Yksi tunnetuimmista oikeudenmukaisuuden symboleista on Themis, joka oli kreikkalaisessa mytologiassa oikeuden ja järjestyksen jumalatar. Uskontokin on Suomen perustuslaissa ja ihmissoikeussopimuksissa turvattu oikeus. Kuva: Thinkstockphotos
Uskonto on jokaisen ihmisoikeus
Sosiaalisessa mediassa vellovasta vihapuheesta ei ole uskontokaan jäänyt osattomaksi.
Uskonnonvastaista vihapuhetta esiintyy uskontoaiheiden yhteydessä jatkuvasti. Tästä ei vain kovin paljon julkisuudessa puhuta. Uskontojen kieltämistä toivova ei useinkaan ajattele loukkaavansa ihmisen oikeutta uskontoonsa.
”2000-luvulla uusateismin noustua uskonnonvastaisuus sai julkisuudessa uutta näkyvyyttä. Uskonnonvastainen vihapuhe rakentuu usein uskonnon negatiivisten vaikutusten ympärille ja yleistää yksittäiset epäkohdat koskemaan uskontoa ja uskovia yleensä”, kertoo tutkija, dosentti Niko Huttunen Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.
Uskonnollinen vihapuhe on tunnistettu ilmiö, mutta uskonnonvastaista vihapuhetta yleisyydestään huolimatta ei välttämättä tunnisteta.
”Uskonnonvastaiselle vihapuheelle on ominaista myös se, että se yhdistää tarvittaessa eri uskonnoissa ja eri aikakausilla esiintyneitä epäkohtia. Se hellii usein käsitystä rationaalisesta ja moraalisesta ateismista vastakohtana irrationaaliselle ja epämoraaliselle uskonnolle.”
Uskontokritiikki voi tuoda esille myös todellisia epäkohtia. Mutta epäkohtien esille tuomisesta tulee usein myös polttoainetta vihapuheelle, jolloin asiallinen keskustelu tukahtuu.
Uskonnonvastaisesta vihapuheesta ei ehkä paljon keskustella siksikään, koska kirkon koetaan olevan enemmistön asemassa, ja enemmistön pitäisikin sietää enemmän kritiikkiä. Myös uskovien uhripositio vaikeuttaa uskonnonvastaisen vihapuheen tunnistamista.
”On kristillinen periaate, että kristityn osa tässä maailmassa on kärsimys ja pilkka, ja sitä pitää sietää. Toisaalta jos uskonnonvastaisen vihapuheen kohteena ovatkin muut uskonnot kuten islam, sitä ei edes mielletä meitä, vaan toisia koskevaksi."
Uskontojen kieltäminen on vihapuhetta
Klassinen esimerkki uskonnonvastaisesta vihapuheesta on jopa Ylen Battle – loppu öyhötykselle -keskustelusarjaan liittynyt Ylen toimittajan verkkokolumni, jossa kirjoitettiin muun muassa: ”Ehkä tästä alkaa ateistin ristiretki uskontojen turmelemassa maailmassa. Kaikki uskonnot tulisi kieltää. Se on askel parempaan maailmaan.”
Vihapuheeksi kyseisen myös sosiaalisessa mediassa yleisen uskontojen kieltämisargumentin tekee se, että uskonto ja uskonnonharjoittaminen ovat perustuslain ja ihmisoikeussopimuksen takaamia perusoikeuksia. Niistä on säädetty Suomen perustuslain 11. §:ssä, YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen 18. artiklassa, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9. artiklassa sekä Lissabonin sopimuksen 17. artiklassa.
Monikaan ei tule ajatelleeksi, että myös uskonto ja uskonnonharjoittaminen ovat perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia.
Uskonnon luonnetta ei aina ymmärretä
”Usein vihapuhe kertoo siitä, että uskonnon luonnetta ei ymmärretä. Ajatellaan, että uskonto olisi vain mielensisäinen vakaumus, jonka julkisen ilmaisemisen voisi kieltää.”
Tällöin ei kyetä myöskään näkemään vaikkapa uskonnollisten rituaalien, perinteiden, tapojen ja yhteisöjen monitahoisia ja syviä suhteita kulttuuriin ja eurooppalaiseen yhteiskuntaan. Vihapuhe ja faktojen vääristely eivät myöskään johda dialogiin tai oikeaan uskontokritiikkiin.
