null Uuden yhteisen median nimeksi Kirkko ja kaupunki

Ajankohtaista

Uuden yhteisen median nimeksi Kirkko ja kaupunki

Pääkaupunkiseudun seurakunnat julkaisevat ensi vuoden alusta yhteistä mediaa, kun Helsingin Kirkko ja kaupunki, Espoon Esse ja Vantaan Lauri yhdistyvät.

Kirkko ja kaupunki -nimen alla ilmestyy yhteinen verkkomedia sekä paperilehti, jossa on yhteisen aineiston lisäksi vahvat kaupunkikohtaiset osiot. Saman toimituksen yhteydessä toimii myös suosittu Jouluradio.

Paperilehden yhteislevikki on noin 350 000. Puolitoista vuotta toiminut verkkomedia Valomerkki muuttaa myös nimensä ensi vuoden alussa Kirkko ja kaupungiksi. Mediaperheen toimituksessa alkaa työskennellä yhteensä noin 20 henkeä, jotka koostuvat yhdistyvien lehtien, verkkomedian sekä Jouluradion nykyisistä toimituksista.

Yhteistyösopimuksesta päättivät tiistaina 7.6. sekä Helsingin että Vantaan yhteiset kirkkovaltuustot. Espoon valtuusto päätti asiasta jo toukokuussa. Kirkko ja kaupunki -nimen vahvisti viimeisenä Vantaan yhteinen kirkkoneuvosto 8.6. Espoon ja Helsingin neuvostot olivat päättäneet asiasta jo aiemmin.

Kirkko ja kaupungin työskentelyä ohjaa kunkin seurakuntayhtymän yhteisten kirkkovaltuustojen valitsema johtokunta, jossa Helsingillä on viisi sekä Espoolla ja Vantaalla kummallakin kolme edustajaa. Johtokunta muun muassa valitsee yhdistyneelle medialle uuden vastaavan päätoimittajan tulevan syksyn aikana. Kirkko ja kaupungin nykyinen päätoimittaja Seppo Simola vetäytyy tehtävästä vuodenvaihteessa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.