Utelias ymmärtää paremmin
Joka kymmenes espoolainen ei ole syntynyt Suomessa. Hän on niin kutsuttu maahanmuuttaja.
Keitä ovat nämä kymmenet tuhannet ihmiset, joita tällä nimellä kutsutaan? – Synnyinmaa, uskonto, kulttuuri, ikä, perhe, asuinpaikka, kieli- ja ammattitaito vaihtelevat. Kyseessä on ryhmä, joka ei asetu yhteen muottiin kuin ennakkoluuloissamme. Maahan muuttaneista ei voi tehdä kaikenkattavaa yleistystä.
Se tiedetään, että useimmat heistä ovat saapuneet Suomeen työn, opintojen tai rakkauden vuoksi. Vain joka kymmenes on paossa sotaa, vainoa tai muita epäinhimillisiä oloja.
Uunituoreiden väestöennusteiden mukaan maahanmuuttajien määrä kasvaa edelleen: viidentoista vuoden kuluttua Espoossa asuu noin kuusikymmentä tuhatta maahanmuuttajaa. Silloin joka viides espoolainen puhuu äidinkielenään jotain muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia. Kulttuurien kirjo on arkipäiväämme nyt ja tulevaisuudessa.
Muualta muuttaneet kohtaavat Suomessa edelleen monenlaista syrjintää. Se näkyy työelämässä: työttömyys on kolme kertaa korkeampaa kuin kantaväestön. Tilanne ei selity esimerkiksi kielitaidolla, vaan kyse on myös epäluuloista ja syrjinnästä.
Suhtautumisen on muututtava monestakin syystä. Yhteiskunta ei kestä sitä, että merkittävä osa väestöstä jää syrjään työmarkkinoilta: yhteiskuntarauha kärsii, työtkin jäävät tekemättä. On meidän kaikkien etu, että mahdollisimman monet ovat yhteiskunnassa osallisia.
Espoon seurakuntien vaaleilla valitut päättäjät kokoontuivat viime viikonloppuna pohtimaan monikulttuurisuuden kysymyksiä. Arviolta kuusikymmentä prosenttia Suomeen muuttaneista ulkomaalaisista on kristittyjä. Luterilaisten seurakuntien jäseniksi tiensä on löytänyt toistaiseksi vain murto-osa. Miten kirkko kohtaa muualta muuttaneet ja erilaisten kulttuurien edustajat?
Kysymys on loppujen lopuksi niin yksinkertainen, että nolottaa. Miten kohdataan toinen ihminen? Kyse on siitä, että kutsutaan. Kyse on siitä, että otetaan vastaan ja ollaan kiinnostuneita. Asenne ratkaisee.
Toki tarvitsemme myös rakenteita. Seurakunnissa on jo nyt toimintaa useilla kielillä: vaikkapa englanniksi, kiinaksi, venäjäksi, urduksi ja viroksi. Omakielisen yhteisön lisäksi tarvitaan paikkoja, jossa joko unohdetaan kieli- ja kulttuurierot tai nautitaan niistä. Olarin seurakunnan aloittama Colourful Espoo -toiminta on hieno esimerkki tästä. Yhtä värikästä tulevaisuutta voi toivoa myös seurakuntien jumalanpalveluksille.
Seminaarin anti kiteytyi jollain tavalla sanaan uteliaisuus. Positiivinen uteliaisuus on avoimuutta kohdata itselleen vierasta. Suomalainen tulkinta suvaitsevaisuudesta tarkoittaa usein vaikenemista – niin omista kuin vieraista asioista. Uteliaisuus johtaa keskusteluun ja molemminpuoliseen avoimuuteen.
Voimme kaikki kutsua kotiseutujemme uusia asukkaita yhteiseen arkeen ja elämään. Uteliaasti vain.
Urpu Sarlin
päätoimittaja
urpu.sarlin@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: