null Uuden alku

Aikaa täynnä.

Aikaa täynnä.

Uuden alku

Vuoden 2012 kalenteria hypistellessä voi tuntea hetken ajan olevansa uuden alun edessä ja kuvitella kalenterin täyttyvän ihanista viikoista ja entistä järkevämmästä ajankäytöstä. Ehkä elämä on tänä vuonna edes kalenterin sivuilla harmonista ja hallittua.

Ei se ole. Elämän monimuotoisuus levittäytyy väistämättä kalenterin sivuille merkintöjen ja muistiinpanojen muodossa. On aikatauluja, tapaamisia, menoja ja muuttuneita suunnitelmia.

Ensimmäinen suomenkielinen painettu kalenteri julkaistiin vuonna 1544 ilmestyneessä Mikael Agricolan Rukouskirjassa. Mutta miten elämä aikataulutettiin ennen allakoita? Tähtitieteilijä ja Helsingin yliopiston almanakkatoimiston almanakkapäällikkö Heikki Oja kertoo, että entisaikoina päivistä pidettiin lukua luun tai puun palaan vuoltuja riimumerkkejä seuraamalla.

— Hienostuneempi versio tästä oli riimusauva, johon oli kaiverrettu kalenteri, Oja kertoo.

Aikaa mitattiin myös nostamalla katse taivaalle. Kuun avulla pystyttiin päättelemään päivämäärä suunnilleen vuorokauden tarkkuudella.

— Jos tapaaminen oli sovittu täyden kuun aikaan, toinen saattoi tulla paikalle etukäteen tai päivän myöhässä ja sitten vain odotettiin. Nykyihmisen ajankäyttöä määrää kello. Ennen elämänrytmi oli toisenlainen, Oja sanoo.

Vuodesta 1978 saakka kalentereiden parissa työskennellyt Oja uskoo, että sähköiset kalenterit syrjäyttävät paperikalenterit vähitellen.

— Jossain vaiheessa seinäkalenteritkin painetaan sähköiselle paperille. Paperille painetuista kalentereista tulee luksustuotteita.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.