se, ettei vähemmistöuskonnoilla ei ole riittävästi päteviä opettajia.
– Pitäisi pohtia, kuinka paljon eri katsomuksia voidaan ottaa uskonnonopetuksen piiriin ja olisiko joissakin katsomuksissa riittävästi yhtäläisyyttä, jotta voitaisiin harkita yhteistä opetusta. Kannattaisi aloittaa vaikkapa katsomalla, kuinka monta protestanttista kirkkokuntaa meillä on edustettuna oman uskonnon opetuksessa ja voitaisiinko opetusta yhdistää.
Ubani arvioi, että mitä tahansa uskonnonopetukselle tulevaisuudessa tehdäänkin, resursointi opettajankoulutukseen on välttämätöntä. Jos nykyistä omien uskontojen opetusta jatketaan, vähemmistöuskontojen opettajia on koulutettava lisää. Jos taas luodaan yhteinen oppiaine, nykyiset opettajat tarvitsevat täydennyskoulutusta sen opettamiseen.
Identiteetin rakentamista
Uskonnonopetuksen tunnustuksellisuudesta luovuttiin vuonna 2003. Ubani arvioi, että jo ennen sitä opetuksen sisällöt suunniteltiin pedagogisin perustein – ei esimerkiksi jonkun tietyn kirkon tarpeiden mukaan.
– Käsiteltävät teemat arvioidaan sillä perusteella, ovatko ne olennaisia kyseisen uskonnon ymmärtämiseksi. Opetuksen tarkoitus ei ole esimerkiksi kasvattaa lapsesta tunnustavaa kristittyä vaan tarjota yleissivistystä, Ubani kertoo.
Hänen mukaansa tunnustuksellisuuden varominen on välillä mennyt jopa yli ja johtanut hassuihin tilanteisiin.
Häneltä on esimerkiksi kysytty, voiko luokassa pitää Raamattua, voiko sanoa Jeesus ja Jumala tai sytyttää kynttilän. Ubani toteaa naurahtaen, että Jeesuksen mainitsemiselle on kristinuskoa käsiteltäessä ihan pedagogiset perusteet. Kynttilä sen sijaan pitää jättää sytyttämättä, jos talossa on sprinklerit.
Yleissivistyksen lisäksi uskonnonopetuksen tulisi tarjota oppilaille välineitä oman identiteetin jäsentämiseen.
– Kuka minä olen? Mikä on suhteeni omaan uskontooni? Mitä suomalaisuus minulle merkitsee? Tällaiselle oman elämänkatsomuksen rakentamiselle ja identiteettityöskentelylle ei ole paikkaa muualla opetuksessa. Uskonnonopetuksessa sanoitetaan myös arvoja ja kasvatetaan aktiivisia yhteiskunnan jäseniä, Ubani kuvaa.
Peruskoulun opetussuunnitelma muuttuu vuonna 2016. Ubani on ollut mukana laatimassa uutta uskonnon opetussuunnitelmaa. Hän sanoo, että tarvetta on ollut erityisesti huomioida eri katsomusten sisäistä moniäänisyyttä. Samalla kuitenkin sisältöjä pitäisi karsia.
Uutta opetussuunnitelmaa on haluttu viedä myös oppilaslähtöiseen suuntaan. Sisältöjä tulisi arvioida siltä kannalta, mikä on opetettavan aineksen – koski se sitten omaa uskontoa tai tietoa muista katsomuksista – merkitys oppilaalle ja hänen kehitykselleen.
Lisää ajankohtaisuutta
Ainakaan Koivukylässä uskonnonopetuksen tarpeellisuutta ei kyseenalaisteta. Heikki Hirvonen ja Terhi Haapimaa näkevät sen lisäävän itsetuntemusta ja ehkäisevän ääri-ilmiöitä. Eri katsomusten ymmärtäminen on heidän mukaansa tarpeen niin vantaalaisessa arjessa kuin maailmalla matkatessakin.
– Uskonnonopetus on myös kansalaiskasvatusta. Jos vähänkään seuraa uutisia, huomaa, että monien konfliktien taustalla vaikuttavat uskonnolliset tekijät. Uskonnot ovat ihan tätä päivää, eivätkä ne ole katoamassa mihinkään, Haapimaa sanoo.
Hänen mielestään uskonnon opetussuunnitelmassa pitäisi tulevaisuudessa painottaa enemmän ajankohtaisuutta. Itse hän pyrkii esimerkiksi käymään oppilaiden kanssa läpi uskontoihin liittyviä uutisia – niin Lähi-idän konflikteja kuin erilaisia uskonnollisia ilmiöitäkin.
Myös Raamatun käsittelyn voi tuoda tähän päivään ja oppilaiden arkeen tarkastelemalla vaikkapa mainoksia ja elokuvia. Yhdeksännen luokan Raamattu-kurssin Haapimaa aloitti näyttämällä oppilailleen Lady Gagan videon.
Nyt kahdeksasluokkalaiset poimivat taululta lisää kristinuskoon liittyviä sanoja: risti, Jeesus, joulu, kanttori.
– Miten Jeesus liittyy kristinuskoon? Haapimaa kysyy.
– No se oli se heppu.
Jaa tämä artikkeli: