Uskontunnustus antaa tilaa

• 07.01.2013 14:00

Harry Blässar ehdottaa (K&k 12.12.) joko uskontunnustuksen poistamista kokonaan jumalanpalveluksista tai eräiden ”liian epätodellisten” kohtien karsimista.

Modernia maailmankuvaa edustavalle kirkkovieraalle uskontunnustuksen sanat herättävät luonnollisesti kysymyksiä. Mutta typistäminen ei sekään olisi helppo ratkaisu. Pitäisikö karsinta aloittaa heti ensimmäisestä lauseesta ja poistaa ajatus kaikkivaltiaasta taivaan ja maan Luojasta?

Uskontunnustusta on hyvä lähestyä sen omasta olemuksesta käsin. Sitä voi verrata tiimalasiin. Tiivis sananmuoto on kuin tiimalasin kapea keskiosa, johon ovat sukupolvien ketjussa tiivistyneet kristillisen perinteen keskeisimmät asiat. Taustalla – tiimalasin yläosassa – on laaja tapahtumien, kokemusten ja ajatusten maailma. Tiimalasissa on paljon sellaisia hengellisiä viisauksia, joihin on vaikea päästä kiinni historian tutkimuksen menetelmillä tai luonnontieteellisillä maailmanselitysmalleilla. Näiden tapahtumien kuvaamiseen on pakko käyttää myös vertauskuvia ja symboleita.

Tärkeää on myös muistaa, ettei uskontunnustus pysähdy tiimasalin kapeimpaan kohtaan. Tekstin lukija tai lausuja laajentaa aina tiimalasin alaosaa omilla kokemuksillaan ja elämäntarinallaan. Tässä mielessä uskontunnustuksen merkitys on aina myös ”edessäpäin”. Ikiaikaisiin sanoihin yhtyessäni voin miettiä, millä tavoin ne auttavat suunnistamaan siinä maailmassa, jossa nyt elän.

Raine Haikarainen