”Oikeaa uskontokritiikkiä toki kaivataan. Mutta uskontojen ja uskonnollisten yhteisöjen epäkohdista voi olla vaikea keskustella, jos se johtaa niiden ottamisen turhanpäiväisen vihapuheen välineeksi. Jos aitojen epäkohtien ja kritiikin nostamisella julkisuuteen tulee tehtyä omalle yhteisölleen hallaa, se voi johtaa vain salailukulttuuriin.”
Kirkon jäsenien ja työntekijöiden ei pitäisi kuitenkaan lannistua vihapuheesta, vaan Niko Huttunen rohkaisee osallistumaan keskusteluihin verkossa.
”Uskonnonvastaiseen vihapuheeseen kannattaa sisällöllisesti vastata, koska vielä suurempi osa ihmisiä, kuin tällaisiin keskusteluihin kirjoittaa, lukee niitä ja vetää asiasta omat johtopäätöksensä. Kannattaa siis osallistua keskusteluun ja tuoda esiin toisenlaista ääntä. Tämä voisi olla kirkossa hyvä vapaaehtoistyön muoto.”
| Kielletään kaikki? Uskonnon kieltäminen on vihapuhetta, koska silloin kielletään perustuslaissakin taattu ihmisoikeus. |
Jumala-sanan kielto ei poista uskontoa
Mutta jo nyt alkaa olla näkyvissä merkkejä siitä, että voimakkaimman uskontokritiikin ajat olisivat ohi. Lainsäädäntö ja koululaitokset saattavat kuitenkin tulla jälkijunassa, vaikka yhteiskunnassa keskustelu on jo mennyt eteenpäin.
Esimerkiksi Mariskan laulunsanat eivät kelvanneet äidinkielen oppikirjaan, koska laulussa mainittiin ”Luoja”. Suvivirrestä julkisuudessa käyty pitkällinen keskustelu vaimeni eduskunnan perustuslakivaliokunnan linjaukseen, jonka mukaan yksi laulu ei tee tilaisuudesta uskonnollista, jolloin se voidaan kouluissa laulaa.
Sotilasvalasta luopumistakin on esitetty. Noin 95 prosenttia varusmiehistä antaa sotilasvalan, joka vannotaan ”kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä”. Vaihtoehtoinen sotilasvakuutus poikkeaa valasta vain siinä, että se vannotaan ”kunniani ja omantuntoni kautta”.
”Osa uskontokritiikistä jää pintapuoliseksi, jos kuvitellaan Jumala tai Luoja -sanan kieltämisen poistavan uskonnon. Esimerkiksi sotilasvakuutus voi sujuvasti nojautua Paavalin esivaltateologiaan, kunhan ei vain tätä J-sanaa mainita.”
Vakaumusten neutraliteetti-illuusio?
Mariskan laulunsanoituksen kieltäminen herättää myös kysymyksen, eikö sitten esimerkiksi kansallisrunoilija Eino Leinon runoja kuten ”Alla kasvon Kaikkivallan” voisi enää oppikirjoissa siteerata tai mitä Suomen kirjakielen isän Mikael Agricolan tekstejä voidaan käyttää?
”Voi olla, että kun kyseessä ovat vanhemmat tekstit kuten Eino Leino ja Mikael Agricola, ne vielä menettelevät. Mutta kun on kyseessä nuorisosuosikki, voi herätä pelko, että markkinoidaanko tässä tiettyä maailmankatsomusta?”
Tällöin jää huomaamatta, että populaarimusiikissa uskonnolliset teemat, sanasto ja kuvasto ovat erittäin yleisiä aina Madonnasta U2:een, Madonnasta U2:een, Bob Marleysta Kotiteollisuuteen.
Filosofian tohtori Heikki J. Koskinen ja piispa Seppo Häkkinen ovat kirjoittaneet neutraliteetti-illuusiosta. Neutraliteetti-illuusiossa ajatellaan, että katsomuksellisissa asioissa muka voitaisi olla neutraalilla maaperällä, mikä ei pidä paikkansa.
”Uskonnottomuus on vakaumus muiden joukossa. Mikään vakaumus tai katsomus ei ole neutraali, vaan se sulkee toisenlaisen vakaumuksen pois.” Huttusen mukaan jos mitään uskonnollisuuteen viittaavaa ei julkisuudessa saisi olla esillä, silloin julkisuutta hallitsisi yksi ainoa eli uskonnoton vakaumus.
Jaa tämä artikkeli: